Kirjoittanut Tuomas Rantanen

Fortumista Yleen

Lukuaika: < 1 minuutti

Fortumista Yleen

Pääkirjoitus: Fortumin johtajaetuudet ovat esimerkki siitä, miten käy, kun kovan markkinatalouden minäminälogiikkaa sovelletaan yli-innokkaasti valtion perinteiseen liiketoimintaan.

VALTIONYHTIÖ FORTUMIN JOHTAJIEN kannustinjärjestelmän hinta nousee yli puoleen miljardiin euroon. Summaa voi suhteuttaa esimerkiksi siihen, että paljon kritisoidun Kioton sopimuksen on epäilty rasittavan valtion kassaa 40–60 miljoonalla eurolla vuodessa.

Fortumin suolarahoja voi verrata myös valtion tämän vuoden tukeen vaihtoehtoisille energiamuodoille (noin 27 miljoonaa euroa), yliopistoille (noin 1,3 miljardia euroa), kotimaiselle elokuvalle (noin 15 miljoonaa euroa) tai vaikka kulttuuri- ja mielipidelehdille (800 000 euroa).

FORTUMIN KÄSISTÄ KARANNEET JOHTAJAETUUDET ovat esimerkki siitä, miten käy, kun kovan markkinatalouden minäminälogiikkaa sovelletaan yli-innokkaasti valtion perinteiseen liiketoimintaan. Vielä rujompaa tehottomuutta syntyy, kun yritysmaailman tehokkuusvaatimuksia ryhdytään jäännöksettä istuttamaan julkisiin perustoimintoihin.

Kuntataloudessa esimerkiksi on kantapään kautta voitu havaita, kuinka kalliiksi hätiköity kilpailuttaminen voi tulla. Toisaalla yritysmaailman tehokkuusmittareita ovat saaneet tuta korkeakoulut ja viime aikoina erilaisilla luovuusstrategioilla siunattu kulttuurikenttä. Kapeasti rajatuissa menestyksen kriteereissä usein jätetään huomiotta, että tieteestä ja taiteesta koituva yhteiskunnallinen hyöty on monimutkaisempi suure kuin suoritteiden määrällä ja myytävyydellä mitattu välitön tulos työmarkkinoille ja viennille.

MUODIKKAIDEN TEHOSTUSTOIMIEN KOHTEEKSI on nyt joutunut myös Yleisradio. Tosin sen nykyinen noin 300 miljoonan euron vuosibudjetti ei sekään vaikuta tehottoman suurelta Fortumin johdon palkanlisien rinnalla – etenkään, jos sitä suhteuttaa Ylen keskeiseen rooliin yhä markkinaohjautuvammassa mediakentässä.

Kaupallisen median keskittymisen pääongelma ei ole omistajien suoran vaikutusvallan lisääntymisessä. Suuremmat vaarat piilevät markkinahakuisen tehokkuuslogiikan yhä läpikäyvemmässä suodattumisessa journalistisiin sisältöihin. Mainostulojen keskittymisen myötä myös pienempien medioiden toimintaympäristö ahtautuu entisestään. Mediassa on yhä vaikeampi kilpailla sisällöillä ja näkökulmilla silloinkin, jos yksityinen tiedon jakelujärjestelmä monopolisoituu ja julkista ajetaan alas.

Tämän lehden sivuilla 22–23 Kimmo Jylhämö arvioi SanomaWSOY:n määräävää asemaa suomalaisessa tiedontuotannossa ja -jakelussa.

Tuomas Rantanen