Kuva: Gennady Kurushin

Pääkirjoitus

Narut, joista meitä vedellään

Lukuaika: 2 minuuttia

Narut, joista meitä vedellään

Kuva: Gennady Kurushin

PääkirjoitusPääkirjoitus

Voima on vuodesta 1999 ilmestynyt kulttuurilehti. Puoluepoliittisesti sitoutumaton lehti nostaa esiin yhteiskunnallisia aiheita niin maailmalta kuin kotimaasta. Pääkirjoitukset ottavat kantaa ja johdattavat lukijat numeron pariin.

Hyvät Voiman lukijat! Meidän on kerrottava teille jotakin tärkeää.

Asioiden tila on tämä: meitä kaikkia ohjaa tälläkin hetkellä korkeampi voima. Se on suurempi ja vaikutusvaltaisempi kuin maallisen hallituspolitiikan kiemurat tai oma oikukas vapaa tahtomme. Se ohjailee niin päättäjien mieliä kuin henkilökohtaisen elämämme näköaloja ja haistattaa individualismille pitkät.

Joka puolella maailmaa ihmisten todellisuus muodostuu lukemattomista erilaisista rakenteista. Niistä vaarallisimmat ovat täysin näkymättömiä, piilotettuja ja tiedostamattomia. Meitä ohjaava voima asuu näissä rakenteissa – eikä pelkästään asu vaan luo ja ylläpitää niitä.

Tämä voima liimaa suumme kiinni joidenkin sellaisten asioiden kohdalla, joista olisi tärkeää voida puhua. Se luo ja ohjaa automaattisia ja kyseenalaistamattomia käytösmalleja, tapoja, ajattelun ja näkemisen muotoja.

Se saa meidät kiinnittämään huomiomme tiettyihin asioihin ja ohittamaan toiset täysin, ja piiloutuu onnistuneesti pinnallisempien ilmiöiden taakse silloin, kun etsimme syytä omalle tai muiden käytökselle.

mainos

Antropologit kutsuvat tätä voimaa ”kulttuuriksi”. Se ei ole monoliittinen eikä staattinen asia, eikä oikeastaan koskaan kahden eri henkilön kohdalla täysin sama. Se on ajassa ja paikassa muuttuva monimutkainen kudelma, joka luo pohjan lähes kaikelle sisäiselle ja sosiaaliselle elämälle. Kulttuuri ilmenee tavoissamme, puheissamme ja ajatuksissamme, mutta ei rajoitu niihin: se on myös näkymättömiä rakenteita, jotka ohjaavat näiden inhimillisten toimintojen muodostumista ja valikoitumista.

Kulttuuristen rakenteiden paljastaminen ja auki selittäminen on ensimmäinen askel niiden kumoamiseen. Kaikki rakenteet eivät tietenkään ole haitallisia – mutta monet ovat, vähintään joillekin yksilöille ja ihmisryhmille. Joka tapauksessa niiden näkyväksi tekeminen antaa meille tilaa valita vapaammin ja kohdata toisiamme aavistuksen verran suoremmin, hieman tietoisempina matkustajina kulttuurin kohisevassa virrassa.

Tämä Voiman numero tarjoaa antropologisia näkökulmia kiinnostaviin teemoihin ja yhteiskunnallisiin ongelmiin. Tieteenalamme tutkimuskohteiden kirjo on harvinaisen laaja. Suurennuslasin alla on aiheita futuristista visioista kauas esihistoriaan, kun pohdimme robotiikan ja älykkäiden koneiden moraalia ja paljastamme, millä tavoin dinosauruksia on käytetty nationalismin välineenä.

Puramme ihmisten arkeen ja hyvinvointiin liittyviä rakenteita tarkastellen romanien työllistymistä Suomessa ja aborttien määrää Mongo­liassa. Katsomme Pohjois-Koreaa koskevaa uutisointia hieman erilaisin silmin ja kurkistamme saksalaisen vessakulttuurin omaleimaisiin piirteisiin. Myös mielenterveyden kysymysten kulttuurisidonnaisuus saa osansa.

Jos lehden sisältö miellyttää, kutsumme teidät tutustumaan kansantajuistetun antropologian ilahduttavaan runsauteen ja mentaalisiin vallankumouksiin verkkojulkaisu AntroBlogissa, osoitteessa antroblogi.fi.

Suvi Jaakkola & Ninnu Koskenalho

  • 4.6.2018