Kirjoittanut Olli Tammilehto

Anarkoprimitivisti

Lukuaika: 11 minuuttia

Anarkoprimitivisti

Olli Tammilehto tapasi John Zerzanin laivalla matkalla Helsingistä Tallinnaan.

Olli Tammilehto tapasi John Zerzanin laivalla matkalla Helsingistä Tallinnaan. Laiva oli hidas ja väkeä vähän – veljeksiltä näyttävät partaradikaalit saivat keskustella rauhassa anarkismista, teknologiasta, työnjaosta, kesyttämisestä, maanviljelyksestä ja sivilisaatiosta.

Olli Tammilehto: Mitä Sinulle merkitsee olla anarkisti?

John Zerzan: Minulle se tarkoittaa sitä, että yrittää ymmärtää ylivallan muotoja ja taistella niitä vastaan. Jotkut meistä ovat laajentaneet ylivallan muotojen listaa. Asiat, joita me pidämme ylivaltana ja alistamisena, eivät ole sitä toisille. Mielestäni anti-autoritaarisuuteen kuuluu myös teollisen järjestelmän ja sivilisaatioprosessin sekä niitä eteenpäin ajavien yhteiskunnallisten instituutioiden vastustaminen.

OT: Nykyäänkin on monenlaisia anarkisteja. Tekevätkö ne anarkistit, jotka ajattelevat erilailla kuin sinä, mielestäsi tärkeitä asioita?

JZ: Kunnioitan suuresti anarkismin traditioita, mutta vuonna 2007 olemme erilaisessa maailmassa kuin sata vuotta sitten ja näemme helpommin, mihin massayhteiskunta ja teknokulttuuri ovat meitä viemässä.

On tietenkin suuri kuilu niiden välillä, joita kiinnostaa itsehallinnolliset tehtaat, ja niiden, jotka kyseenalaistavat tehtaat ylipäänsä. Meidän näkökulmastamme tuotanto kaikissa muodoissa on ongelma; se ei ole jotain, jota tulee parantaa. Tätä juuri ilmeisesti merkitsee primitivismi. Mutta tämä erimielisyys anarkistien kesken voi olla myös hedelmällinen.

OT: Sinun edustamallasi anarkismilla ei ilmeisesti ole mitään tekemistä vasemmiston kanssa?

JZ: En todellakaan määrittele itseäni vasemmistolaiseksi. Tulen kyllä vasemmistosta, olin aiemmin ammattiyhdistysorganisaattori. En toisaalta tunne minkäänlaista sympatiaa oikeistoa kohtaan. Sikäli kun vasemmisto puolustaa teollista järjestelmää ja ajattelee, että kesytetty elämä on hyvää, en kuulu vasemmistoon. Itse asiassa olen vasemmistonvastainen.

Olen itsekin hämmästynyt siitä, että olen tullut tälle kannalle. Esimerkiksi Noam Chomsky tekee kaikkensa estääkseen syvemmän tason keskustelun. Hänellä on tietenkin oikeus olla eri mieltä, mutta hän ei suvaitse keskustelua esimerkiksi siitä, mikä aiheuttaa elonkehän tappamisen ja mistä johtuu yhteiskunnan muuttuminen aina vain epäinhimillisemmäksi.

OT: Sinua ei häiritse, että Sinua kutsutaan primitivistiksi?

JZ: Ei. Nimityksen käyttö tosin alkoi vitsinä, ja tietenkin kaikki ismit ovat ongelmallisia. Mutta jos haluaa löytää yhden kuvaavan sanan, primitivisti on jokseenkin hyvä. Meillä ei voi olla tulevaisuutta ellei se ole primitiivinen. Tämä on tietenkin kliseemäinen tapa esittää asia, mutta näin tosiaankin ajattelen.

Onko teknologia vain pahasta?

OT: Kyseenalaistat teknologian ylipäänsä. Mutta eikö ole monenlaista teknologiaa? Alkuperäiskansat ja pienviljelijät ovat käyttäneet jokapäiväisessä elämässään teknologiaa, mutta se on muodostanut toisenlaisen järjestelmän kuin vallitseva teknologia. Eikö ole mitään hyvää tai esimerkillistä teknologiaa?

JZ: Minusta perusongelma on työnjako, toisin sanoen ero työkalujen ja teknologian välillä. Teknologiasta tulee järjestelmä heti, kun siirrytään ylöspäin työnjaon portaita pitkin.

