Asekaupat Israelin kanssa jatkuvat

Lukuaika: < 1 minuutti

Asekaupat Israelin kanssa jatkuvat

Israelin armeijalta erityismaininnan saanut ECI Telecom kuvailee yhteistyötään Suomen kanssa “huikeaksi menestykseksi”.

Suomi hankki jälleen aseteknologiaa Israelista. Puolustusministeriö ostaa israelilaiselta ECI Telecom -yhtiöltä tietotekniikka- ja ylläpitopalveluita yli 16 miljoonalla eurolla.

ECI Telecom on Israelin armeijan tärkein telekommunikaatiolaitteistojen toimittaja.

YK totesi Israelin syyllistyneen vuodenvaihteen 2008–2009 Gaza-hyökkäyksessään sotarikoksiin ja mahdollisesti rikoksiin ihmisyyttä vastaan. Pian hyökkäyksen jälkeen Israelin armeija antoi ECI Telecomille erityistunnustuksen yhtiön tuesta niille firman työntekijöille, jotka olivat osallistuneet Israelin sotatoimiin Gazassa.

Suomen päätös solmia yhä uusia sopimuksia israelilaisten aseteknologiayhtiöiden kanssa nähdään Israelissa markkinavalttina.

Yli 250 tunnettua suomalaista vaikuttajaa on allekirjoittanut vetoomuksen, jossa vaaditaan Suomea lakkauttamaan välittömästi asekauppa Israelin kanssa. Allekirjoittaneiden joukossa on useiden puolueiden kansanedustajia, ulkoministeri Erkki Tuomioja, sekä tutkijoita, europarlamentaarikkoja ja yli 40 professoria.

Kirjoittaja on vapaa toimittaja & ICAHD Finlandin puheenjohtaja.

Bruno Jäntti

  • 28.1.2014