Ketunnahat päätyvät somisteiksi

Lukuaika: < 1 minuutti

Ketunnahat päätyvät somisteiksi

Eläinoikeusliike keskittyy turkissomisteisia vaatteita myyviin yrityksiin.

SOMISTEET EIVÄT OLE vastoin yleistä luuloa turkisteollisuuden jäännöspaloja, vaan jopa 90 prosenttia ketunnahoista päätyy somisteiksi. Oikeutta Eläimille -yhdistyksen mukaan lisääntynyt somisteiden käyttövaatteissa johtuu kokoturkkien suosion laskusta. Aidot turkikset saatetaan käsitellä muistuttamaan erehdyttävästi tekoturkista, ja tavallisen kuluttajan voi olla vaikea erottaa näitä toisistaan. Somisteturkikset ovat pääosin peräisin tarhatuista eläimistä, kuten kaneista, minkeistä, supikoirista ja ketuista. Ylivoimaisesti suurin osa Suomessa tuotetuista nahoista myydään ulkomaille, mistä ne palaavat takaisin takkien hihansuissa ja huppujen reunuksissa.

OIKEUTTA ELÄIMILLE -yhdistyksen turkissomistekampanjan oli tarkoitus alkaa viime syyskuussa osallistumalla kansainväliseen toimintapäivään vaateketju Zaraa vastaan. Vain muutamaa päivää aikaisemmin Zaran omistaja, monikansallinen Inditex Group, teki kuitenkin päätöksen lopettaa turkisten ja turkissomisteiden myynti.

Suomessa kampanjapäivän kohde vaihtui vaateketju Modaan, jonka liikkeiden edustoilla Helsingissä järjestettiin mielenosoituksia. Kampanjan aloituspäivän jälkeen toiminta on laajentunut muualle Suomeen ja koskee nyt useampia yrityksiä.Turkissomisteita sisältävien tuotteiden myynnistä ovat tähän mennessä ilmoittaneet luopuneensa Moda Jokinen sekä Prisman ja Anttilan tavaratalot. Citymarketin ensi syksyn valikoimissa ei myöskään tule olemaan turkista sisältäviä tuotteita, vaikka periaatepäätöstä asiasta ei kuuleman mukaan olekaan tehty, kertoo turkissomistevastaisen kampanjan tiedottaja Aura Kalli.

TÄLLÄ HETKELLÄ tähtäimessä on vaateketju Halonen, jonka liikkeiden edessä mieltä on osoitettu ainakin Helsingissä, Tampereella ja Jyväskylässä. Halosen toimitusjohtajan Pekka Halosen mukaan mielenosoitukset ovat epäasiallinen painostuskeino, ”täysin asiattomia ja väärin suunnattuja Halosta kohtaan”. Lisäksi hän korostaa, että vain muutamassa heidän liikkeissään myytävässä tuotteessa on käytetty somisteena turkista. Myöskään kokoturkikset eivät kuulu Halosen valikoimiin.

Vaateketju ei kuitenkaan aio luopua turkissomisteita sisältävistä tuotteistaan mielenosoitusten vuoksi.

Aura Kallin mukaan Haloseen kohdistuvaa kampanjointia jatketaan. ”Olemme varautuneet siihen, että tästä tulee pitkä kamppailu. Lisäksi aiempi kampanjointi Marimekkoa ja sen turkiksia valmistavaa Grünstein Product Oy:tä vastaan on opettanut paljon pitkäjänteisyyden merkityksestä.”

www.oikeuttaelaimille.net/somisteet/

Piia Parviainen

  • 9.9.2009