Erikoistuminen johtaa lähes väistämättä luokkayhteiskuntaan. Kun jakaa itsensä yhä ahtaampiin rooleihin, jakaa myös yhteiskunnan. Tämä on mielestäni itsestäänselvyys. On tietenkin erilaisia teknologioita, mutta mitkä niistä eivät ole riippuvaisia teollisesta perustasta?

Useimmat teknologiat tulevat loppujen lopuksi kaivoksista, sulatoista, valimoista ja liukuhihnoilta, joita miljoonien ihmisten on pidettävä yllä. Tämä on ongelma, vaikkei edes ajattelisi, mitä teknologinen järjestelmä tekee luonnolle. Eri tasoja tutkimalla huomaa teknologian todellisen luonteenlaadun. Monet ajattelevat, että tämä tai tuo teknologia ei tuhoa kulttuuria tai luontoa – mielestäni se tuhoaa.

OT: Mutta eikö ole kuviteltavissa, että yhteiskunnassa, jossa luokat kamppailevat keskenään, eri ryhmät kehittävät erilaista teknologiaa? Esimerkiksi kuuluisan Kehruu-Jennyn kehittivät tavalliset käsityöläiset, jotka halusivat helpottaa työtään. Teollisuusjohtajat eivät kuitenkaan ottaneet sitä koskaan käyttöön, koska se vaati ammattitaitoa. Sen sijaan he ottivat käyttöön toisenlaisia kehruukoneita, joilla työskenneltäessä ei tarvittu ammattitaitoa. Britannian teollistumisen aikoihin kehittyi siis kaksi erilaista teknologian haaraa.

JZ: Kehitystä ajaa eteenpäin työnjako, joka jatkuvasti vähentää autonomiaa ja erityislaatuja ja luo yhä massoittuneemman ja standarnisoidumman maailman. Saa turhaan hakea tapausta, joka ei noudattaisi tätä lainalaisuutta. Koska järjestelmä on syvenevässä kriisissä, sanotaan, että löydämme ratkaisut teknologiaongelmiin, mutta tämä merkitsee aina vain lisää teknologiaa ja tilanteen pahenemista.

Maan ja tarhan viljelys

mainos

OT: Perinteisissä metsästäjä-keräilijä- ja maatalousyhteiskunnissa käytetyt työkalut muodostivat järjestelmän, jossa käytettiin paikallisia raaka-aineita kuten puuta. Ainakin tätä järjestelmää voisi kutsua vaihtoehtoiseksi teknologiaksi. Mitä mieltä olet?

JZ: Luulen, että tämä on hyvä lähtökohta aloittaa keskustelu toisesta perusinstituutiosta työnjaon ohella. Tarkoitan domestikaatiota eli kasvien jalostamista viljelylajikkeiksi ja eläinten kesyttämistä.

Maanviljelys on aivan eri asia kuin metsästys ja keräily. Mielestäni on hyvä nähdä siirtyminen maatalouteen siirtymisenä luonnon kanssa elämisestä luonnon kontrolloimiseen. Tämä oli ratkaiseva käänne.

Tunnetun yhdysvaltalaisen luonnontutkijan Paul Shepardin mukaan maanviljelyssä on piilevänä läsnä nanoteknologia, kloonaus, robottien kehittäminen ja niin edelleen. Siihen sisältyvä logiikka johtaa noihin asioihin. Vaikka yksinkertaistan nyt, tähän väitteeseen sisältyy paljon totuutta.

Domestikaation paradigma on kontrolli, ja kun se omaksutaan seuraa aina vain lisää kontrollia. Pyyntiyhteiskunnat eivät tietenkään noudattaneet tätä paradigmaa.

OT: Mutta luetko maanviljelyyn kuuluvaksi myös puutarhaviljelyn?

JZ: Tuo on hyvä kysymys. Esimerkiksi metsäpuutarhassa ei voi erottaa, missä puutarha alkaa ja missä metsä päättyy. Puutarhaa ei voi nähdä sillä tavalla, kuin mihin olemme tottuneet. Teollisen monokulttuurin ja metsäpuutarhaviljelyn välillä on suuri ero. Mutta tällaisessa luonnonkäytössä on kuitenkin se ongelma, että se on usein epävakaata. Olisi kuitenkin liiaksi yksinkertaistavaa sanoa, että puutarhaviljely johtaa väistämättä teolliseen maatalouteen.

OT: Myös pyynti- ja puutarhaviljely-yhteiskunnissa on työnjakoa – ainakin sukupuolten välillä.

