Sivuhenkilö

Saara Turunen

Saara Turusen esikoisteos Rakkauden hirviö (2015) oli autofiktion keinoin kerrottu nuoren naisen kasvutarina. Siinä itsensä ulkopuoliseksi niin lapsuuden kodissaan, helsinkiläisissä taidepiireissä kuin ulkomaan seikkailuilla kokeva kertoja päätyi oivallukseen, että taiteelle omistautuminen on hänelle hyvin kokonaisvaltainen ja yksinäinen projekti.

Sivuhenkilössä minähahmo on saanut julkaistua esikoisteoksensa, mutta ei tunne vieläkään itseään kirjailijaksi. Taiteilijan horjuvaa itsetuntoa ei vahvista sukulaisilta ja kriitikoilta kirjan saama ristiriitainen vastaanotto.

Kertoja asuu karussa kämpässä arvo­alueella ja keskittyy lähinnä itsensä ja arkisen lähi­ympäristönsä tarkkailuun. Hänellä on kyllä ystäviä ja kollegoita, ja perhe-­elämän tunnoista hän saa näytteitä sisartensa lapsiperheiden kautta. Silti valitussa ja vaalitussa itsellisyydessä on alati läsnä yksinäinen puolensa. Ehkä raskaimmalta se tuntuu hänen muistellessaan miehensä mukana hylkäämäänsä toisen elämän aihiota.

Sivuhenkilön minäanalyysi on tarkkaa, vaikka itsensä paljastamisessa ei pyritäkään Knausgårdin tapaan aivan yksittäisten vessakäyntien tarkkuudelle. Muutenkin kirjan painopiste on itsensä ja haasteiden voittamisen sijaan epävarmuuden ja tunnustuksen kaipuun kuvauksessa. 

Kirjan teeman kirjailija tiivistää sivulla 67: ”Ajattelen että kirjailijuutta ei oikeastaan ole olemassakaan muuten kuin kirjoittaessa. Kaikki itse kirjoittamisen ulkopuolinen on pelkkää poseerausta. Eikä kirjoittamista voi oppia. Tai voihan aina harjoitella yksinäisyyttä ja rahattomana vaeltelua pitkin katuja. Mutta mitä itse tekstiin tulee, olen huomannut, että vaikeudet ilmaantuvat aina eri muodoissa, ne eivät koskaan ole samanlaisia, ja ehkä kaiken tämän takia minulle tulee valheellinen olo, jos sanon, että olen kirjailija. Kirjoittaminen liittyy nimenomaan siihen, etten tiedä kuka olen tai mikä on tarkoitukseni maapallolla.”

Sivuhenkilö jättää jälkeensä tunteen, että tätä yksityistä kärvistelyä seuraa mieluusti lisää.