Pohjoisen Jollytusta

Lukuaika: 2 minuuttia

Pohjoisen Jollytusta

”Onneksi etelän vetelyys ei ole tarttunut”, laulaja Petri Hannus sanoo.

Tyrnävältä Oulun liepeiltä lähtöisin oleva Jolly Jumpers on suomalaisen garage- ja indierockin tervaskanto. Bändi on perustettu vuonna 1980. Se julkaisee kahdeksannen albuminsa Fantom Zone lokakuun ensimmäisenä päivänä.

”Soitamme alkuperäiskokoonpanolla, joskin trioomme liittyi neljä vuotta sitten toiseksi kitaristiksi Arimatti Jutila”, kertoo Jolly Jumpersin laulaja ja primus motor Petri Hannus.

Petri Hannus on Jolly Jumpersin pääasiallinen biisintekijä. Biisien lopullinen muoto syntyy ryhmätyönä. Bändin viehätys on alusta asti perustunut robustiin kulmikkuuteen, jopa kömpelyyteen. Jolly Jumpers kuulostaa käsintehdyltä.

”Sarjakuvat, inkkarit ja länkkärit ovat meidän pikkupoikamaisia ihailun kohteitamme. Ameriikan meininki on aina ollut bändiämme lähellä. Uudella levyllämme olemme menneet syvemmälle asioiden ytimeen”, kuvailee Hannus.

”Huomaan hippiytyväni mitä vanhemmaksi tulen. Luonnosta huolehtiminen ja toisten ihmisten kunnioittaminen ovat minulle tärkeitä arvoja.”

Vaikka Hannus ja Jutila ovat jo vuosikausia asuneet pääkaupunkiseudulla, pohjoinen vimma pysyy ja paranee orkesterin kypsyessä. 

”Koen itseni edelleen vahvasti pohjoispohjanmaalaiseksi ja tyrnäväläiseksi. Onneksi tämä etelän vetelyys ei ole tarttunut”, Hannus paljastaa.

”Aikaisempi levymme Mobile Babylon kertoi siitä, että jokainen ihminen tuntuu olevan liikkuva Babylonin edustaja, joka tekee pahaa tarkoituksellisesti tai tarkoittamattaan. Nyt ollaan jo Fantom Zonella, peto on nielaissut kaupungin ja kaupunki elää pedon sykettä”, Petri Hannus sanoo.

Olemme siis pedon vaikutuksen alaisia mutta toisaalta itsekin petoja. Millainen on Petri Hannuksen peto: 

”Se on Hugo Simbergin tauluista tutun pirun kaltainen olento. Vähän reppana, joka yrittää olla paha.”

Suomi on pieni maa, ja 28 vuodessa tulee kiertäneeksi harvat rockklubit moneen kertaan. Jolly Jumpersin sitkeät sissit eivät ole jämähtäneet Köyliön Lallintalon takahuoneessa. Toiminta on suuntautunut myös ulkomaille. Fantom Zonen on julkaissut saksalainen Tug Records. 

”Suomen-keikkoja on luvassa syksyllä, keväällä lähdemme  Saksaan, Sveitsiin ja Itävaltaan, missä levy myös julkaistaan. Tämä on neljäs Keski-Euroopan reissumme. Ulkomaille on hienoa päästä ja se on vaihtelua kotimaan kuvioihin, mutta keikka on kuitenkin keikka olipa se missä tahansa.”

”Teemme kaikki keikat korkealla pohjoissuomalaisella työmoraalilla”, Hannus huomauttaa lopuksi.

Jolly Jumpers: Fantom Zone. Tug Records 2008. Levyarvio s. 44.

www.jollyjumpers.fi

Timo Forss

  • 9.9.2009