JZ: Aivan niin, aina on jonkin verran työnjakoa – vain naiset synnyttävät ynnä muuta sellaista. Mutta mielestäni on painavia syitä yrittää löytää vastauksia työnjaon alimmalta tasolta. Ihanteellisessa tapauksessa on enemmän autonomiaa ja joustavuutta, yhteiskunta toimii ilman suuria välityksiä pienessä mittakaavassa.

Kun nousee työnjaon portaita ylöspäin, ihmiset jäävät asiantuntijoiden vallan alaisiksi. Tästä on valtavasti kirjallisuutta. Marxkin aloitti työnjaon ongelmasta, mutta siirtyi toiseen kysymykseen: minkä luokan pitäisi hallita tuotantovälineitä. Tällöin ei enää puhuta siitä, mitä tuotantovälineet ja tuotanto oikein merkitsevät. Ne ovat minusta paljon vaikeampia kysymyksiä.

OT: Puutarhaviljelyä voi kutsua myös koevoluutioksi eli yhteiskehitykseksi. Ihmiset eivät niinkään ”kesytä” kasveja vaan palvelevat niitä ja elävät niiden kanssa. On olemassa monia erilaisia suhteita ihmisten ja muiden luontokappaleiden välillä.

JZ: Teen kyllä yleistyksiä saadakseni ajatukseni ymmärrettäviksi. Suhteita on tosiaankin monenlaisia.

OT: Ajatellaan vaikka Pohjois-Amerikan ensimmäisiä brittiläisiä uudisasukkaita. He pitivät intiaaneja villeinä, vaikka nämä viljelivät samoja kasveja kuin valkoiset. Intiaanien pelloilla kasvoi kuitenkin puita ja muutenkin heidän menetelmänsä olivat erilaiset.

JZ: Toisaalta myös se on kiehtovaa, että jotkut uudisasukkaista lähtivät asumaan intiaanien pariin. Heitä houkutteli toisenlainen elämä. Intiaanit eivät taas vapaaehtoisesti lähteneet valkoisten pariin.

OT: Alkuperäisasukkaiden elämäntapa veti puoleensa, koska siinä oli elementtejä, jotka maanviljelijä saattoi tuntea läheiseksi kaikesta ideologisesta vastakkainasettelusta huolimatta. Suhteessa maahan ja luontoon oli paljon yhdistävää.

JZ: Niin ja vieläkin tunnemme vetoa, vaikka meidän elämämme on äärimmilleen teknistynyt. Nämä toisenalaiset kokemukset alkuperäiskansojen keskuudessa ovat tärkeitä: heidän elämäntapansa, viisautensa ja asioiden taju. Minusta vastaukset löytyvät ennemmin heidän keskuudestaan kuin mistään muualta.

Eläinten ja ihmisten kesyttäminen

OT: Myös eläinten kesyttämisessä on eri vaiheita. Minulla on siihen liittyviä omakohtaisia kokemuksia Siperian pohjoisosien alkuperäiskansojen parista. Monet tuon alueen kansat ovat vielä jossain määrin metsästäjä-keräilijöitä mutta samalla myös poropaimentolaisia. He metsästivät aiemmin peuroja, mutta alkoivat jossain vaiheessa kulkea näiden kanssa. Mutta he ovat edelleen lähellä metsästäjiä.

Hantit, joihin tutustuin Siperiassa, kunnioittavat suuresti poroja. Poro on heille pyhä. Kun he tulivat tutustumaan Suomen porotalouteen, he kauhistuivat tavasta, jolla modernit saamelaiset kohtelevat poroja. Vaikka voidaan sanoa, että hantit ovat kesyttäneet peuran, suhde ihmisen ja eläimen välillä ei muistuta tavanomaista domestikaatiota.

Olin myös todistamassa poron uhraamista – se oli tärkeä uskonnollinen seremonia. Suhde eläimiin voi olla samanlainen kuin monilla puutarhaviljelijöillä on kasveihin.

mainos

JZ: Tuo on tärkeä näkökohta. Vaikuttaa siltä, että syvällä meissä on jokin, joka haluaa vastustaa kasvien ja eläinten domestikaation houkutusta. Luulen, että rituaali on jollakin tasolla sen tajuamista, mitä on tapahtumassa, taktiikka pitää kiinni elämäntavasta ja vastustaa toiseen suuntaan menoa.

OT: Luoteis-Siperian tundra-alueen nenetsien koko elämäntavan määrää porojen ja peurojen muinainen vaellusreitti – se miten ne vaeltavat kevään tullen metsäalueen reunoilta Jäämerelle ja syksyllä taas takaisin. On kyseenalaista, voiko tätä kutsua kesyttämiseksi.

