SAARAKKALA

”Jos ei tehdä enää taidetta, on sota.”

Tämä Voiman taide- ja sivistyspoliittinen numero on yhteistyö Todellisuuden tutkimuskeskuksen kanssa, jonka taiteellisena johtajana toimin. Todellisuuden tutkimuskeskus on vuonna 2001 perustettu, Helsingistä käsin toimiva kollektiivi, jonka teokset ovat esitys­taidetta.

Esitystaide on 2000-luvulla nimetty taiteenala, joka sijaitsee teatterin ja performanssitaiteen välimaastossa. Esitystaide on kytköksissä myös kulttuurin yleiseen esityksellistymiseen.

Todellisuuden tutkimuskeskuksen pyrkimyksenä on havainnoida, kyseenalaistaa ja uudistaa todellisuutta tekemällä siitä esityksiä sekä osallistumalla julkiseen keskusteluun. Ja tässä sitä ollaan, valikoitujen kirjoittajien kanssa tutkimassa taiteen tilaa ja samalla esittelemässä sitä, mitä jännittävää taiteiden eri saroilla on meneillään tänä ­kesänä.

Taidehan voi hyvin! Teatterin tiedotuskeskus TINFO:n tilastojen mukaan esittävien taiteiden esityksistä ja tapahtumista nautti viime vuonna yli 4,2 miljoonaa katsojaa. Tässä lehdessä koomikko Jamie MacDonald todistaa klubitaiteen – dragin, stand upin ja burleskin – ilmiömäistä nousua valtavirtaan ja taiteilija Antti Majava kertoo, että puhe kuvataiteen marginaalisuudesta on roskaa. Kävijämääriltään kuvataiteen volyymi on tilastollisesti yhtä suuri kuin urheilussa.

Silti väitän, että samalla tavalla kuin viinasta viedään nyt alkoholi ja kolasta sokeri, taidetarjonnasta on katoamassa taide, varsinkin silloin, kun siitä pitäisi jotain maksaa. Mitä se tarkoittaa ja mistä se voisi johtua? Tilanne on hälyttävä.

Teatteriohjaaja Piia Peltolan tilastoihin perustuvan analyysin mukaan suomalaisen laitosteatterin taiteellinen taso näivettyy resurssien puutteesta ja pakosta täyttää salit. Iida ­Simeksen raportista käy selväksi, että taidetarjonnastaan tunnetuksi tulleille kunnille ja kaupungeille taide merkitsee imago­nostetta, jolla paikkakuntaa markkinoidaan uusille asukkaille. Mitään se ei saisi silti maksaa ja halvemmalla pitäisi päästä. Ammattikoululaisille luku­taitoa opettanut journalisti Aleksis Salusjärvi ennustaa, että tätä menoa kaikki kulttuuripalvelut ajetaan alas parissakymmenessä vuodessa, eikä syynä ole vain talouskuri. Kasvava, syrjäytyvä kansanosa ei koe kulttuuri­palveluja enää tarpeellisiksi – tai ne ovat yksinkertaisesti liian kalliita.

Kyse ei siis ole vain jostain niin tulkinnanvaraisesta kuten taiteen tasosta vaan siitä, osataanko ja halutaanko taidetta enää ollenkaan lukea ja sen vapautta arvostaa.

Mitä väliä, saatat nyt puuskahtaa.

Sillä on väliä siksi, että taiteen ja tieteen ”hörhöilevä” vapaus on herkkä mittari sille, miten vapaa ja huomioonottava yhteiskunta kaiken kaik­kiaan on. Eli kyse on sinun vapaudestasi. Siitä, paljonko sinulle ja sinun lapsillesi tullaan jättämään tilaa toteutua, ei vain kuluttajina ja veronmaksajina, vaan ihmisinä.

Teatterilegenda Bertolt Brechtiä lainatakseni: ”Jos ei tehdä enää taidetta, on ­sota.”

Janne Saarakkala

Todellisuuden tutkimuskeskuksen ja ­Riihimäen Teatterin taiteellinen ­johtaja

Kommentoi Facebookissa
Rakkautta ja anarkiaa 2018
Helsinki liikkuu