Kaikkivaltias väkivalta

Lukuaika: 2 minuuttia

Kaikkivaltias väkivalta

Väkivallan ja pyhän liitto on puhtaasti yksilöllinen; taivaan takaportaita ei tallaa kuin niiden rakentaja.

”HÄN RAKENSI pahuudesta takaportaat taivaaseen”, toteaa markiisitar de Sade siipastaan Yukio Mishiman näytelmässä Markiisitar de Sade. Markiisitar näkee miehensä julmuuden yrityksenä murtautua väkivallan avulla arkiymmärryksestä pyhän valtakuntaan. Tällöin väkivallan ja pyhän liitto on puhtaasti yksilöllinen; taivaan takaportaita ei tallaa kuin niiden rakentaja.

Ranskalaisen kulttuuriteoreetikon René Girardin teos Väkivalta ja pyhä sen sijaan käsittelee väkivallan ja pyhän yhteisöllistä merkitystä. Sen verenpunainen lanka on ajatus väkivallan perustavasta asemasta jokaisessa ihmisyhteisössä. Ihmisten keskinäiset aggressiot, kateus ja kilpailu uhkaavat suistaa yhteisön jäsenet väkivallan kierteeseen, ja kulttuureja ja uskontoja tarvitaan nimenomaan kontrolloimaan väkivaltaa.

GIRARDIN TARKASTELUN polttopisteessä ovat yhteisöjen uhrirituaalit, koska niiden yhteys perustavaan väkivaltaan on näkyvä ja havainnollinen. Uhrirituaaleissa väkivaltaa kontrolloidaan kanavoimalla se yhteisön ulkopuoliseen sijaisuhriin, syntipukkiin, jonka teurastaminen jäljittelee ensimmäisiä spontaaneja lynkkauksia, sammuttaa yhteisön jäsenten verenjanon ja toimii pelottavana muistutuksena väkivallan valloilleen pääsemisen vaaroista. Väkivalta itsessään on pahaa, mutta kun se sijaisuhrimekanismin kautta estää aggressioiden irti riuhtautumisen yhteisössä, se muuttuu pyhäksi.

Girard pyrkii löytämään primitiivisestä uhrirituaalista sen yleismaailmalliset piirteet, jotka ovat sovellettavissa kaikkiin kulttuureihin ja siten myös moderniin yhteiskuntaan. Moderni tiede ja yhteiskunta ovat kadottaneet itsensä perustana olevan väkivallan näköpiiristään, ja Girardin missiona on tehdä se taas näkyväksi.

Hän aloittaa osoittamalla modernin oikeuslaitoksen uhrirituaalin perinnönjatkajaksi, joka hoitaa syntipukkien nimeämisen ja pelotteiden jakamisen, ja jatkaa tutkailemalla muiden kulttuuristen muotojen vähemmän ilmeisiä kytköksiä väkivaltaan.

SEKSUAALISUUSKIN on Girardille jonkinlainen väkivallan esirippu tai alkusoitto ja johtaa usein kateuteen, kilpailuun, mustasukkaisuuteen ja muuhun kärsimykseen. Seksuaalinen halu on luonteeltaan jäljittelevää ja perustuu piiloaggressiiviseen yritykseen kaapata toisen tavoittelema hyvä itselle. Girardin ajatuksia onkin siteerattu taajaan paitsi kilpailuyhteiskunta-analyyseissa ja keskusteluissa eurooppalaisen henkisen ilmapiirin raaistumisesta, myös seksuaalisesta vapautumisesta varoittelevissa taantumuksellisissa puheenvuoroissa.

Dramaattisella draivilla etenevä Väkivalta ja pyhä ammentaa antropologisesta ja uskontotieteellisestä aineistosta, mutta myös antiikin tragedioista, Vanhasta testamentista ja Shakespearen draamoista. Herkulliset esimerkit veljeskateuksineen, mustasukkaisuusmurhineen ja sukurutsineen ovat varsinaista korkeakulttuurista saippuaoopperaa. Uhrirituaalia koskevat ajatukset taas lankeavat Georges Bataillen huolella muokkaamaan maaperään.

GIRARD MYÖS analysoi monitahoisesti psykoanalyysin umpikujia ja pyrkii viitoittamaan tietä sen tuolle puolen. Yritys jää puolitiehen, mutta pöyhiessään psykoanalyysin pohjamultia Girard onnistuu herättämään Sigmund Freudin ajatukset eloon. Hän nostaa vähemmän tunnettuja puolia esiin Freudin ajattelusta ja vapauttaa tämän dogmaattisten tulkintojen vankeudesta: ”Freud parhaimmillaan on yhtä vähän freudilainen kuin Marx parhaimmillaan marxilainen. ”

Kun Girard sukeltaa selvittelemään vaikkapa sukulaisuusjärjestelmän ja avioliittosääntöjen yksityiskohtaisia koukeroita, lukijan suuntavaisto toisinaan pettää. Kaikki näennäiset harhapolutkin johtavat kuitenkin lopulta samaan määränpäähän.

Girard etenee rituaalien kautta symboliseen ajatteluun ja muihin myyttisiin muotoihin ja vähä vähältä osoittaa, kuinka kaikkien kulttuurin ilmentymien syntysysäyksenä on ollut väkivalta.

VAKUUTTUIPA LUKIJA yhden avaimen sopivuudesta kaikkiin oviin tai ei ja viettelipä tämä synkän suurellinen visio puolelleen tai ei, Girardin antipopulistiset äänenpainot ja projektin peräänantamattomuus herättävät vääjäämättä kunnioitusta.

René Girard: Väkivalta ja pyhä. Suom. Olli Sinivaara. 428 s. Tutkijaliitto 2004.

Kristiina Sarasti

  • 9.9.2009