JZ: Aivan, ja on muita esimerkkejä. Koirien historia on kiinnostava. Jotkut käsittelevät sitä eräänlaisena vastavuoroisena domestikaationa, mikä ei ole domestikaatiota lainkaan.

Koirat tulivat leireihin itse, niitä ei kesytetty. Syntyi symbioottinen suhde, mutta joissakin paikoissa ne kesytettiin: esimerkiksi inuiittien koirat ovat orjaeläimiä. On ihmisiä, jotka haluavat ottaa esiin koiran tapauksen eivätkä ajatella lainkaan, mitä domestikaatiossa on kielteistä.

Donna Haraway (tunnettu yhdysvaltalainen feministi- ja teknologiateoreetikko) on kirjoittanut kokonaisen kirjan aiheesta. Mutta mitä koirien tapaus merkitsee? Koiria ei kesytetty, mutta mitä sillä on tekemistä kaiken muun domestikaation kanssa?

OT: Haraway ja monet muut postmodernit ajattelijat haluavat vetää maton pois kritiikin alta. He nauttivat siitä.

JZ: Haraway rakastaa sitä. Hän hyväksyy teknologian täydellisesti. Ei ole sattuma, että hän kokee kysymyksen domestikaatiosta uhkaavaksi. Olen puhunut hänen kanssaan, ja minusta hänen asenteensa on kauhistuttava. Koko hänen ajatustaan kyborgeista – ihmisen ja koneen risteytyksistä – kantaa seuraava idea: jos meistä tulisi koneita, sukupuolta ei olisi ja seksismi ja kaikki patriarkaalisen maailman ongelmat häviäisivät. Minusta tämä on hirveä argumentti. En tiedä, onko se ollenkaan feminismiä vai yritys innokkaasti hyväksyä koneet ja mainostaa yhä uusia koneita.

Meistä primitivisteistä Haraway sanoi, että ’te olette kuin Jeremias erämaassa, kuin vanhat profeetat, jotka jyrisevät järjestelmää vastaan ilman, että siitä on yhtikäs mitään hyötyä’. Harawayn lähestymistapa on se, että hän toimii järjestelmän rikoskumppanina. Sanoin Harawaylle, että vaikka hän olisikin oikeassa, minä olen mieluummin epätoivoinen hahmo kuin sellainen, joka palvelee järjestelmää ja antaa sille oikeutuksen.

Sivilisaatio vai valtio

OT: Suuri osa kritiikistäsi kohdistuu sivilisaatioon. Olet sitä vastaan. Mutta mitä sivilisaatio on?

JZ: Sivilisaatio on kulttuuri, joka harjoittaa domestikaatiota. Sen voi nähdä historiassa: kun esiintyy domestikaatiota, sivilisaatio tulee heti kannoilla. Ei kuitenkaan aina. Toinen tekee toisen mahdolliseksi ja on toisen perusta. Sivilisaatio liitetään usein kirjoitustaitoon ja kaupunkeihin, mutta mielestäni sen perusta on syvemmällä.

Kun työnjako kehittyy tietylle asteelle, seuraava taso, joka on domestikaatio, tulee mahdolliseksi. Nopeasti sen jälkeen syntyy järjestelmä, joka toimii totalisoivasti ja jolla on kaikki sivilisaation tunnusmerkit, kuten jatkuva sodankäynti.

OT: Entä valtion muodostuminen. Useimmat anarkistithan ajattelevat, että pääsyyllinen on valtio.

JZ: Minusta valtion muodostuminen on toissijaista. Tietenkin valtioiden kehittyminen on hyvin kiinnostavaa, mutta en ole käyttänyt paljoakaan aikaa siihen, koska sen taustalla on jotakin paljon perustavampaa.

Olen kirjoittanut akseliajasta, siirtymisestä pronssikaudesta rautakauteen. Silloin syntyivät monarkistiset valtiot, tuonpuoleisuutta korostavat uskonnot ja monet muut tärkeät ilmiöt.Tämä oli mielestäni yksi vaihe domestikaation täydellistämisessä. Silloin myös teknologia astui etualalle. Ei tarvitse olla teknologinen deterministi nähdäkseen valtavan eron pronssi- ja rautakauden välillä.

Klassiset anarkistit ovat valtiota vastaan ja tietenkin mekin olemme. Mutta jos halutaan moderni järjestelmä, globaali teollinen maailma tai teknokulttuuri, valtio tarvitaan. Järjestelmä ei toimi ilman keskushallitusta minuuttiakaan, koska se on niin monimutkainen. Ei voi sanoa olevansa valtiota vastaan kyseenalaistamatta muita sivilisaation elementtejä.

