Sodankylässä tuttuun tapaan peruutuksia ja elämyksiä

Sodankylän elokuvajuhlien yksi parhaimmista hetkistä koettiin varsinaisen ohjelmiston ulkopuolelta. Keskiviikkona päivänäytöksessä oli ilmaisesitys paikallisesta aktivistista käsittelevästä dokumentista. Aktivisti kertoo Riikka Karppisesta, joka 15-vuotiaana alkoi puolustaa Viiankiaavan luonnonsuojelualuetta ulkomaisten kaivosyhtiöiden aikeilta. Kauniit luontokuvat karhupesueesta yhdistyvät hienoon henkilödokumenttiin, jossa Vihreiden kunnallisvaltuutettu Karppinen käy vasemmistolaisen isänsä kanssa keskusteluja.

Keskiviikkona varsinaisessa ohjelmistossa esitettiin kaksi Kristen Stewart -elokuvaa. Niistä kiinnostavampi oli Kelly Reichardtin ohjaama Certain Women, jossa Stewartilla on sivuosa kolmesta tarinasta koostuvassa usean naisen muotokuvassa. (Se toinen oli Assayasin korkeihin standardiehin nähden pettymykseltä tuntunut Personal Shopper, jossa Stewartin kaksoisveli on kuollut ja mahdollisesti ottaa kontaktia tuonpuoleisesta.) Certain Womenissä eritoten hienon roolisuorituksen tekee Laura Dern asianajajana, joka puolustaa miesreppanaa työkiistassa. Elokuvan eri tarinat nivoutuvat lopussa mukavasti yhteen, minkä ansiosta teos tuntuu ehyemmältä kuin eri tarinoita yhdistelevillä elokuvilla on tapana.

Torstai alkoi Hanna Schygullan aamukeskustelulla, joka kesti harmillisen lyhyen ajan. Alkuun nähtiin tosin hieno Anne Imbertin dokumentti Schygullan urasta. Pitkän uran tehnyt näyttelijä on palkittu sekä Cannesissa että Berliinissä parhaan näyttelijän palkinnolla. Schygulla ei ollut erityisen kiinnostunut puhumaan Fassbinderistä, mikä oli pienoinen pettymys. Muutoin keskustelu oli täynnä kiinnostavia huomioita elämästä ja näyttelemisestä.

Ranskan nykyohjaajista yksi kiinnostavimpia nimiä on Bertrand Bonello, joka oli vieraana festivaaleilla. Saint Laurentin, House of Tolerancen ja Nocturaman ohjaajan perjantain aamukeskustelussa oli välitön tunnelma keskustelua vetäneen Olaf Möllerin kanssa ja ohjaaja kertoi avoimesti myös elokuvien tekemisestä The Pornographerin näytöksessä. Elokuvan pääosaan Bonello palkkasi uuden aallon ikonisen näyttelijälegendan Jean-Pierre Léaud, joka muistetaan parhaiten ehkä yhteistyöstään Truffautin kanssa (mm. 400 kepposta). Käsikirjoitusvaiheessa hänellä pyöri muutkin kuin porno-ohjaajat mielessä ja pohjasi pettyneen keski-ikäisen päähahmon osittain cinefiilien palvomaan Philippe Garreliin. Pornographer kertookin yleisesti ottaen taiteellisen elokuvan tekemisen vaikeudesta eikä välttämättä niinkään paljon pornosta. Kun yrittää tehdä asioita toisin kuin muut, niin tie ei ole helpoin.

Muita vaikuttavia näytöksiä perjantailta oli Kogonadan Columbus, jossa Eero Saarisen (Eliel Saarisen poika) vaikuttava arkkitehtuuri pääsee pääosaan. Välivuotta pitävä tyttö kiertää ympäri Columbuksen maineikkaita rakennuksia esitellen niitä hieman vanhemmalle miehelle, joiden ystävystymisestä tulee jossain määrin mieleen Lost in Translation. Hidastempoinen elokuva on kauniisti kirjoitettu ja pohdiskeleva, jossa kamera on aseteltu monesti henkilöhahmojen taakse. Sen kauniissa kuvasommitelmissa talot ovat yhtä tärkeitä kuin ihmiskasvotkin.

Festivaalin ehdoton päävieras oli espanjalainen Carlos Saura, joka 85-vuotiaanakin oli äärimmäisen tärävä ja puhelias. Upea Cria cuervos – Korppi sylissä oli loppuunmyyty pitkin festivaalia. Elokuvan Elisa – elämäni päätteeksi isoon telttaan saapunut Saura kertoi mm. ystävyydestään Luis Buñueliin, jonka surrealismi näkyy myös Sauran elokuvissa.

Muista vieraista pettymystä aiheutti amerikkalaisen Gabe Klingerin peruuntuminen sekä se, ettei Aki Kaurismäkeä näkynyt paikalla. Jälkimmäinen hämmensi, sillä erittäin hienosta Toivon tuolla puolen -elokuvasta järjestettiin silti kaksi näytöstä. Toivoa herättää kuitenkin Kuosmasen aseman vakiintuminen. Vuonna 2012 valmistunut Romu-Mattila ja kaunis nainen oli yksi festivaalin parhaista näytöksistä yhdessä Salaviinanpolttajien ja niitä seuranneiden tanssien kanssa.

Sodankylään kokoontuu lähes joka vuosi hyvinkin erilaisista elokuvista intoilevia, vaikka kanonisoitu taide-elokuva onkin pääruokalaji. Olaf Möller ja Mika Taanila alustivat kokeellisempia töitä Fukushima-teemalla pienessä teltassa. Esityssarjaa oli ilo katsella, sillä Taanilan DocPoint-näytöksiä ei enää ole ja Avantokin on vain muisto joidenkin mielessä.

Oheistapahtumista tunnelmaa nostatti se, että voitimme leffavisan yhdessä Montaasin kokeneimpien jäsenten kanssa. Kenties Suomen tärkeimmän elossa olevan elokuvakerhon jäsenet olivat jokseenkin huolissaan tämän vuoden erikoisuudesta: alkoholin nauttiminen näkyvästi festivaalialueella on nykyään kielletty. Ehkä nolointa oli se, että tätä säännöstä joudutaan myös vahtaamaan talkoolaisten avulla. En tiedä mitä kiellolla saavutettiin, sillä kaljatölkkien sihahtelu näytöksien alussa oli ehkä aiempaa yleisempää.

Sodankylän elokuvajuhlat on jonkin sortin ihme, jota on vaikea selittää. Hieman kuten mykkäelokuva säestyksellä, se pitää kokea itse. Yötön yö on pieni osa sitä kuuluisaa tunnelmaa, johon pääsee ainoastaan Sodankylässä. Holhoaminen ei sitä onneksi pilaa, sillä parasta festivaalilla on alueen kompaktius. Ihmisiin törmää väkisin ja elokuvista keskustelua tuskin harrastetaan missään muualla Suomessa yhtä paljon.

Sinua saattaa kiinnostaa myös tämä kirja:

Louserit

Vastaa

Sähköpostiosoitettasi ei julkaista. Pakolliset kentät on merkitty *