Alavieskan graalin malja

Lukuaika: 2 minuuttia

Alavieskan graalin malja

Pohjois-Pohjanmaan ja Keski-Pohjanmaan rajamailla avautuu mahtava Alavieskanjärven kuivatustyönä syntynyt kanjonikanava, joka on näyttö ihmiskäden voimasta ja tahdosta mennä läpi harmaan kiven.

Ensimmäisen reissun kanavalle tein elokuun lopulla, kun olin pyöräretkellä Alavieskan, Merijärven ja Pyhäjoen maisemissa. Silloin uomassa ei ollut vettä yhtään. Sen pohjaa saattoi kävellä ilman kumisaappaita. Syyskesän rantakukka uhkui violetin sinervää väriloistoaan ympärillä.

Kun nousin uomasta ylös ja kävelin tielle, sillalla oli kaksi tupakoivaa mopopoikaa, jotka kysyivät mitä minä tein kanavassa. Kerroin vain kävelleeni sen pohjalla muutaman kilometrin alajuoksulle ja ottaneeni kuvia. Pojat tuntuivat tietävän kaivannon historian taustoja. ”Ihan sairaan kova työmaa”, toinen pojista sanoi. Päätin tuolloin ottaa tarkemmin selvää tästä paikasta ja palata tänne uudestaan.

Pohjois-Pohjanmaan ja Keski-Pohjanmaan rajamailla, muutama kilometri Alavieskasta Taluskylän ja Merijärven suuntaan, avautuu mahtava Alavieskanjärven kuivatustyönä syntynyt kanjonikanava, joka on näyttö ihmiskäden voimasta ja tahdosta mennä läpi harmaan kiven. Sillanpielessä on muistokivi, jossa lukee: ”Pala palalta he murusen mursivat.”

Kaiken kaikkiaan 125 vuotta kestänyttä kanavaurakkaa (1833–1958) voikin verrata pyramidin rakentamiseen. Kanavan pituus on viisi kilometriä, josta pelkkää kalliota kaksi kilometriä.

Ennen 1950-lukua työtä on tehty pelkästään käsipelillä, poralla, kiiloilla, hakuilla, lapioilla, kangilla ja vinsseillä. Ja irtomaa jouduttiin kantamaan pohjalta rannalle konteilla ja paareilla pykälöityä hirttä rappuina käyttäen, valottaa urakkaa kirjailija Matti Isomaa kirjassaan Alavieska – kotiseutuni.

Läheltä siltaa pääsen suurta varovaisuutta noudattaen laskeutumaan alas kallioiseen kanjoniin. Ja altapäin kaareva silta on kuin komea portti tuohon maailmaan.

Lokakuun pilvinen päivä tiivistyy ympärillä ja seinämien kosteutta tihkuva rosoisuus tuo kanavan historian kosketusetäisyydelle. Saattaa melkein kuulla ympärillään kivivasaroitten, kiilojen, kankien, hakkujen, lapioitten, vinssien ja kirosanojen kakofoniset äänet vuosisatojen ja -kymmenten takaa.

Tämä valtava uoma oli heidän Graalin maljansa, joka sittemmin menetti voimansa, kun Alavieskanjärven kuivatus olikin pettymys. Erittäin hapan kuivatusmaa kasvoi huonosti heinää ja viljaa.

Jyrkät seinämät ovat osittain sammalen peitossa ja halkeamissa kasvaa koivuja, kuusia ja mäntyjä. Ruska värjää koivut keltaiseksi, mutta uoman alareunamilla kasvavat heinät ja vatukkapensaat ovat vihreitä. Siellä täällä seinämien juurella kukkii vielä näin lokakuussa puistolemmikin näköisiä kukkia, mutta kyse lienee jostakin muusta lemmikkilajista.

Musta ja rautapitoinen vesi liikkuu hitaasti ja viipyy lammikoina uoman pohjalla. Kahtapuolen siltaa on talo, joista toisen ulkorakennus näkyy alas kuusten välistä: se on sanan varsinaisessa merkityksessä rotkon reunalla.

Kun sitten laskeuduin tämän hylätyn kanavan pohjalle uudestaan, käsitin työmaan dramaattisen aikajanan mielettömät ääriviivat vuodesta 1833 valmistumisvuoteen ja tähän päivään. Uoman lopullinen kaivaminen ja viimeistely suoritettiin valtion kustannuksella 1953–1958.

Silloin lisäpeltoa 380 hehtaarin kokoisen Alavieskanjärven kuivatuksella havitelleet järviosakkaat eivät olleet enää kiinnostuneita viljelyskelvottomaksi osoittautuneesta järvenpohjamaasta. Kun kanava valmistui, olin kolmivuotias. Täällä kosteutta tihkuvien kallioseinämien välissä huokuu voimakkaana alituinen ihmisen ja luonnon kamppailu: ihmisen tahto murtaa suuretkin esteet, vaikka sitten pala palalta raataen huomatakseen 125 vuoden työn jälkeen, että kaikki olikin turhaa ja luonnon väkevä voima voi ilmetä vaikka ihmiselle kelvottomana maaperänä.

Luonto on vallannut Alavieskan alapuolella Kalajokeen yhtyvän kanavan itselleen. Sen jyrkkien, paikkapaikoin rapautuvien seinämien puut, sammaleet ja mustat kivilohkareet tekevät tästä paikasta salaperäisen oloisen kalliorotkon, oman maailmansa.

Tässä paikassa on jotakin voimakasta jylhän komeuden, synkän rumuuden ja hylätyn vastavoimaista ristivetoa. Yläpuolella myydään kiirettä ja aika on kortilla, täällä rotkossa aika on pysähtynyt kallioseinämien mielettömiin ääriviivoihin.

Veli-Matti Lehtikangas

  • 9.9.2009