Kirjoittanut Jari Tamminen

Demokratisoituva elokuvatuotanto

Lukuaika: < 1 minuutti

Demokratisoituva elokuvatuotanto

Samalla kun Hollywoodin budjetit paisuvat vuosi vuodelta, on elokuvien tekeminen paradoksaalisesti demokratisoitumassa.

Samalla kun Hollywoodin budjetit paisuvat vuosi vuodelta, on elokuvien tekeminen paradoksaalisesti demokratisoitumassa. Yhä useammilla on varaa digitaaliseen kuvausvälineistöön, joka riittää kelpo kuvanlaadun tuottamiseen, ja ripeät nettiyhteydet mahdollistavat jo melko laadukkaan kuvan välittämisen kotikatsomoihin. Lisäksi erikoistehosteet, jotka joitain vuosia sitten maksoivat mansikoita, syntyvät jo kotikonstein ja -konein. Toki elokuvan valmistumiseen tarvitaan tekniikan lisäksi muutakin. Tarvitaan sitoutuneita ja innostuneita faneja, jotka ovat valmiita lahjoittamaan aikansa ja taitonsa produktiolle ilmaiseksi.

Tuorein elokuvallinen esimerkki fanien määrätietoisuudesta on Taru sormusten herrasta -pastissi The Hunt For Gollum. Chris Bouchardin ohjaama, alle 5000 dollaria maksanut ja ilmaiseksi netissä jaettava 40-minuuttinen lyhäri kuvaa pätkän Sormusten herran tarusta. Valitsemalla pienen, kirjan liitteistä löytyvän ja elokuvista pois jätetyn yksityiskohdan tekijät onnistuvat uittamaan teoksensa osaksi laajempaa jatkumoa.

Ajoittain onnahtelevan dialogin ja töksähtelevän tarinan antaa auliisti anteeksi kokonaisuuden toimiessa kuin suursormus konsanaan.

Produktion mahdollistanut vapaaehtoisten virta ei ole katkennut elokuvan kuvausten päätyttyä. Filmiryhmä on saanut käännösapua ympäri maailmaa, minkä ansiosta elokuvasta on tarjolla esimerkiksi suomenkielisillä teksteillä varustettu versio.

Klonkun metsästyksen kaltaiset faniprojektit ovat juridisesti mahdollisia vain ja ainoastaan sen johdosta, että kukaan ei nettoa niistä rahaa. Mikäli tätä Peter Jackson -kloonia yritettäisiin myydä edelleen, hyökkäisivät J.R.R. Tolkienin perilliset ja New Line Cinema porukan kimppuun oikeuksiensa perässä.

Kukaan ei kuitenkaan voi kieltää ihmisiä tekemästä kotivideoita omaksi ilokseen, vaikka nykytekniikalla kotivideot alkavatkin lähestyä ammattituotantojen tasoa ja levitys on tehokasta netin välityksellä.

Ensimmäisen viikon aikana THFG katsottiin yli miljoona kertaa.

Onko näiden elokuvien tekijöillä sitten mitään muita kuin pyyteettömiä tavoitteita? Toki, THFG:n tekijät keräävät menestyksensä avulla rahoitusta seuraavaa elokuvaansa varten.

Kotimainen Star Wreck poiki jo tekijöilleen rahoituksen äärimmäisen kiinnostavaan Iron Sky -elokuvaan. Mutta siinä ei kyllä ole mitään kritisoitavaa, omaehtoisten elokuvien tulvaa kelpaa odotella.

The Hunt For Gollum ilmaiseksi osoitteessa www.thehuntforgollum.com

Jari Tamminen