Toistaiseksi kilpasarjassa on esitetty yksi voittajasuosikki, jonka nostin jo ennen festivaalin alkua Cannesin odotetuimmaksi. Puolalaisen Pawel Pawlikowskin Cold War kertoo jazzsäveltäjästä, joka lähtee toisen maailmansodan jälkeen Pariisiin jättäen taakseen elämänsä rakkauden. 15 vuoden ajalle sijoittuva tarina hyppii vuosien välillä, mutta kylmän rakkaustarinan seuraaminen on silti verrattain helppoa.

Pawlikowskin edellinen ohjaustyö Ida nousi mustavalkoisuudestaan huolimatta suureksi hitiksi ympäri Eurooppaa. Cold War on otteeltaan hieman vapaampi jazzirroittelu, joka muistuttaa tyyliltään hieman My Summer of Lovea (Pawlikowski, 2004).

Mustavalkokuvaus on äärimmäisen kaunista seurattavaa. Naispääosassa nähtävän Joanna Kuligin kuvat muistuttavat (varmaankin juuri mv-kuvauksen vuoksi) Fellinin La dolce vitaa.

Eilen kilpasarjassa esitettiin Jia Zhangken Ash Is Purest White. Teollisuuskaupungin gangstereista ja rakkaudesta kertova kiinalaiselokuva on kekseliästä draamaa. Kerrontaan sisältyy yllättäviä käänteitä, ja pääosaan nousee vaivihkaa gangsterin tyttöystävä. Rakoileva rakkaus ja kiihtyvästi muuttuva Kiina ovat pitkähkön elokuvan pääaiheet.

Aasialaiselokuville tyypilliseen tapaan elokuvaan mahtuu hetkellistä tyylittelyä, joista eritoten juonellisesti epäolennaiset tanssinumerot ja laulukohtaukset jäävät vahvasti mieleen. Elokuvassa on vähän väkivaltaa yleensä, mutta keskivaiheilla iskevä verinen yhteenotto on niin voimakasta akrobaattista ilotulitusta, että repäisyjä olisi kaivannut lisää.

Eilen maailmanensi-iltansa sai myös Jean-Luc Godardin uusin elokuva The Picture Book. Edellisellä 3D-elokuvallaan parhaan ohjaajan palkinnon voittanut Godard toi tällä kertaa näytille huomattavasti raskaamman arkistomateriaalista koostetun esseen. Kuvamanipuloidut klipit näkyvät eri kuvasuhteilla ja niiden kontrastiasetuksissa on nupit kaakossa.

Elokuva ei vastannut odotuksia ja alkaa muodostua kiinnostavammaksi vasta viimeisellä kolmanneksellaan. Tätä edeltävä tunti on varsin hidasta kerrontaa, sillä monet klipeistä ovat elokuvahistorian klassikoista.

Godard julisti lehdistötilaisuudessa kyllästyneensä kuvausprosessiin ja pitää leikkauspöytää tärkeimpänä. Leikkausvaihe on toki ollut aina miehelle olennaisimpia vaiheita esikoisen hyppyleikkauksesta alkaen, mutta edellisen 3D-elokuvan kepeyttä ei löydy kenenkään muun kuvaamana.