Työn vastainen valkokaulusmanifesti

Lukuaika: 2 minuuttia

Työn vastainen valkokaulusmanifesti

Mitä vähemmän etiikkaa on, sitä enemmän siitä puhutaan.

TEKEMÄNNE TYÖ on viime kädessä yhdentekevää, sillä teidät voidaan korvata ensimmäisellä älykääpiöllä, joka kävelee ovesta sisään. Niin ollen tehkää työtä mahdollisimman vähän ja käyttäkää aikaanne (ei kuitenkaan liikaa) itsenne ”myymiseen” ja ”verkottumiseen”, koska siten rakennatte tukijoukkoja eivätkä seuraavat rakennemuutokset kosketa teitä (tai eivät ainakaan tee kipeää).

Sähköyhtiö Electricite de Francessa (EDF) talousasiantuntijana työskennellyt Corinne Maier kehottaa näin kirjassaan Tervetuloa laiskuus. Kirja oli jäädä suurelta yleisöltä huomaamatta. Kohu nousi, kun Maierin entinen työnantaja, jota kirjassa ei mainita, teki kirjasta rikosilmoituksen. Työnantajan mukaan kirja, joka kertoo moisia törkeyksiä, pyrkii mädännyttämään systeemin sisältäpäin. Esimerkkinä työnantajan tarkoittamasta törkeydestä voi mainita vaikkapa, että työtä tehdään jotta saadaan rahaa. Ranskan ay-liitot ovat tukeneet Maieria.

PAMFLETTI ON KIINNOSTAVA, koska se on suunnattu erityisesti toimihenkilöille, joilla ei ole duunareille tyypillistä vastarinnan kulttuuria. Vaikka toimihenkilöillä on kohtuullisen hyvä palkka, siitä maksettu hinta on korkea. Työ tuntuu vievän kaiken ajan, ja iso osa palkasta menee asumiseen ja lastenhoitoon. Tervetuloa laiskuus julistaakin, että toimihenkilöitä on huijattu.

Toimihenkilöiden työ on Maierin kokemuksen mukaan suurelta osin turhaa paperinpyöritystä, josta ei hyödy kukaan. Silti ajatellaan, että kaikkien pitäisi tehdä työtä. Maierin mukaan on kysyttävä, minkä ihmeen takia.

Karl Marxin vävypoika Paul Lafargue kysyi samaa jo 1880-luvulla kirjassaan Oikeus laiskuuteen. Lafarguen mukaan työväenluokkaa pitää kapitalistisissa maissa vallassaan omituinen hulluus: Se on rakkaus työtä kohtaan, kuolettava, yksilöitä ja näiden jälkeläisiä uuvuttava työhalu. Sen sijaan, että olisivat taistelleet tätä mielenhäiriötä vastaan ovat papit, taloustieteilijät ja moralistit julistaneet työn pyhäksi.

MYÖS HANNU SEPPÄSEN vuonna 2004 ilmestynyt Hullu työtä tekee käsittelee protestanttisen kulttuurin työfetisismiä. Seppänen ja Maier muistuttavat, että raha on työn liikkeelle paneva voima. Sitä ei saa sanoa ääneen, koska asia on tabu. Koska työ on suurimmaksi osaksi turhaa ja vieläpä tylsää, hirveä määrä energiaa käytetään sen uskottelemiseen, että ihmiset tekevät työtä, koska se on niin kiinnostavaa. Jaksamis- ja motivointikonsultteja ei tarvittaisi, jos työ olisi oikeasti niin ihanaa.

Maierin kieli poskessa kirjoitettu pamfletti menee Seppästä pidemmälle, sillä se kehottaa toimihenkilöitä irtautumaan aktiivisesti työstä, ryhtymään huomaamattomasti loiseläjiksi.

Kulttuurissa, jossa työmoraali on itsestään selvä hyve, kehotus voi aiheuttaa skandaalin. Miksi ihmeessä? Työn tehtävä, varsinkin yritysmaailmassa, on tuottaa lisäarvoa. Maier huomauttaa, ettei kapitalismilla yleensä ole mitään tekemistä moraalin kanssa. Miksi ihmeessä yritysmaailmassa sitten puhutaan etiikasta tai vaaditaan työntekijöiltä työmoraalia?

MAIERIN MUKAAN yrityskieltä on luettava käänteisesti. Yrityskulttuurissa puhutaan paljon siitä, mitä on vähän. Mitä vähemmän etiikkaa on, sitä enemmän siitä puhutaan. Yritykset eivät halua työntekijöilleen mitään hyvää, eivätkä työntekijät ole yrityksille mitään velkaa. Lisäarvon tuottamisesta kieltäytyminen on jokaisen ihmisen oikeus.

Maierin vinkit toimihenkilöille lienevät monille tuttuja elävästä elämästä. Tärkeintä on näyttää kiireiseltä ja olla tekevinään paljon. Käytävälle ei pidä mennä ilman kansiota. Älä syvenny mihinkään liiaksi. Vastuullista asemaa ei kannata ottaa vastaan. Muutoksia kannattaa välttää, sillä vain huomiota herättävät saavat potkut.

Ja mitä enemmän käytät kapulakieltä, sitä enemmän sinun uskotaan olevan ajan hermoilla.

Corinne Maier: Tervetuloa laiskuus. Taidosta ja välttämättömyydestä tehdä työssä mahdollisimman vähän. Suom. Erkki Jukarainen. 120 s. Tammi 2005.

Juhani Seppänen: Hullu työtä tekee. 206 s. Otava 2004.

Lafargue Paul: Oikeus laiskuuteen. Suomentaja anonyymi, tiettävästi nuori Väinö Tanner. 53 s. 3. painos. Kansan Sivistystyön Liitto 1981.

Anna-Reetta Korhonen

  • 9.9.2009