Grime

Lukuaika: 3 minuuttia

Grime

Onko hiphop tylsää? Punk retroa? Ei hätää, uusi skene on täällä.

Basso jyrää ja tuntuu luissa asti. Rytmi hakkaa levottomasti ja MC:t sylkevät mikrofoniin sanoja, joista hädin tuskin saa selvää. Lavalla on MC Jammer, rastapäinen musta mies kavereineen suoraan Itä-Lontoosta. Yleisö rymyää ja huutaa mukana “It’s the Murkle Man!

Tunnelma on energisempi kuin keikoilla yleensä. Sormet heiluvat ilmassa pistooleina, sytkärit iskevät kipinää. Yhtäkkiä tulee reload – biitti katkeaa, alkaa alusta ja meno jatkuu entistä energisempänä. Kesäkuussa Club Libertéssä järjestetyllä Jammerin keikalla ei jäänyt epäselväksi, että grime oli laskeutunut Suomeen.

On jo klisee, että hiphopista on tullut MTV-aikakaudella ylituotettua, hampaatonta ja särmätöntä. Hiphop-piireissä kuhistaan nyt grimestä. Huomion keskipiste on ainakin osittain siirtynyt Yhdysvalloista Eurooppaan, grimen synnyinsijoille Itä-Lontooseen.

Grime on leimallisen lontoolaista. Se on kehittynyt 2000-luvun alussa brittiläisen konemusiikin, kuten junglen ja ennen kaikkea UK-garagen pohjalta. Nimensä skene sai adjektiivista grimey, eli tuima tai synkkä, joka kuvaa paitsi grimelle ominaista soundia, myös niitä vuokrataloblokkeja, missä se kehittyi.

Newham, Tower Hamlets ja Hackney ovat Itä-Lontoon kaupunginosia, joiden köyhyys- ja rikostilastot ovat Iso-Britannian korkeimpien joukossa. Ne ovat karuja alueita, joilla on paljon pienituloisille suunnattuja kaupungin vuokrataloja ja suuri etninen kirjo. Grime on muodostunut alueiden nuorten itseilmaisun kanavaksi ja varaventtiiliksi.

Musiikissa heijastuvat brittiläisen luokkayhteiskunnan sosiaaliset jännitteet, köyhien ja väkivaltaisten asuinalueiden toivottomuus ja piittaamattomuus. Tuloksena on sellaista energiaa, että punkin jälkeen ei ole nähty vastaavaa.

Grime on energistä ja aggressiivista, futuristisen kuuloista soundia. Tummaa ja synkkää, syvää bassoa. Grimelle ominainen kylmä äänimaailma luodaan syntetisaattoreilla ja esimerkiksi playstation-soundeilla. Sen tunnistaa rytmeistä, joiden nopeus – tavallisesti 140 biittiä minuutissa – pakottaa MC:t räppäämään huomattavasti nopeammalla ja aggressiivisemmalla tyylillä kuin rap-musiikissa keskimäärin.

Riimit eivät vaikuta aina älynväläyksiltä. Jos niistä sattuu saamaan selvää – MC:iden cockney– ja jamaikalaisaksentit slangisanastoineen kun eivät helposti aukene pelkän kouluenglannin avulla.

Usein MC:t hokevat ja varioivat yhtä ja samaa fraasia. Joskus naurettavan yksinkertaiset riimit kuulostavat yllättävän toimivilta. Klassikoksi muodostunut possebiisi, Lethal Bizzlen “Forward Riddim” sisältää seuraavat lainit:

“Killa killa real real/Niggas know the deal deal/Don’t care how you feel/I will be cockin back my steel straight/Bullets bullets run run/Fire fire bun/If you don’t like killa killa/Nigga you can suck your mom.”

Aseiden kalistelu on yksi grimen vakioaiheista. “In East London we cock back!” uhotaan parin vuoden takaisessa hitissä, jonka tausta koostuu pääosin laukauksista ja aseen latausäänistä.

Aseiden keskeinen asema grimen kuvastossa on osasyy siihen, että Englannissa monet vieroksuvat ja jopa demonisoivat musiikkityyliä. Suuret levy-yhtiöt ja musiikkimedia ovat suhtautuneet grimeen varauksella. Myös keikkapaikoista on pulaa, koska viranomaiset rajoittavat tapahtumien järjestämistä väkivallan torjumisen nimissä.

