Kirjoittanut Hannele Huhtala

Ernomane puutalo

Lukuaika: < 1 minuutti

Ernomane puutalo

Tampereen kulttuuriskandaalissa väännetään autotallin paikasta ja tarpeellisuudesta.

TAMPEREELLA ei päästä sopuun Tammelan Annikinkadun puutalokorttelin suojelusta, vaikka kaikki haluavat suojella korttelin. Kaupungin puolelta syynä eripuraan on kunnioitus naapureita kohtaan.

”Naapurikerrostalot hoitavat omilla tonteillaan pysäköinnin. Puutalokortteliin on kaavassa liitetty katualuetta, jotta pysäköinti voidaan hoitaa tontilla”, kaavan tehnyt Tampereen kaupungin arkkitehti Eeva Heimovala sanoo.

Kortteliin onkin kaavoitettu maanalainen autotalli ja sinne vievä ajoluiska. Autotallin tieltä täytyisi purkaa puukorttelin molemmat keskusrakennukset.

NYT VÄÄNNETÄÄN SIITÄ, että Museoviraston lausunnon mukaan korttelikokonaisuus olisi suojeltava. ”Tätä kaavaa ei ole pakko toteuttaa autotallin osalta, sehän riippuu ihan siitä, kuka tarjouskilvan jälkeen ostaa rakennuksen”, Heimovala lisää.

Kaavan vahvistuttua kaupunki aikoo myydä nyt vuokra-asuntoina olevan kiinteistön tarjouskilvan perusteella. Autotallin rakentaminen on täysin riippuvainen uusista asukkaista.

”Pelko on, että kaupunki myy kiinteistön grynderille nyt kun on mahdollisuus parkkihalliin”,asukasyhdistys Annikin Tähti ry:n varapuheenjohtaja Meri Lähteenoksa sanoo. Tällöin pystyyn jäisivät suojellut kääreet ja korttelista tehtäisiin luksusasuntoja. Lähteenoksa pelkää, että samalla umpipihakorttelin yhteisöllinen henki kuolee.

KYSE EI KUITENKAAN OLE vain betoniluiskasta sata vuotta vanhan korttelin laidalla. Osa asunnoista on tällä hetkellä ilman vuokralaisia. Asunnot ovat kylmillään, ja se vaikeuttaa asuttujen asuntojen lämmittämistä. Huonokuntoiset asunnot eivät korjaudu itsestään. Tästä ovat huolissaan sekä kaavan tehnyt arkkitehti, kaupungin asuntotoimi että asukkaat.

”Ei se ole realismia, että taloa pidettäisiin tyhjillään. Kohdetta ei ole varsinaisesti markkinoitu siksi, että tilanne on epävakaa. Kun kaava vahvistetaan, kiinteistö myydään tyhjillään”, Tampereen kaupungin asuntotoimen asuntosihteeri Mikko Töyrylä sanoo.

Hämeenlinnan hallinto-oikeuden maaliskuisesta kaavanvahvistuspäätöksestä on mahdollista valittaa huhtikuun puoliväliin mennessä. Uusi valituskierros pysäyttää tilanteen seuraavaksi kahdeksi vuodeksi.

www.annikinkatu.net

Hannele Huhtala