Kirjoittanut jukka vuorio

Absolut herska

Lukuaika: < 1 minuutti

Absolut herska

Heroiinipäiväkirjasta asiaa.

Rakas päiväkirja, tänään meitä oli katsomassa yli 40 000 ihmistä. Keikan jälkeen vedin Tommy Leen kanssa herskaa ja koksua ja huuhtelimme kurkkumme tequilalla. Nyt olen alasti jonkun mimmin vieressä, en tiedä missä muut ovat. Taidan vetää lisää kamaa.”

Lainaus ei ole suoraan Nikki Sixxin Heroiinipäiväkirjasta, mutta se tiivistää kätevästi yli puolet päiväkirjamerkinnöistä. Maailman pahamaineisimpien bändien joukkoon brändätyn Mötley Crüen basisti Sixx esittäytyy kirjassa absoluuttisena sekoilijana, joka ei välitä mistään hevonvittuakaan. Tai niin hän ainakin kuvittelee muiden hänet näkevän.

Päiväkirjamerkinnöissään Sixx kuitenkin on selvästi kosketuksissa inhimilliseen puoleensa. Sixx ahdistuu milloin mistäkin ja sulkeutuu päiväkausiksi kotiinsa pohtimaan maailman menoa ja itsensä ja muiden toimintaa. Kovin syvällisiin analyyseihin saakka basisti ei pääse, kun taas kerran manageri on työntämässä häntä studioon tai lavalle.

Punkzinemäinen taitto tekee kirjasta erityisen helppolukuisen ja viihdyttävän. Sixxin kertomusten todenperäisyyteen on kuitenkin syytä suhtautua varauksella.

Nikki Sixx & Ian Gittins: Heroiinipäiväkirja. Like 2008. 431 s.

Jukka Vuorio