Elinkautinen

Lukuaika: < 1 minuutti

Elinkautinen

Media-assistentti ja punkmuusikko Hanna Kauppinen lukee Hanna-Riikka Kuisman Elinkautisen ja kirjoittaa viisi ajatusta.

1. Ihmiskunta käyttäytyy kuin häiriintynyt häkkieläin. Se rypee omassa kuonassaan ja kaluaa hulluna omaa tai lajitoverin koipea. Kuolemaa odotellessaan.

2. Seksi on luonnollisimpia kanavia paineiden purkamiselle, mutta myös vinksahtaneille valtasuhteille. Miten paljon raiskauksia tapahtuukaan parisuhteiden kulisseissa, vaikka me kaikki haaveilemme rakkaudesta. Eikö meillä ole mahdollisuutta jättää muuta jälkeä itsestämme kuin viilto omaan nahkaan tai mustelma puolison silmäkulmaan? Syömme ylettömästi tai sitten emme ollenkaan. Pakko todistaa, että meillä on voimaa.

3. Sairautta ei tunnusteta ennen kuin ihminen on täysin lamaantunut ja loppuunkulunut. Lääkärit hoitavat sitä masennuslääkkeillä ja rauhoittavilla, ihminen omatoimisesti viinalla, pirillä, pilvellä tai millä vain. Kehdosta hautaan samaa pohjamutien ruoppaamista: kun todellisuutta ei kestä, yrittää luoda oman, entistäkin rujomman.

4. Alkoi ottaa päähän tämmöinen. Kyllähän vastaavista teksteistä tuli vaikututtua synkässä teini-iässä, mutta inhorealistisilla ihmiskohtaloilla on mässäilty jo tarpeeksi. On tuo jo vähän ohi mennyt trendi hei, ei paljon edes sokkiarvoa. Alkaa ihan harmittaa, kun ulkonakin on harmaata ja metrot täysiä, ja silti pitää yrittää jaksaa arkea eteenpäin, kuvitella olevansa terve ja ehjä. Sitten ihan pieni poikkeama iänikuiseen feministiseen väkivalta-kostonovelliin, ja kyyninen mieleni havahtuu:

5. ”’Siis anteeks nyt, mutta tää on hirveintä paskaa mitä sä olet ikinä kirjoittanut. Ja tota, mä sanon nyt aika rankasti, mutta jos sä aiot jatkaa tämmösellä linjalla, niin meidän yhteistyö ei tule jatkumaan – – Siis hei, mitä vittua sun päässä on liikkunut, mä kysyn nyt sulta suoraan.’ – – Vilma liikahtaa kylmän rauhallisesti, käsi käy pitkän saappaan varressa. Päätoimittaja tuijottaa ladatun Beretan pyöreää piippua naama kierossa ja kusee housuihinsa.”

Lukija: Hanna Kauppinen

Kirja: Hanna-Riikka Kuisma. Elinkautinen. 141 s. Like 2005.

Voima

  • 9.9.2009