Kirjoittanut pertti laesmaa

Ennen festareita

Lukuaika: < 1 minuutti

Ennen festareita

Arvostelussa levy Anita O´Day Sings The Winners.

Anita O´Day esiintyi Newportin jazzfestivaaleilla kesällä 1958. Muistamme hänen mustan mekkonsa ja hattunsa sekä valkeat käsineensä Bert Sternin iki-ihanasta dokkarista Jazz on a Summer´s Daysta.

Saman vuoden huhtikuussa Anita oli levyttänyt yhden parhaista levyistään Anita O´Day Sings the Winners. Levy on kunnianosoitus monelle merkittävälle muusikolle. Valitut kappaleet ovat tulleet tutuiksi lähinnä instrumentaaliversioina.

Samassa kuussa hän levytti myös mainion livelevyn Joe Mastersin (p), Eldee Youngin (b) ja John Poolen (d) kanssa chicagolaisessa yökerhossa, Anita O´Day at Mister Kelly´s. Poole oli Anitan kumppani yli 30 vuotta.

On sanottu, että saksofonin ääni muistuttaa ihmisääntä. Samoin on sanottu, että O´Day on saksofonimainen laulaja. Tuollaiseen laulamiseen kannattaa tutustua.

Hyvä hintalaatusuhde. Kaksi loistolevyä puolen tavallisen levyn hinnalla! (Kelly on tässä bonusalbumina.)

Anita O´Day Sings The Winners. Phoenix Records 2011. Viisi tähteä.

Pertti Laesmaa