OT: Entä sitten kokemukset 1800- ja 1900-lukujen vallankumousten aikana ja joitakin vuosia sitten Argentiinassa? Valtiolliset rakenteet romahtivat ja ihmiset alkoivat itse hallinnoida tehtaita ja muita organisaatioita.

JZ: Mutta koko maailmaa ei voi pyörittää niin. Jos itsehallinto olisi kestänyt kauemmin, se olisi sulkeutunut muun järjestelmän sisään. Itsehallinto onnistuu, jos sen voi tehdä täysin paikalliseksi ja jos kyseiseltä alueelta saa kaiken tarvittavan: mineraalit, öljyn, ruoan ja niin edelleen, mikä tietenkään ei yleensä ole asianlaita.

Jos kuitenkin haluaa kaiken, joutuu osaksi maailmanjärjestelmää. Tämän vasemmisto huomaa heti valtaan päästyään, esimerkiksi Brasilian Lula ja Venezuelan Chávez. Tosin he eivät ole hyviä esimerkkejä itsehallinnosta, mutta heidän retoriikkansa viittaa siihen. Toisaalta juuri tällaiset hallitsijat kykenevät teollistamaan maansa ja integroimaan alkuperäiskansat tehokkaammin kuin oikeisto.

OT: Väität minusta aivan oikein, että moderni teknologia ylläpitää valtioita ja muita hierarkkisia järjestelmiä. Mutta jos satuttaisiin onnistumaan luomaan ei-hierarkkiset rakenteet ja liike olisi kyllin voimakas pitääkseen ne yllä jonkin aikaa, niiden puitteissa voisi alkaa toisenlainen teknologinen kehitys.

mainos

JZ: Näin voidaan ajatella. Mutta jos hyvä elämä määritellään yhä useamman ihmiset saamina aineellisina hyötyinä, näin ei tule tapahtumaan. Olet kyllä oikeassa: ihmiset voivat luoda sellaisen yhteiskunnan kuin haluavat. Mutta olennaista on, mikä paradigma vallitsee, millainen yhteiskunnallinen malli on itsehallinnon takana. Ehkä yleistän liikaa, mutta muutosliikkeen tuloksena ei synny oikeasti toisenlaista yhteiskuntaa, jollei ole todella erilaista maailmankuvaa kuten alkuperäiskansoilla.

OT: Keskeistä on, että ihmisillä olisi erilainen käsitys siitä, mitä talouteen kuuluu: näkemys, että kaikkein olennaisimpaa tuotantoa tapahtuu kodeissa, kohduissa ja ennen kaikkea luonnossa. Sellaisessa tilanteessa vanhojen rakenteiden romahtaessa uusi kehityskulku voisi alkaa.

JZ: Juuri tätä ehdotamme. Uuden muutosprojektin pitää olla tuollainen. Tiedät varmaan Michael Albertin kirjan Parecon. Hänen yhteiskuntamalliinsa kuuluu massatuotanto ja -kulutus sekä loppumattomasti kokouksia.

Voi väittää, että valtio on hävinnyt, mutta tilalla on miljoonia tunteja kokouksissa istumista ja byrokratisoituminen, joka välittömästi ja välttämättä syntyy koordinoinnin tarpeesta. Hän haluaa modernia maailmaa, mutta sitä ei voi pyörittää tuolla tavoin.

OT: Albertilla ei ole myöskään tarpeiden analyysiä. Hän ei pohdi sitä, miksi nykymaailmassa ihmiset tarvitsevat niin paljon tavaroita. Yleensäkin vasemmistossa näytetään pitävän tarpeitamme ikään kuin pyhinä. Meidän ei pidä sekaantua siihen, mitä ihmiset haluavat. Kuitenkin mainonta ja kaupallinen kulttuuri tuottaa ihmisten tarpeet. Tarpeiden tuotanto ihmisiä manipuloimalla on olennainen osa talousjärjestelmäämme.

JZ: Aivan. Osallistuimme kerran yhteen Washingtonin osavaltiossa järjestettyyn konferenssiin. Tauolla istuimme nurmikolla. Albert tuli luoksemme ja alkoi pilailla: ”Istun ruohojen päällä, tapan ruohot, alistan luontoa.” Kaikki katsoivat häntä ihmeissään, kunnes selvisi, kuka hän oli. Albert oli todella järkyttynyt siitä, että oli ihmisiä, jotka ajattelivat toisella tavalla. Eikä hän vain pilaillut, hän oli hyvin kireä. Pyysimme häntä istumaan alas ja keskustelemaan. Hän ei halunnut.

