Voimakalenteri: Mari Hokkanen järjestää Helsingissä ensimmäisen gallerianäyttelynsä.
Mari Hokkanen järjestää Helsingissä ensimmäisen gallerianäyttelynsä. Keväällä hän matkustaa Portugaliin ensimmäisen kansainvälisen näyttelynsä avajaisiin. Haastattelin Hokkasta hänen kotonaan valokuvapinojen keskellä.
Terve Mari Hokkanen. Onko sun ollut helppoa saada noita näyttelypaikkoja?
”Mun ensimmäisen virallisen näyttelyn piti olla espoolaisen Spektri Business Parkin tiloissa, mutta se sensuroitiin viikkoa ennen avajaisia. Jonkun Spektrin johtokunnan jäsenen mielestä kuvani eivät olleet tarpeeksi positiivisia. Mua kiellettiin tuomasta sinne alun perin ajattelemiani kuvia, ja kysyttiin, voisinko tuoda jotain perinteisiä maisemakuvia. Olisi mulla jotain maisemakuviakin ollut, mutta annoin sitten koko näyttelyn olla. Muuten kyllä tilojen omistajat ovat suhtautuneet ihan positiivisesti, kun olen käynyt ehdottelemassa kuviani.”
Mitäs, sullahan on ennen galleriaakin ollut kuvia esillä?
”Joo, ekaksi Karjaalla, Photogalleria Zebrassa oli kouluun liittyvä yhteisnäyttely, sit Kolassa (nykyisin Hola) Helsinginkadulla, Baarissa tuolla Alppilassa, sen baarin nimi on siis Baari, sit Andorrassa yhden elokuvan still-kuvia ja Exoduksessa tossa Kalliossa kesän alussa.”
Exoduksessakin oli jotain ongelmia?
”Sovin omistajan kanssa, että voin tuoda sinne valokuvataulujani esille. Vietyäni kuvat seinälle istuin alas oluelle ja puolen tunnin kuluttua kuvista nousi hirveä metakka. Eräs seurue oli todella loukkaantunut baarin omistajalle, koska kuvat kuulemma loukkasivat heidän uskontoaan. Sanoin tyypeille, että turha omistajalle huutaa. Että ne on mun kuvia, ja multa voi niihin liittyviä kysymyksiä kysellä. Pojat oli sitä mieltä, että kuvat pilaa koko baarin ilmapiirin. Omistaja oli hädissään ja pyysi mua poistamaan kaksi kuvaa, johon tietenkin suostuin, mutta sanoin että juodaan nyt eka nää juomat ja nautitaan tästä esityksestä ja kyllähän taiteen pitää keskustelua herättää.”
”Myöhemmin seurueen muutama jäsen kävi kääntämässä taulut kuvapuoli seinään päin. Sen jälkeen paikalle tuli ryhmä toisia asiakkaita, jotka kiinnostuivat tauluista ja nähtyään ne alkoivat suureen ääneen vaatia omistajaa kääntämään taulut oikein päin. Lopulta nää kaksi ryhmää ajautui suoranaiseen tappeluun joskaan ei nyt sentään käsirysyyn. Menin osapuolten mukana ulos ja kerroin, että ei ole syytä tapella ja että provosoivat taulut poistuisivat kyllä mukanani. Mut erittäin hauskat reaktiot kaikilla. Monia uskontokunnan kannattajia loukkaa aika hassut jutut, kuten näköjään ainakin alastomuus, homous ja taide ja homotaide. Seuraavana päivänä vein vähemmän provosoivat taulut tilalle.”
Eli kohtasit sensuuria?
”Sensuuri? Niin, ehkä. En mä kovin paljon ymmärrä sensuurin päälle. Koko ajatus on outo.”
Onko sun kuvat poliittisia?
”Joo, olen mä taidekuvan lisäksi tehnyt ihan poliittistakin kuvaa. Mutta mitä sä nyt tarkoitat poliittisuudella?”
Että onko sun kuvilla joku yhteiskunnallinen viesti?
”Monesti mun töitä tulkitaan vähän väärin, esimerkiksi feministisiksi. Olen ehdottomasti feministi, mutta en ole tehnyt montaakaan hirveän feminististä työtä koska lähtökohtaisesti mielestäni koko sukupuoliroolitus perustuu illuusioon. Enemmän kuvani ovat jotain kollektiivisia tarinoita ja mielikuvia. Ripaus runoa, symboleita ja unta. Poliittiseksi ryhtyessäni olen aika tavanomainen. Silloin kuvat puhuvat kulutuksesta, ympäristön- ja eläintensuojelusta, vääristyneistä roolimalleista, pakolaispolitiikasta ja niin edelleen, yksinkertaisesti ja suoraan tulkittavaa.”
Mutta mä tiedän, että olet tehnyt myös kantaaottavaa katutaidetta.
”Heh, joo mä oon tietynlainen anti-uskonto-instituutio-fundamentalisti. Mulla on ollut jotain kaunaa jo pidemmän aikaa paavia kohtaan, ja hei, kenelläpä ei olisi?”
”Silloin kun edellinen paavi kuoli, sain idean ottaa kantaa katolisen kirkon ehkäisyvastaisuuteen. Leikkelin hirveän määrän vanhoista iltapäivälehdistä paavin kuvia, joissa se on juuri saamassa jonkin kohtauksen, ja tungettiin paperin läpi kortsu, niin että se kuva lähinnä näytti siltä, että paavi oksentaa kortsua ja liisteröitiin niitä sitten pitkin katuja. Mun ja monien muidenkin mielestä se oli hauskaa, mutta jotkut ihmiset piti sitä kyseenalaisena toimintana. Rienata nyt kuollutta miestä. Mun mielestä kyseenalaisempaa toimintaa on vastustaa ehkäisyä tällaisena ylikansoittumisen ja aidsin aikana.”
”Pidän katutaiteesta kuten postereista ja graffiteista sekä katumusiikista ja performansseista. Meillä on vaan päässyt käymään niin päin, että kadut on täynnä mainoksia eikä taidetta. Kaduilla taide on myös kaikkien nähtävillä ja tasa-arvoisessa asemassa.”
Mari Hokkasen valokuvanäyttely Olentojesi äärellä 14.9. saakka Helsingin Galleria Nunesissa, Pohjoinen Rautatiekatu 17.
Hokkasen valokuvia myös touko-kesäkuussa 2009 Suomi–Portugali-taidefestivaalilla Portossa, Galeria do Paláciossa.
Jukka Vuorio
