Kirjoittanut Jari Tamminen

Allahin tylsät miekat

Lukuaika: 2 minuuttia

Allahin tylsät miekat

Sopiiko itsemurhaiskuille nauraa? Käsikirjoittaja-ohjaaja Chris Morrisin mielestä sopii.

”Neljä muslimimiestä päättää aloittaa oman pyhän sotansa ja yhdessä he alkavat suunnitella itsemurhaiskua.”

Lainaus jatkuu kuin mikä tahansa nykypäivän lehdistötiedote, jossa kuvaillaan kuinka viranomaiset ovat onnistuneet jälleen estämään vaarallisen terrori-iskun. Seuraavana päivänä media voisi uutisoida terrorismin uhasta ja siitä, kuinka se ehkäistään läpivalaisemalla lentomatkustajat ja viemällä heiltä kengät, tuliaisviinat ja juomapullot.

Ote on peräisin Chris Morrisin Four Lions -elokuvan tiedotteesta. Elokuva on valkoihoisen brittikoomikon tekemä komedia terrorismista.

Elokuvan päähenkilöt, neljä brittiläistä muslimimiestä, toilailevat terrorismin ja idealismin pyörteessä tavalla, joka vaikuttaa silkalta fantasialta.

Esikuvat, joiden varaan Morris henkilöhahmonsa rakensi, löytyivät kuitenkin tutkimalla terroristioikeudenkäyntien pöytäkirjoja ja puhumalla alan ammattilaisille. Hän puhui jopa terroristien koulutusleireillä käyneiden kanssa. Morrisille piirtyi kuva epäonnistumisten jatkumosta.

”Otetaan esimerkkejä: brittiläinen terroristisolu, joka hautasi hankkimansa räjähteet puutarhaan eikä onnistunut enää löytämään niitä. Porukka, joka rakensi pommiinsa kaukolaukaisimen, jonka kantama oli kolme metriä.”

Valtaosa 9/11-iskujen jälkeen toteutetuista iskuyrityksistä on epäonnistunut enemminkin kyvyttömien toteuttajien sähläämisten kuin poliisioperaatioiden johdosta.

”Monet terroristeista ovat ketteriä kuin jalkapalloilija, jolla on kaksi vasenta jalkaa. Heillä on inhimillisiä heikkouksia, jotka ovat erityisen huomionarvoisia kontekstissaan.”

Morris nauraa, kuinka šeikki Mohammed, joka suunnitteli 9/11-iskut, käytti kaksi tuntia asunvalintaan ennen haastattelua. Hän ei halunnut näyttää lihavalta telkkarissa. Itse haastattelussa hän siteerasi pätkiä Koraanista väärin ja toimittaja joutui korjaamaan hänen virheitään.

”Nämä tötöilyt alleviivaavat sitä, että kyseessä ovat ihmiset, eivät mikään ylimaallinen paha.”

Yksi Morrisin luomista jihadistihahmoista, hieman hitaalla käyvä Faisal, keksii uuden itsemurhaiskukonseptin. Hän teippaa räjähdevyön variksen rinnan ympärille. Tuhoon tuomittuun ideaan kulminoituvat monet elokuvan teemoista: inhimillisyys, hämmennys, lutuisuus ja tappavat tavoitteet.

”Ihminen voi olla melko kömpelö ja hölmö, mutta silti saada aikaan räjähdyksen ja tappaa muita ihmisiä. Tosiasia on kuitenkin, että henkilöt, jotka kokoontuvat näitä tekoja suunnittelemaan, eivät ole varsinaisesti iskujoukkojen eliittiä.”

Morris alleviivaa, että median tulisi rikkoa vallitseva stereotypia kiiluvasilmäisestä terroristinerosta, joka hallitsee kaikki pahuuden keinot.

”Heitä ei välttämättä aja eteenpäin kirkas länsimaiden vastainen ideologia vaan toveruus, melko hullu uhrautuvaisuus, romanttinen into aseisiin ja muut tämänkaltaiset, lähes poikamaiset motiivit.”

BBC:n radio- ja tv-kanavilla uransa luoneen Morrisin aikaisempiakin tuotoksia on yhdistänyt päivänpolttavien aiheiden kritisoiminen mustan huumorin ja parodian kautta.

”En olisi ikimaailmassa pystynyt ohjaamaan tästä elokuvasta vakavamielistä ja ryppyotsaista.”

Four Lionsin loppu on silti riipaiseva.

”Halusin osoittaa Omarin kautta, että voi olla toimiva omatunto, vaikka tekisi jotain tämänkaltaista. Ongelmallinenkin omatunto myös mahdollistaa sen, että yleisö näkee tapahtumien traagisuuden.”

Chris Morris: Four Lions. DVD & Blu Ray kirjastoissa ja kaupoissa.

mainos

Jari Tamminen