1980–1990-luku, Kekkosen valta-ajan jälkeinen kausi, oli hitaasti kasvavan Kekkos-vitsailun aikaa.
KATSOIN KOTIMAISTA viihdeohjelmaa, jossa näyttelijä saunoi presidentti Urho Kekkosen roolissa kalju kiiltäen. Aiheen liiallinen ja liian halpa tarjonta on tehnyt tehtävänsä.
1980–1990-luku, Kekkosen valta-ajan jälkeinen kausi, oli hitaasti kasvavan Kekkos-vitsailun aikaa. Sen varhaisimpia taiteellisia kommentteja oli Jurpo-sarjastaan tunnetun Hannu Pyykkösen herkkiäkään sävyjä kaihtamaton Tuttu vieras (Pahkasika 15/1983).
Siinä rantojen miesten pariin samppanjasta ja kaukomaista tarinoimaan eksynyt vanhus palautettiin kotiinsa. Metsästä tulee vartijoita, jotka tarttuvat vanhaan mieheen. Taputellen miehen hartioita he sanovat: ”Mennäänpäs Tamminiemeen.”
JOUKO TURKANPresidentin dementia repi vuonna 1994 astetta avoimemmassa ilmapiirissä auki sitä sensuroitua historiaa, jota on sittemmin puitu ei-fiktiivisesti useassakin kirjassa. Turkan ikäloppua Kekkosta näytteli yhden elämänsä rooleista tehnyt Heikki Nousiainen. Kekkonen kävi mustekynän kanssa käsiksi poikansa hääkakkuun kuviteltuaan sitä sopimuspaperiksi ja harhaili yöllä orpona Tamminiemessä luultuaan joutuneensa takaisin lapsuutensa paimeneen.
Viime vuosina on saatu nauttia muistakin Kekkos-teoksista, kuten Matti Hagelbergin myyttisen Kekkosen pirteistä sarjakuvaseikkailuista. Viime vuosi toi mukanaan Kekkos-boomin, jossa presidentin käsittely lisääntyi eksponentiaalisesti latistuakseen lopulta liikatarjonnaksi ja -vitsailuksi.
TELEVISION keskusteluohjelmissa Kekkosta on puitu monin tavoin. Politiikan asiantuntijoita jututtaneen historioitsija Jukka Relanderin yritteliäästä virnuilusta ei saanut selvää, oliko Kekkonen hänestä ”kova juttu” vai camp. Jari Tervo kirjoitti ”räväkän” Kekkos-kirjan. Nyt-liitteessä Kekkosta haastateltiin meedion kautta.
Kekkonen oli kaikkialla, ilmaisjakelulehdistä baarikeskusteluihin. Nimenä hänestä tuli käsite Matti Nykäsen tapaan, mutta liika on liikaa.
Jos joku nyt tekee Kekkosesta kirjan tai ohjelman, vain asiallisempi suhtautuminen voi tuntua tuoreelta. Seuraavaksi toivoisin näkeväni vastakulttuurihengessä asiallisen tv-draaman suurmiehen vaiheista.
Max Ryynänen
