Pilvilinnoja ja huonoa ilmaa

Rakentaminen ja kiinteistöjen ilmanlaatuongelmat ovat nousseet otsikoiden vakioaiheiksi. Eivät syyttä eivätkä liian aikaisin: vuonna 2013 eduskunnan tarkastusvaliokunnan mietinnössä arvioitiin homeongelmille altistuvan päivittäin 600 000-800 000 suomalaista. Korjausvelan suuruudeksi arvioitiin jo tuolloin 30-50 miljardia euroa.

Viime vuosina kouluja on ryhdytty jälleen rakentamaan puusta. Tämä voi olla yksi ratkaisu julkisten tilojen sisäilmaongelmiin – ainakin, jos liimahirsi osoittautuu pitkäaikaiskäytössä ominaisuuksiltaan aidon hirren kaltaiseksi.

Ongelmat eivät kuitenkaan koske pelkästään julkisia tiloja tai hengitysilmaa. Helsingin Sanomien jutussa vakuutusyhtiö Pohjolan pääjohtajanakin toiminut ex-valtiovarainministeri Iiro Viinanen antaa kasvot rakennusyhtiöiden viivytysjoukkojen kanssa kamppailevien ihmisten voimattomuuden ja turhautumisen tunteille. Kuvaavaa on, että Viinanen lähtee ensimmäistä kertaa elämässään mielenosoitukseen ja on askarrellut sitä varten rakentamisen laatua vaativan kyltin.

Vastuusta vetäytyvät rakennusyhtiöt juristeineen ja alihankintaketjuineen, unelmia kauppaavat kiinteistönvälittäjät ja vaihtelevantasoiset kuntotarkastusyrittäjät muodostavat pahimmillaan kafkamaisia koneistoja, joiden toiminnan viimeistelee kuluttajariitalautakunnan ja eri oikeusasteiden ruuhkautuminen.

Vastuusta luistelemista helpottaa se, että rakentamisongelmiin törmäävät ihmiset saattavat vaieta tai luovuttaa. Oma asunto on useimmille elämän suurin investointi, ja siihen kohdistuu suuria tunteita. Ongelmien olemassaolo voidaan kieltää tai niitä hävetään – selkeissä huijaustapauksissakin saatetaan syyttää omaa sinisilmäisyyttä. Asunnon arvon putoaminen pelottaa niin paljon, että taloyhtiöissä riidellään myös naapureiden esittämistä korjausvaatimuksista.

***

Kaksi vuotta sitten kirjoitin romaania nimeltään Rakentaja (Siltala 2017). Kyseessä ei ole rakennusteollisuutta läpivalaiseva dokumentti, vaan kaunokirjallinen teos, jossa kuvitteelliset henkilöt ja yritykset toimivat täyttömaalle rakennetussa sepitteellisessä kaupunginosassa. Kirjan taustatyöt pyrin kuitenkin tekemään huolella.

Osallistuvan havainnoinnin ohella jututin entisiä ja nykyisiä rakennusalan ja kiinteistönvälityksen työntekijöitä sekä taloyhtiöiden hallitusten jäseniä, luin artikkeleita ja jokusen reklamaation vastineineen. Eräs pysäyttävimpiä hetkiä oli kahden sisäilmatutkijan yhteen ääneen lausuma vastaus kysymykseeni, mitä rakentamisen laadulle tapahtuisi jos julkinen rakennusvalvonta ajettaisiin kokonaan alas: ”Ei mitään.”

Myöhemmin minulle täsmennettiin, että laatu saattaisi jopa parantua, koska asuntojen ostajat ryhtyisivät valvomaan rakentajien tekemisiä itse.

Pian kirjoitustyön aloittamisen jälkeen kävi selväksi, että kaunokirjallisuuden keskeisiin tehokeinoihin kuuluvan liioittelun käyttäminen on tässä aihepiirissä vaikeaa. Teippiviritelmiä ja traagisia ihmiskohtaloita riittää.

Huomioni kiinnittyi myös siihen, kuinka paljon rakennusalan ongelmista – piittaamattomuudesta, ahneudesta, kouluttamattoman vierastyövoiman hyväksikäytöstä – on kirjoitettu jo ennen nykyistä uutistulvaa, ja kuinka vähän se on tilanteeseen vaikuttanut.

Muutama poiminta käsikirjoituksen muistiinpanoista:

2.2.2013 Ylen uutinen A-studion rakennustyöntekijöille tekemästä laatuvirheitä koskevasta kyselystä: ”Märkiä seiniä ja lattioita pinnoitetaan. [- -] Homeiset levyseinät ei ole epätavallinen näky työmailla. [- -] Näin kun litimärkiä villoja laitettiin väliseiniin.”

22.5.2013 MTV:n haastatteleman Rakennusliiton valtuuston jäsenen mukaan uusien ongelmien kohdalla kyse on siitä, että isot rakennusliikkeet ovat muuttuneet pörssiyhtiöiksi, joille mikään ei riitä:

[T]ilanne huononi reilu viisi vuotta sitten, kun rakennusliikkeet menivät pörssiin.

Nyt kerätään vain osakkeenomistajille parempaa tuottoa. Nyt tärkeintä on pysyä aikatauluissa ja budjeteissa, jotta osakkeenomistajat ovat tyytyväisiä. Maalari kertoi juuri, että hänen käskettiin maalata seinä, joka valui vettä. Mestari totesi ykskantaan, että älä keksi verukkeita vaan ryhdy töihin, toteaa Elonen.
Elosen mukaan kuvaavaa on, että helsinkiläistä arvokohdetta saneerataan ja saneerausurakan saanut yrittäjä jätti jälkitöitä varten miljoona euroa tilille. Elonen kertoo, että toisen saneeraustyömaan toimistoon tuli valvoja, joka kysyi olisiko teillä hänelle jotain papereita, joita hänen pitäisi allekirjoittaa. Valvoja ei käynyt ollenkaan työmaalla katsomassa.

