Sananvalta Kaljamahainen nainen

Lukuaika: 2 minuuttia

Sananvalta Kaljamahainen nainen

Kaljamahaisissa miehissä on luontaista läsnäoloa, vakuuttavuutta ja ennen kaikkea seksikkyyttä.

KALJAMAHAISET MIEHET ON IHANIA, olenpa kirjoittanut niistä runojakin. Siinä sitä silmä lepää, isossa miehisessä mahassa, ja periaatteenihan on aina ollut että mitä isompi sen parempi. Kaljamahaisissa miehissä on luontaista läsnäoloa, vakuuttavuutta ja ennen kaikkea seksikkyyttä. Siihen lisäksi mieluiten kalju tai harrikkaponnari, ja parta on aina namia.

Mutta entä kaljamahainen nainen? Se on kamala näky. Sen löytää roikkumasta kantabaarissaan vetelemässä isoja tuoppejaan ja tupakkaa, ja kertomassa räävittömiä juttuja seksielämästään, ihan kuin sillä ei olisi mitään häpyä, vaikka ulkoisesti näyttää olevan useammankin edestä.

Kaljamahainen nainen ei yleensä osaa edes pukeutua: joko sen kaikki rahat menee kurkusta alas tai sitten se luulee näyttävänsä seksikkäältä liian pienissä paidoissa joista tursuaa ulos milloin mitäkin, sellaista mitä mieluummin ei sivistynyt silmä näkisi.

KUN KALJAMAHAINEN NAINEN menee sukulaistensa luokse, ison vatsan ilmestyminen herättää raskausepäilyt. Nainen riisuu takkiaan ja suvun naiset luovat toisiinsa merkitsevän katseen. Kun nainen tilaa perhepäivällisellä aluksi sen ison tuoppinsa, ruoan kanssa punaviiniä ja sytyttää tupakan, samaiset suvun naiset luovat toisiinsa toisen merkitsevän katseen joka kumoaa ensimmäisen katseen merkityksen. Ja jos nyt sitten kaikki raskaana olevat naiset huutavat loukkaantuneina että kyllä sen erottaa onko raskaana vai vaan vetänyt kaljaa, niin sori vaan, ei oikeastaan.

Tai ainakaan vaatteet päällä. Ja alastonta kaljamahaista naistahan ei kukaan halua nähdä.

Kun minusta tuli kaljamahainen nainen, aloin muistuttaa entistä enemmän eläintä. Aloin kävellä kuin karhu, haista ketulta, ihoni muuttui hyljemäiseksi, uidessa näytin onnelliselta pikku valaalta, ja väistämättä myös lehmän leveät lanteet alkoivat tuntua tutuilta. Miesten työhaalareista ja kumppareista tuli lempivaatteeni, ja ihmiset ajattelivat että kyllä se on niin maanläheinen ja konstailematon ihminen. No sitäkin, mutta haalarit kokoa 54 ei kiristä mistään ja kumpparit jalassa kaikki on niin suloisen yhdentekevää, lätäköt, kuraputit ja räntäsateet.

MYÖS ELÄINKUNTA ALKOI TYKÄSTYÄ minuun ihan uudessa mittakaavassa. Hyttyset ovat aina himoinneet minua niin että rakkaat Lapin-reissut ovat puoleksi pahkapäistä tuskaa, mutta nyt linnutkin alkoivat lähestyä. Ne lensivät asuntooni, talitiaiset, varikset ja naakat, paskoivat ympäriinsä ja halusivat sukia hiuksiani. Jopa villiminkki yritti hyökätä kimppuuni. Eräs poika sanoi että se johtuu ominaishajustani, joka on kuulemma vahva muttei hyvä.

Tätä nykyä mahani on kaikkien lähistöllä olevien elukoiden nukkumapaikka, lämmin ja turvallinen kuin vastaleivottu pulla. Nyt ymmärrän käytännössä mitä äitini tarkoitti sanoessaan aina ruokailun jälkeen ”ja nyt maate ja maha sylihin”.

Mutta kukaan ei kertonut että kalja pumppautuu myös mahaa ylemmäs eli rintoihin. Tietenkin isoilla tisseillä on kätevä kääntää huomiota mahtavasta mahasta, mutta pitemmän päälle ei jaksa loputtomia ”onpa isot tissit” -älynväläyksiä eikä humalaisia dekkarikirjailijoita roikkumassa niissä kiinni eikä niiden lattarintaisia vaimoja huutamassa että ”saatanan utare!” Sitä paitsi seksiä harrastaessa ne ovat koko ajan tiellä erittäin epäeroottisella tavalla.

Pahimmillaan olen meinannut kuristua niihin. Ja on hieman hävettävää kaivella rintojaan kainalosta, tai kun vahingossa vetää toista turpaan irtipäässeellä tissillään.

Mutta tänään minä liputan kaikille kaljamahaisille naisille. Panen bikinit päälle ja hilaudun parvekkeelle katsomaan kun linnut yrittää lentää päin ja turistibussillinen tuijottaa – ei Turun tuomiokirkkoa vaan erästä kaljamahaista naista.

Marjo Isopahkala, marjoisopahkala(a)auriamail.net

  • 9.9.2009