Kirjoittanut Hannele Huhtala

Hellää kapinaa

Lukuaika: 2 minuuttia

Hellää kapinaa

Elokuvien kautta Selma Vilhunen toimii epäsuoran poliittisesti.

”TULEE LIEVÄSTI skitsofreeninen olo, kun näkee valkokankaalla käsikirjoittamiaan henkilöitä. On kuin katsoisi omia uniaan”, käsikirjoittaja Selma Vilhunen sanoo. Vilhunen on tehnyt uusimman käsikirjoituksensa Koti-ikävä Petri Kotwican kanssa. Kotwican ohjaama elokuva saa ensi-iltansa elokuussa.

”Suuri ongelma Suomessa on se, että koko talouden idea on absurdi. Vallassa on järjetön talousjärjestelmä, joka perustuu jatkuvaan kasvuun. Tässä järjestelmässä eläessä tulee välillä avuttomuuden puuskia.”

Vilhusessa yhdistyy kapinaa yhteiskuntaa kohtaan ja hellää ihmisläheisyyttä. Hän pitää tärkeänä taistelua, vaikka ihminen välttämättä ei tietäisi, mikä olisi missäkin tilanteessa oikea ratkaisu.

ELOKUVIEN KAUTTA Vilhunen toimii epäsuoran poliittisesti.

”Mua kiinnostaisi tulevaisuudessa tehdä myös elokuvia, jotka olisivat avoimen yhteiskuntakriittisiä. Tahtoisin näyttää, miten erilaiset talousratkaisut vaikuttaa yksilöön ja miten yksittäisen ihmisen kelat vaikuttavat talouselämään.”

Koti-ikävässä erään perheen äiti ja poika ovat ajautuneet vanhempien avioeron jälkeen syvälle arjen ahdistavuuteen. Julius Lavosen esittämä perheen poika Sami on päätynyt psykiatriseen hoitoon.

”Julius oli mainio valinta rooliin, ja niille kasvoille oli helppo kirjoittaa. Hänet nähtyäni tiesin, että tästä elokuvasta tulee hyvä.”

SELMA VILHUNEN tahtoo kuvata läheisyyttä ihmisten välillä. Hänestä elokuvat ovat oivallinen tapa näyttää, miten ihmiset tekevät jonkin asian. ”Elokuvassa voi näyttää miten solidaarisuus tapahtuu tai kun henkilö a tekee rakkaudenteon. Siinä pääsee yksityiskohtiin ja ihmisten väliin. Olen narkkari ihmisten välisille suhteille. Etsin hanakasti meitä kaikkia yhdistäviä asioita. Uskon, että eräs ihmisiä yhdistävä piirre on suhteemme siihen, mitä on käsityskykymme ja käsitejärjestelmiemme ulkopuolella”, Vilhunen kuvailee.

OMAN AIKUISTUMISRIITTINSÄ Vilhunen kävi läpi kesällä 2002. Hän luki Werner Herzogin Jäinen matka -kirjan (Like 1990) ja kesätyöpaikattomuudestaan hermostuneena päätti kävellä Helsingistä Jäämerelle.

Kahdeksan ja puolen viikon kävelyn jälkeen hän pääsi takaisin liftaamalla 15:ssä ja puolessa tunnissa.

”Kävellessä tajusin asioiden mielettömän yksinkertaisuuden. Kävely muodostui meditaatioharjoitukseksi, se ei ollut kovin järjestelmällinen harjoitus, mutta siihen tuli mieletön metaforinen taso. Kaikki tavarat, joita kannoin selässäni löysivät vastaavuuden arkielämästäni”, Vilhunen kertoo.

Vilhusta kuunnellessa huomaa miettivänsä omia valintojaan ja sitä elämää jota viettää, media-alan työntekijänä. Sitä Vilhunen on itsekin, mutta hän on kokeillut myös muuta.

”Tein hetken työtä vanhustenhoidon parissa, mutta loppujen lopuksi se oli niin rankkaa ja ilman koulutusta olin siinä niin huono, että ei ollut mitään järkeä jatkaa”, Vilhunen kertoo.

VILHUNEN VALMISTUI vuosi sitten Turun ammattikorkeakoulusta viestinnän alan medianomiksi. Hän on käsikirjoittaja ja ohjaaja, mutta kirjoittaa myös proosaa ja runoutta. Vilhunen toteaa, että Turku teki hänestä runoilijan. Jos Turku ja taideakatemia eivät olisi ottaneet Vilhusta siipiensä suojaan, hän olisi mennyt Tampereelle opiskelemaan maatalousteknikoksi.

”Olisin nähnyt siellä kaikissa maatalouslaitteissa vain jotain kaunista. Varmasti olisin kysellyt kurssitovereilta, että onko teillä koskaan sellainen olo, että te ette ole yksin”, Vilhunen nauraa ja lisää: ”Olen kuitenkin niin rakastunut elokuvaan, että päädyin tälle alalle.”

SUOMALAISUUS on Vilhuselle tärkeää ja hän kuvaakin itseään muiden suomalaisten joukossa tosissaanpuhujaksi, joka tiputtelee pitkiä sanoja hitaasti. Vilhusen suhde suomen kieleen on intohimoinen.

”Minua kiinnostaa se, mikä tämä meidän ympäristömme on tässä – ja kämmenelläni”, Vilhunen sanoo.

Oman itsensä löytäminen ja hyväksyminen ei ole yksinkertaista. Vilhunen huomauttaa, että hän ei pysty luottamaan ihmiseen, joka ulospäin näyttää virheettömältä.

”Se on paha, jos ihminen pelon takia kiistää itsessään jonkin keskeisen ominaisuuden. Usein se on jokin heikkous, mutta yhtä hyvin ihminen voi pelätä omaa vahvuuttaan. Kulissien ylläpitäminen syö henkisiä voimavaroja ja tukkii kanavat ihmisen ja häntä ympäröivän todellisuuden välissä. Pahimmillaan tämä johtaa siihen, että valheellista julkisivua uhkaavat ihmiset pitää vaientaa väkivalloin.”

mainos

Hannele Huhtala