Irakin vaalien merkityksestä kiistellään

Lukuaika: 2 minuuttia

Irakin vaalien merkityksestä kiistellään

Puolueet hakevat nyt avointa keskustelua.

BAGDAD, IRAK. Bagdadin ja sen esikaupunkien pommiattentaateista huolimatta monet tarkkailijat ovat sitä mieltä, että Irakin parlamenttivaalit olivat menestys ja merkittävä poliittinen saavutus.

Poliittiset puolueet ovat järjestäneet kokouksia, joissa on pohdittu vaalien seurauksia. Tilaisuuksiin on osallistunut koko joukko puolueita myös sunnileiristä, vaikka ne boikotoivat vaaleja. Sunnipuolueiden mukaan kokouksiin osallistuminen kertoo puolueiden halusta vaikuttaa maan politiikkaan ja etenkin uuden perustuslain muotoiluun. Perustuslain laatimista pidetään uuden parlamentin keskeisimpänä tehtävänä.

Näyttääkin vahvasti siltä, että vaalivoittajiksi nousseet puolueet – mukaan lukien islamistit – ovat valmiit keskusteluun kaikkien osapuolten kanssa. Osa poliittisista tahoista on kuitenkin edelleen sitä mieltä, että vaaliprosessi oli epäonnistunut olisi tullut pidättäytyä niistä. Ghassan al-Atiyah -puolueen (”Itsenäiset demokraatit”) mukaan huonot vaalit johtavat huonoihin tuloksiin – eri kansanosien, kurdien, arabisiiojen ja -sunnien, väliseen entistä jyrkempään jakautumiseen.

Täysin vastakkaisetkaan mielipiteet eivät ole harvinaisia. Kurdijohtaja Massoud Barzanin mielestä onnistuneet vaalit ovat demokraattisen valtion peruskivi. Barzani ilmaisi halukkuutensa toimia keiden tahansa demokraattista liittovaltiota kannattavien tahojen kanssa.

MONIEN IRAKILAISTEN MIELESTÄ siiojen vaalivoitto ei aiheuta pelkoa muissa poliittisissa toimijoissa. Puolueet kuuluttavatkin avointa keskustelua kaikkien tahojen kanssa kansallisen sovun löytymiseksi. Turvallisuustilanteen parantaminen edellyttää yhteistä rintamaa terrorismia vastaan. Kansalaiset uskovat vahvasti, että vaalit olivat menestys ja valittu hallinto kykenee lopettamaan terrori-iskut.

Bagdadilaisen Rachid Khadirin mielestä terroripolitiikka on epäonnistunut. ”Sillä ei ole enää riittäviä perusteita, joilla vahvistaa itseään. Miljoonat irakilaiset lähtivät kaduille osallistuakseen vaaleihin rauhan saavuttamiseksi.”

Bagdadilaistoimittaja Susan Alin mielestä irakilaisnaisten osallistumishalukkuus vaaleissa osoitti, että naiset haluavat rauhaa, turvallisuutta ja demokratiaa. ”Vaalivilppipuheista huolimatta vaalit olivat historiallinen menestys irakilaisille.”

IRAKIN KOMMUNISTIPUOLUEEN puoluesihteerin Hamid Majid Musan mielestä vaalitulos on seurausta jatkuvasta poikkeustilasta. ”Irakilaiset ovat olleet jatkuvassa sotien ja taloussaarron kierteessä. Poikkeustilat ovat vahvistaneet vanhoja tottumuksia ja lojaliteetteja. Useat ihmiset äänestivät uskonnollisen vakaumuksensa perusteella. Monille äänestyskäytös oli reaktio aiemman hallinnon aikana koettua uskonnollista tai poliittistavainoa kohtaan. Valtaosa äänistä siis annettiin ehdokkaan uskonnollinen suuntaus mielessä, mutta se ei vielä tarkoita, että Irakiin olisi muotoutumassa uskonnollinen tai demokratiasta irtisanoutuva hallinto.”

Tekstin on arabian kielestä suomentanut Marko Juntunen.

Yusif Abu al-Fawzn

  • 9.9.2009