LEVYT Psykotropiaa sitruunalla

Lukuaika: 3 minuuttia

LEVYT Psykotropiaa sitruunalla

Aloitusraidan villit sähköskebarevitykset herättävät huonokuuloisenkin tuhnukorvan huomion ja antavat maistia siitä, mitä tuleman pitää.

ROB GARZAN JA ERIC HILTONIN luotsaaman Thievery Corporationin neljäs studiolevy on jälleen kerran mielenkiintoinen sekoitus dubia, futuro-bossaa, downtempoa ja itämaista psykedeliaa.

Vierailevat artistit (muiden muassa Perry Farrell ja David Byrne) tuovat oman lisämausteen Washington D.C. -keitokseen. The Cosmic Game osoittaa Thievery Corporationin taidon yhdistellä eri musiikkityylejä ennakkoluulottomalla ja mielenkiintoisella tavalla. Lopputulos on yhtenäinen ja loppuun asti kantava teos, joka pitää kuulijan pihdeissään monimuotoisuuden ja omaperäisyytensä avulla.

(MB)

Thievery Corporation: The Cosmic Game.

ESL Music 2005.

Neljä ja puoli tähteä.

_______________

LEMON JELLYN tuttu chilli sämpläily on saanut uudella levyllä hieman päällekäyvemmän ja aggressiivisemman otteen. Aloitusraidan villit sähköskebarevitykset herättävät huonokuuloisenkin tuhnukorvan huomion ja antavat maistia siitä, mitä tuleman pitää.

Rokinrämpytyksen ohella saadaan kuulla toki rauhallisempaa leijuntaakin. ”Make Things Right” -biisin ihastuttava Terri Walkerin laulanta saa sykkeen taas tasoittumaan. Sokerina pohjalla lepää William Shatnerin tulkitsema, niskavillat nostattava mystinen ”Go”.

´64–´95 lienee ollut tietoinen irtiotto bändin edellisistä tuotoksista. Eipä silti, kyllä tämän sitruunahyytelöksi haistaa jo levykaupan hyllyltä. Don´t stop it boys.

(MB)

Lemon Jelly: ´64 –´95.

XL Recordings 2005.

Neljä ja puoli tähteä.

_______________

HERRA SERVO TOTESI, että viides täysimittainen levy Sydämen Amiraali tulee olemaan laivarautaa, joka taatusti pysyy pinnalla. Ja totta tosiaan, niin se tekee, ja myös uppoaa minuun – tämähän on valmis Finnhits-kokoelma. Martti on tyylipuhdas tunteiden tulkki, iskelmätaivaan kiintotähti ja äityypä hän välillä rokkaamaankin, ”Yleiskaava eduskuntaan ” on jopa selkeä punkbiisi! Erityiskehut ansaitsee hieno svengaava Napander-orkesteri. Levy huipentuu mahtavaan ”El Crusantero” -lattari-instrumentaaliin, joka vetää maton lopullisesti alta. Tämä levy on tunteella tehty ja minulla on tunne, ettei se jää viimeiseksi. Tsuibba duibba.

(JC)

Martti Servo & Napander: Sydämen Amiraali.

Spinefarm Records 2005.

mainos

Neljä tähteä.

_______________

PORILAISEN LOWLIFE ROCK’N’ROLL Philosophers -yhtyeen debyyttialbumi alkaa koskettimilla lupaavan dramaattisesti, ja kun laulaja Noora Tommilan luonnollisen kaunis ääni liittyy mukaan, ovat odotukset korkealla. Englannin kieli soljuu vaivattomasti vokalistin suussa ja tunnelmaa kasvatetaan hiljalleen soittimia lisäämällä, mutta kliimaksia ei tule. Kappaleet ovat yhtä lukuun ottamatta kahdeksanminuuttisia moniosaisia spektaakkeleja, vaan eivät jaksa kantaa ihan loppuun asti. Laulumelodiat tuntuvat myös hieman irrallisilta. Harmi, sillä potentiaalia tältä ryhmältä löytyy. Kyllä minä tästäkin pidin.

(JC)

Lowlife Rock’n’roll Philosophers: Hiding Place.

Seeker 2004.

Kolme tähteä.

_______________

TUOMARI NURMION & Alamaailman vasaroiden yhteistyö on hedelmällistä. Handen laulu ja bändin hillitön klezmer-henkinen töräyttely luovat maagisen, tanssijalallekin sopivan cabaret-tunnelman tyyliin Fellini meets Raatikko. Alun arabialaisista tunnelmista siirrytään välillä riivattuun tangoon ja lopulta tavataan ”Paavi roskapankissa”. Minulla oli ennakkoluuloja, mutta täytyy myöntää, että tämä on hieno levy. Karavaani vie mukanaan, alan pitää jopa torvimusiikista ja huomaan, että Dumari on oikea runoilija. Samassa paketissa ilmestyy myös Palataan Aasiaan -live-DVD, josta huomaan, että homma toimii myös livenä.

(JC)

Tuomari Nurmio & Alamaailman vasarat: Kinaporin kalifaatti.

Pyramid 2005.

Neljä tähteä.

_______________

KAUKO RÖYHKÄN uusi levy tuntui ensikuuntelulla väkinäiseltä ja synkältä. Mutta eipä hätää, jo toisella kerralla uudistunut Gootti-Kake ja varsinkin kappale ”Shangri-La” vakuuttivat minut täysin, tämä bändi jyrää tykimmin. Kitara, basso ja rummut jytisevät täysillä, kun niiden aika on, mutta tunnelmapaloissa leijutaan ja torvet tulevat mukaan. Tyylikästä menoa, mahtavaa soundia ja hyviä biisejä. Kaukon suussa tietyt jutut, esimerkiksi ”Pahalla päällä”, ”Kylmä sade”, ”Elämä ja kuolema”, kuulostavat tosi viileiltä, ja minähän pidän viileästä meiningistä. Kun orkesterikin on vallan mainio, ei voi muuta kuin digata.

(JC)

Kauko Röyhkä: Elämä ja Kuolema.

Spinefarm Records 2005.

Neljä tähteä.

_______________

mainos

LIEKIN KOLMAS ALBUMI on erittäin tasokas, kaihomielinen ja romanttinen poptaideteos. Kappaleet ovat nerokkaita, minimalistisia ja laulajan ääni on hyvällä tavalla persoonallinen. Koskettimet nousevat kantavaksi voimaksi soundin luojana ja kun basso-rumpu-akseli eläytyy kybällä, on tulos tyrmäävää. Tämä levy ei kuuntelemalla kulu ja saattaa olla yhtyeen paras. Hienoa, että joillain on rohkeutta unohtaa suomirockin rasitteet ja pitää katse suunnattuna tulevaisuuteen. Liekin musiikki on oikeasti kunnianhimoista, se on harvinaista. Siispä en voi antaa vähempää kuin täydet pisteet…

(JC)

Liekki: Rajan piirsin taa.

Universal Music 2005.

Viisi tähteä.

_______________

Matti Berg & J. Crawford

  • 9.9.2009