Monikaan ei kyseenalaista globalisaatiokehitystä.
TALOUSPOLITIIKKA JA BUDJETOINTI rakennetaan vallitseviin talouden kehityksen trendeihin, todennäköisyyksiin ja mahdollisuuksiin.
Talouskeskustelussa keskeisimmät kysymykset ovat globalisaatiokehityksen vääjäämättömyys, hyvinvointivaltion alasajo, tuleva eläkepommi ynnä työvoimapula.
Monikaan ei kyseenalaista globalisaatiokehitystä edes silloin, kun Eurooppa ja USA yrittävät estää kiinalaisten puuvillatuotteiden pääsyn vapaan kaupan nimissä siunatuille länsimarkkinoille. Monikaan ei ota hyvinvointiyhteiskunnan alasajoa tosiasiana, joka on näkynyt sosiaalitoimistoissa jo vuosikausia. Monikaan ei ryntää barrikadeille joka kerran, kun rietas sana ’työvoimapula’ mainitaan suurtyöttömyyden puristamassa maassa.
MUTTA MITÄ JOS KAIKKI ei menekään niin kuin on suunniteltu? Entä jos tieteellinen tutkimus osoittaisi, että kännyköiden sähkömagneettinen säteily onkin vaarallista, ja tieto romahduttaisi Nokian?
Kaikki eivät surisi. Eivätkö innovaatiot, teknologinen kehitys, maailman valloittaminen,
varallisuuden uusjako ja pääomatulojen verotuksen keventäminen ole Nokian menestyksen tartuttaman hurmoksen tuomia iskusanoja.
ENTÄ JOS MUUTAMASSA VUODESSA tietokoneiden litteät näytöt ohenisivat niin paljon, että lehtiä ei enää kannattaisi painaa paperille? Entä jos joku vielä keksisi, että vessapaperi suihkullisessa vessassa on täysin turha?
Kaikki eivät itkisi. Suomi ei eläisikään enää metsästä vaan metsässä. Suomalaisen metsäteollisuuden romahduksen myötä pitäisi keksiä uutisiin tärkeämpiä asioita kuin ylipalkattujen paperimiesten ja vain kymmenyksen palkkakuluihin uhraavan paperiteollisuuden riitelyt.
Entä tarvittaisiinko enää kuudetta ydinvoimalaa, saati sitten viidettä?
Kaikki eivät voihkisi, kun sähkönkulutuksesta vastaava teollisuus ei kuluttaisi enää leijonanosaa valtion takaamasta halvasta teollisuussähköstä.
Entä jos öljykriisi nostaisi polttoaineen hinnan kolmin- tai nelinkertaiseksi? Miten kävisi automyynnin, jota pidetään talouskehityksen merkkinä?
Kaikki eivät vaipuisi depressioon, kun siirtyminen julkiseen liikenteeseen koskisi muitakin kuin lähiöiden pysäkeillä bussia odottavia naisia ja nuoria.
Mitä kaikkea lopulta menettäisimmekään?
Kimmo Jylhämö