OT: Monet Afrikan pienistä kansoista ovat vasta hiljattain kamppailleet valtiomuodostusta vastaan – tästä on paljon antropologista aineistoa. Pienet Afrikan valtiot eivät syntyneet spontaanisti. Eliitin oli kamppailtava pitkään tavallisia ihmisiä vastaan, ennen kuin hierarkkiset rakenteet saatiin luotua. Maatalouteen siirtymistä ei välttämättä seuraa valtion muodostus.

JZ: Aivan, prosessi ei ole ollut rauhallinen ja automaattinen. Tässä suhteessa tärkeä kirja on Stanley Diamondin In Search of the Primitive. Muutos on ollut verinen. Sivilisaatio on valloitusta ja alistamista.

OT: Jotkut Afrikan kansat ovat myös onnistuneet purkamaan valtiomuodostelman – esimerkiksi David Graeber (tunnettu Yalen yliopistosta erotettu antropologi ja globalisaatiokriitikko) viittaa muutamiin tapauksiin Madagaskarilla. Kaikki valtion muodostamisyritykset eivät ole onnistuneet.

JZ: Jotkut kansat ovat myös siirtyneet maataloudesta takaisin pyyntikulttuuriin.

OT: Historia ei ole suoraviivainen. Jatkuvasti on käynnissä kamppailuja ja joskus siirrytään myös takaisinpäin. Tosin meidän on syytä ajatella uusiksi se, mikä on eteenpäin ja mikä taaksepäin.

JZ: Tätähän yritämme tehdä. Vallitseva historia on voittajien kirjoittama.

Tuho- ja ekometsästys

OT: Monet paleontologit ja arkeologit väittävät, että metsästäjä-keräilijöiden siirtyessä uusille alueille suuri joukko eläinlajeja hävisi sukupuuttoon – esimerkiksi mammutti Amerikan ja Euroopan pohjoisosissa. Tunnettuja tapauksia ovat myös Madagaskarin, Australian ja Uuden-Seelannin alkuperäiseen asuttamiseen liittyvät sukupuutot.

JZ: Tämä liikametsästysteoria on visainen. Monien alkuperäiskansojen mielestä se on rasistinen. Joka tapauksessa löytyy enemmän esimerkejä metsästäjä-keräilijöiden ekologisesta rinnakkaiselosta kasvien ja eläinten kanssa kuin ylikäytöstä. Jos liikametsästysteorialla halutaan todistaa, että se elämäntapa, jota ihmiset harjoittivat kolme miljoonaa vuotta, hävitti lajit sukupuuttoon, miten on mahdollista, että kaikki lajit eivät kuitenkaan hävinneet?

OT: Voisiko olla niin, että uusille alueille siirtyvät kansat eivät aluksi kykene elämään sopusoinnussa heidän kohtaamansa uuden luonnon kanssa. Vie aikaa kehittää paikallista luontoa kunnioittava kulttuuri…

JZ: …Totta – löytää ekologinen tasapaino. Tietenkin metsästäjä-keräilijät liikkuivat paljon, mutta he eivät liikkuneet uusille alueille. He tunsivat lajit ja elivät niiden kanssa. Siksi tämä elämäntapa kesti niin kauan.

OT: Sama pätee muuten myös muihin lajeihin kuin ihmiseen. Uuden eläin- tai kasvilajin tulosta jollekin alueelle on usein tuhoisat seuraukset.

JZ: Aivan. Sehän on keskeinen asia ekologiassa. Luonnossa on tasapaino, joka järkkyy hyvin helposti.

OT: Vaikka metsästäjä-keräilijät eivät luoneet sivilisaatiota, he loivat alueensa luontoon liittyvän kulttuurin. Heidän ja luonnon hienovarainen tasapaino on kulttuurinen luomus. Mutta uudelle alueelle siirryttäessä tällaista alueellista ekokultuuria ei vielä ole.

mainos

JZ: Tuo on myös hyvä tuoda esiin.

Muutos ja anarkia

OT: Miten siirrymme tästä kauheasta tilanteesta johonkin parempaan? Mitä mahdollisuuksia näet tällaiselle muutokselle? Tämä järjestelmä ei todennäköisesti pysy pystyssä kauan, mutta sen romahtaminen voi merkitä myös täydellistä katastrofia.

