Hulluna marista

Lukuaika: < 1 minuutti

Hulluna marista

1900-luvun alkupuoli oli moraalinvartijoiden kulta-aikaa.

1900-LUVUN ALKUPUOLI oli moraalinvartijoiden kulta-aikaa. Kansalaisten turvallisuutta pyrittiin lisäämään kieltolailla, joka kosketti Suomen lisäksi Yhdysvaltoja.

Kun alkoholin käyttö jatkui kieltolaista huolimatta, Yhdysvaltojen valtionjohto otti silmätikukseen kannabiksen.

Kannabissotaa nimettiin johtamaan Harry Aslinger Federal Bureau of Narcotics -virastosta. Aslinger on muu muassa lausahtanut aiheesta: ”Marihuana johtaa pasifismiin ja kommunistiseen aivopesuun.” Aslingerin saavutukseksi lasketaan niin kutsuttu tappajaruohokampanja, jonka hän lanseerasi 1930-luvun alussa.

Tältä ajalta on kulttiklassikoksi noussut Louis Gasnierin ohjaama valistuselokuva Reefer Madness, jossa kiltti koululaisjoukkio päätyy irstailemaan ja tuottamaan ruumiita savunhuuruisten ilottelujen jälkeen.

Tappajaruohopelotteet selvästikin toimivat, sillä kannabistuotteet kiellettiin maailmanlaajuisesti YK:n kansainvälisellä huumausaineyleissopimuksella vuonna 1961. Aslingerin muisto elää lukuisilla nettisivuilla ja Reefer Madnessin kaltaisissa ajankuvissa.

Reefer Madness Night Visions Back to Basics -tapahtumassa Helsingissä 4.–6.3. www.nightvisions.info

Susanna Okker

  • 9.9.2009