16.8.2014 Kauppalehti julkaisee nimettömänä pysyttelevän rakannusalan lähteen haastattelun otsikolla Tämä on rakennusalan ”suuri tabu” .”Matalaenergiatalossa ei ole enää hukkalämpöä, joka kuivattaisi kosteutta. Sen takia virolaisia pidetään kovassa arvossa, koska he vähät välittävät kuivamisajoista. Alitetaan kaikkien valmistajien kaikki ajat ja laitetaan märkää märän päälle. Ei se sieltä ikinä kuivu. Se muuttuu homeeksi”, hän sanoo.

Hänen mukaansa rakennuttajia ei ole kuitenkaan pistetty korjaamaan takuuaikana homehtuneita rakennuksia, vaan niitä päästetään tarkoituksella läpi.

Suomessa on rakennusmääräykset, ja jos ei muuta, niin on toteutettava hyvää rakennustapaa. Se ei toteudu. Homekouluja on Suomenmaa pullollaan”, hän kertoo. [–] ”Näitä kohteita ei ole rakennettu sillä lailla, että ne kestäisivät kohtuullisesti käyttöiän loppuun. Mutta se on suuri tabu. Siitä ei saa puhua.

27.9.2016 Ylen uutinen uudesta Käypä hoito -suosituksestaSuosituksessa todetaan, että rakennuksen kosteusvaurio on yksi hengitystieoireiden ja astman riskitekijä. Sen sijaan syysuhdetta yhdenkään terveysvaikutuksen ja kosteus- ja homevauriorakennuksen välillä ei ole voitu todeta, koska ei tiedetä, millä mekanismilla terveysvaikutukset aiheutuvat.”

***

Mielikuvat ja haaveet sekä niiden varaan luodut kertomukset ovat asuntomarkkinoiden tärkein liikkeellä pitävä voima. Asumisessa on tietysti kyse myös välttämättömyydestä. Kun tähän yhdistetään markkinoiden valtava koko – eduskunnan tarkastusvaliokunnan  mukaan Suomen 775 miljardin euron kokonaisvarallisuudesta vajaa kolmannes oli vuonna 2010 kiinni rakennuksissa – erilaisten vedättäjien pesiytyminen alalle ei ole sinänsä ihme.

Voi kuitenkin kysyä, miksi tilanteelle ei tehdä mitään?  

Vuonna 2013 eduskunta oli ”täysin yksimielinen siitä, että rakentamisen homeongelmat on saatava kuriin.” Kiiruhtaminen tuon jälkeen on ollut kohtuullisen hidasta, vaikka sisäilmaongelmien kustannukset arvioidaan miljardeiksi.

Vuoden 2019 eduskuntavaalien lähestyessä voisi kuvitella, että aihepiiri kiinnostaisi puolueita aatteeseen ja väriin katsomatta: terveyskysymysten lisäksi asuminen kytkeytyy valtion menoihin, ympäristöön, ostovoimaan, työllisyyteen ja niin edelleen.

Laatuongelmien ratkaisun myötä voitaisiin päästä kiinni asumisen ympäristövaikutuksiin ja hintaan. Nyt jotkut sata vuotta vanhat rakennukset vaikuttavat olevan sekä terveellisempiä että energiataloudellisempia kuin uudet. Asuminen muodostaa kotitalouksien hiilijalanjäljestä noin 30 prosenttia, ja asuinpaikka taas vaikuttaa hiilijalanjälkeen liikenteen kautta. Asumismenot lohkaisevat suomalaisten tuloista noin 30-40 prosenttia.

***

En kuitenkaan pistäisi rahojani likoon sen puolesta, että rakentamisesta tulee jonkinlainen vaaliteema. Liian moni vaikutusvaltainen taho hyötyy ja liian moni vähemmän vaikutusvaltainen taho kuvittelee hyötyvänsä nykyisestä tilanteesta.

Rakenteellinen korruptio puolueiden ja rakennusyhtiöiden välillä ei ole yhtä härskiä kuin vanhoina aikoina, mutta vaalirahoitus ja kaavoitusvalta vetävät toki toisiaan edelleen puoleensa.

Kilpailu rakennusalalla on tarkoittanut sitä, että suurimmat pelurit ovat voineet sulkea bisneksiään häiritsevät uudet yrittäjät ulos ja varmistaa sen, ettei hintataso pääse putoamaan. Korkea hinta on markkinoinnissa yhdistetty mielikuvaan laadusta, ja asuntojen tarjonnan niukkuus on taas varmistanut sen, että laadusta on voitu tinkiä menekin kärsimättä.

Tilastokeskuksen mukaan oma asunto on ”keskeisin kotitalouksien varallisuuserä”. Suomessa on omistusasuntoja paljon, noin kaksi kolmasosaa koko asuntokannasta, ja hintojen nousu pitää asuntovelalliset tyytyväisinä. Tätä tilannetta ei haluta herkästi muuttaa – mikä osaltaan vaikuttaa siihen, että rakentamisen ja asumisen ongelmakokonaisuuteen tartutaan hitaasti tai ei ollenkaan.

Kommentoi Facebookissa
Educa 2019
Helsinki liikkuu