JZ: Niin, se voi päättyä tuhoon, josta yksikään tietoinen olento ei selviä. Enpä tiedä. Minusta kuitenkin tuntuu, että jos saamme sanomamme julkisuuteen, voimme nähdä, onko meillä mahdollisuuksia vai ei. Jollei näin tapahdu, selviytymismahdollisuuksia ei ole. Kaikki vain jatkuu. Ihmiset kertovat toisilleen, että tämä on väistämätöntä eikä tätä voi muuttaa. Virginian teknillisessä korkeakoulussa tapahtui joukkomurha huhtikuussa, eikä kukaan kysy miksi. Mutta juuri sitä on kysyttävä: miksi tämä tapahtuu?

OT: Mitä ajattelet olemassaolevista yhteiskunnallisista liikkeistä? Onko todellinen muutos mahdollinen niiden välityksellä?

JZ: Minusta esimerkiksi niin sanottu globalisaation vastainen liike on petosta. Vaaditaan vain joitain uudistuksia. Se ei vastusta globalisaation totaliteettia, maailmanlaajuista teollisuuskoneistoa. Toivon todella, että meneillään olevat g8-kokouksen vastaiset protestit onnistuvat ja kamppailu voitetaan. Mutta mikä on liikkeen visio? Minkä puolesta se taistelee? Vähän kiltimpää globalisaatiota – se on kaikki mitä he haluavat. Kiltimpi syöpä…

OT: Mutta tämän myös altermondialistiseksi kutsutun liikkeen sisällä on ihmisiä ja ryhmiä, jotka pyrkivät löytämään todellisen vaihtoehdon.

JZ: Se on totta. Ihmisiä, jotka kamppailevat esimerkiksi luotijunia ja patoja vastaan eri maissa. Ehkä he eivät kutsu itseään primitivisteiksi, mutta he ovat saaneet tarpeekseen edistyksestä.

OT: Sanoit, että on tärkeä saada sanomamme leviämään. Silloin on vedottava hyvin monenlaisiin ihmisiin. Mutta eikö ole niin, että monet anarkistit eivät ole kiinnostuneita tavallisista ihmisistä, koska nämä ovat joka tapauksessa järjestelmän korruptoimia.

JZ: Minä en ajattele näin. Olen monesti havainnut ei-anarkistisissa ryhmissä enemmän avoimuutta uusille ajatuksille kuin niissä, jotka kutsuvat itseään anarkistisiksi. Anarkistit voivat kuvitella, että heillä on jo vastaukset kaikkiin kysymyksiin. Minut on kaksi kertaa kutsuttu puhumaan Italiaan. Ensimmäisellä kerralla kutsujat olivat anarkisteja, mutta toisella kerralla pienviljelijöitä ynnä muita. Jälkimmäisen ryhmän järjestämät keskustelut olivat miellyttävämpiä ja niissä oli enemmän vapaata keskustelua.

OT: Pyrkimyksellä tavoittaa tavallisia ihmisiä on paljon tekemistä väkivallattomuuden kanssa. Ne liikkeet, joilla ei ole tällaista pyrkimystä, turvautuvat helposti väkivaltaan.

JZ: Jollei näe tavallisten ihmisten muutosmahdollisuuksia, miksi ylipäänsä toimia yhteiskunnallisesti. Monet aktivistit eivät ole kiinnostuneita siitä, mitä päivittäin tapahtuu. He sanovat, että se on kaikki paskaa.

OT: Mutta se ei ole paskaa, siksi että ihmiset ovat paskoja. Kysymyshän on siitä, että järjestelmämme on järjetön.

JZ: Tuo on tärkeää.

OT: Eikö muuten ole tärkeää huomata, että systeemin rattaina olemisen lisäksi ihmisillä on elämänalueita, joissa he voivat olla jossain määrin järjestelmän ulkopuolella: esimerkiksi aika perheen ja ystävien parissa.

Minulla on pieniä lapsia. Tuotamme todella paljon palveluja ja aineellista hyvää kotona, kuten lähes kaikki vastaavassa asemassa olevat ihmiset. Toisaalta olemme vilkkaassa yhteistyössä muiden perheiden kanssa, joilla on pieniä lapsia. Tästä muodostuu laaja vaihtoehtoinen talous, joka on paljolti järjestelmän ulkopuolella.

JZ: Tuo on erinomainen esimerkki. Anarkian määrä tavallisten ihmisten keskuudessa on varsin suuri. Tämä tarjoaa hyvän kiinnekohdan. Se näkyy monissa tilanteissa. Esimerkiksi usa:n keskilännessä 10 vuotta sitten suurten tulvien aikaan. Jos kuuntelee järjestelmän edustajia, ihmiset olisivat tuossa tilanteessa ryöstäneet kaiken.