Artistit itse vakuuttavat, että väkivaltaiset lyriikat ovat vain viihdettä tai lähiöelämän todellisuuden kuvausta. Toisaalta grime-piireissä on todella tapahtunut ampumisia ja puukotuksia. Voidaan kysyä, auttaako grime vähentämään vai lisäämään lähiönuorten keskinäistä väkivaltaa.

Sanoituksista päätellen grime-MC:n pahin vihollinen on aina toinen MC.

Negatiivinen ja aggressiivinen meininki on grimen tavaramerkki. Eräässä tv-dokumentissa haastateltu N.A.S.T.Y. Crew -yhtyeen MC Nasty Jack sanoo heidän ryhmänsä olevan “sodassa”. “Sodassa ketä vastaan”, kysyy toimittaja. “Kaikkia vastaan”, Nasty Jack vastaa.

Asekulttuurin arkipäiväisyys näkyy myös siinä, miten grime-reiveissä on tapana osoittaa musiikkia kohtaan arvostusta: tanssilattialla nostetaan gunfingerit ilmaan, eli tehdään symbolisia ampumiseleitä ja imitoidaan aseen ääntä. Urbandictionary.com määrittelee “pyssysormet” muun muassa näin: “When sumthin heavy is gwaning u’ll risin ur hangs and do d gunfingers combined with brrapppp!! brraappp!!

Suomen keikoilla gunfingers-eleet ovat hauskoja ja aseenkalistelusanoitusten fiilistely suhteellisen ongelmatonta, kun sanoitusten kuvaama todellisuus on kaukana omasta arjesta.

Englannissa fiilikset ovat huomattavasti ristiriitaisemmat – varsinkin skenen viimeisimmän oikeusjutun jälkeen. 3. marraskuuta yksi grimen nuorista lupauksista, 23-vuotias Crazy Titch tuomittiin 30 vuodeksi vankeuteen 21-vuotiaan grime-tuottajan kuolemaan johtaneesta ampumisesta. Viranomaiset ja journalistit vetivät suoria johtopäätöksiä dissauslyriikoiden ja tapahtuneen verilöylyn välille. Titchin ystävät alkoivat heti lanseerata Free Titch -paitoja ja vakuuttivat miehen syyttömyyttä.

Monien yllätykseksi grime-ryhmä Roll Deep julkaisi äskettäin väkivallan vastaisen musiikkivideon, joka on osa viranomaisten Operation Trident -kampanjaa.

mainos

Vaikka myös Englannissa amerikkalainen hiphop ja r&b hallitsevat radioaaltoja, ovat Lontoon lukuisat piraattiradiot toimineet tärkeänä grimen levityskanavana. Niissä uudet biisit kuullaan ensimmäistä kertaa. Artistit tekevät biisejä radiolähetyksiin, esiintyvät suorissa lähetyksissä ja fanit voivat osallistua lähetysten kulkuun lähettämällä tekstiviestejä.

Brittien MTV:llä sekä Channel 4:llä on pyörinyt myös grime-saippuasarja Dubplate Drama. Siinä pääosaa, MC:n urasta haaveilevaa Dionnea, näyttelee grimen tunnetuin naisartisti Shystie. Kukin jakso päättyy johonkin päähenkilölle pulmalliseen tilanteeseen, ja katsojat voivat vaikuttaa juonen kulkuun äänestämällä, mitä Dionnen tulisi tehdä.

Grimen rantautuminen Suomeen on yksi merkki uuden skenen menestymisen mahdollisuuksista. Se kuvaa myös uuden sukupolven levityskanavien voimaa. Internet on muuttanut kaiken.

Lähiöiden nousevat grime-artistit haluavat tulla myös toimeen tekemällä musiikkia. Miten grimelle käy, kun sitä aletaan markkinoida suuremmalle yleisölle? Se ei olisi ensimmäinen ilmiö, jonka musiikkiteollisuus muuttaa hengettömäksi.

Vuoden 2007 alusta grime-ohjelma Dark Days joka toinen viikko Bassoradiossa 102.4 mhz pääkaupunkiseudulla, netissä www.basso.fi.

http://deadboysmassive.blogspot.com/. Dead Kidd: The Mind Is Dark mixtape myynnissä Lifesaverissa ja Funkiestissa.

Miika Saukkonen

  • 9.9.2009