Todellisuudessa ihmiset kantoivat hiekkasäkkejä kellon ympäri pelastaakseen jonkun, jota eivät olleet koskaan tavanneet. Tämä ei oikein sovi sivilisaation reaali-ideologiaan. Se kuulostaa ennemminkin anarkialta. Kun sähkökatko sammuttaa valot, alkavatko raiskaukset ja murhat? Ei, ihmisillä on hauskaa yhdessä ja he tutustuvat toisiinsa.

OT: Epämuodollisen yhteistyön synnyttämä voima on niin ilmeinen, että teknologisen yhteiskuntamme suunnittelijat ovat pelänneet sitä. Esimerkiksi natsit pyrkivät aivan tietoisesti vaikeuttamaan spontaania yhteistyötä räjäyttämällä työläiskortteleita maan tasalle ja rakentamalla autoyhteiskuntaa moottoriteineen ja kansanautoineen. Ihmisten yhteistyö on hyvin luonnollista, ja siksi sitä pitää keinotekoisesti pyrkiä estämään.

JZ: Aivan niin. Se on luonnollista jopa meidän olosuhteissamme.

mainos

Tässä vaiheessa kuulutettiin laivan saapuneen Tallinnaan. Zerzanin oli lähdettävä kohti seuraavaa puhetilaisuutta vanhan kaupungin Toomklubille.

______________

John Zerzan

John Zerzan on USA:n tunnetuin elossa oleva anarkistiteoreetikko – sen jälkeen kun libertaarisosialisti Murray Bookchin siirtyi viime vuonna anarkisti Emma Goldmanin ja kumppaneiden seuraan. Hän syntyi vuonna 1943 Oregonissa. Hänen molempien vanhempiensa suku oli kotoisin Böömistä eli nykyisestä Tšekistä. Hän suoritti historian maisteritutkinnon San Franciscon valtionyliopistossa. Vuonna 1966 Zerzan pidätettiin kahdeksi viikoksi vastustettuaan Vietnamin sotaa kansalaistottelemattomuudella. Yhdessä vaiheessa hän oli lähellä hippiliikettä. Myöhemmin 1960-luvulla Zerzan työskenteli sosiaaliapujärjestelmän parissa ja auttoi organisoimaan sosiaalityöntekijöiden liiton, jonka puheenjohtajaksi hänet valittiin 1969.

Vähitellen hän radikalisoitui ja kirjoitti 1974 ilmestyneen esseen ammattiyhdistysliikkeen vastavallankumouksellisesta roolista. Seuraavien 20 vuoden ajan hän työskenteli Fifth Estate, Anarchy ja Demolition Derby -lehtien ja muiden anarkistijulkaisujen parissa. Ensin mainitun Detroitissa ilmestyneen lehden keskeiset hahmot, Murray Bookchinin entiset työtoverit, Fredy Perlman ja David Watson, alkoivat vähitellen kyseenalaistaa sivilisaatiota ylipäänsä. Zerzan innostui heidän ajattelustaan ja alkoi kirjoittaa sivilisaatiokriittisiä esseitä. Zerzan ajautui kuitenkin kohta kiistoihin Detroitin sivilisaatiokriitikkojen kanssa: jälkimmäiset eivät yhtyneet Zerzanin maanviljelykritiikkiin vaan näkivät ekologisia ja ihmisiä alistamattomia maatalousyhteiskuntia olleen menneisyydessä ja olevan ehkä myös tulevaisuudessa.

1990-luvun puolivälissä Zerzan alkoi saada julkisuutta USA:n valtamedioissa. Ensin se liittyi hänen suhteeseensa Unabomberiin eli Theodore Kaczynskiin: hän puolusti Kaczynskin ajattelua vaikkei hyväksynyt hänen suorittamiaan pommi-iskuja. Myöhemmin julkisuutta toi vuoden 1999 Seattlen WTO:n vastaisiin mielenosoituksiin osallistuneiden mustiin pukeutuneiden ja ikkunoita särkeneiden anarkistien ymmärtäminen.

Zerzan toimittaa tällä hekellä Green Anarchy -lehteä ja juontaa Anarchy Radiota Eugenissa, pienessä Oregonin yliopistokaupungissa, jossa hän asuu. Hän on myös Voima-lehden yhteistyökumppanin, kaupallista mainontaa kyseenlaistavan AdBuster-lehden avustaja.

Olli Tammilehto on tutkija, vapaa kirjoittaja ja neljän hengen kotitalouden työntekijä.

Olli Tammilehto