Luontosuhde 17,64

Uutiset metsien käytöstä ja metsäojitusten vaikutuksista ovat jälleen nostaneet puheenaiheeksi suomalaisten luontosuhteen. Usein jää kuitenkin epäselväksi, mitä luontosuhteella oikeastaan tarkoitetaan. Minä kerron sen teille nyt: suomalaisten luontosuhde on 17,64/km². Saksalaisten vastaava lukema on 231 ja Bangladeshissä mennään jo toiselle tuhannelle.

Myönnän saman tien määritelmän puutteet: pelkkä maan asukastiheys ei riitä luontosuhteen tyhjentävään esittämiseen. Kyllä myös asutushistoria, ilmasto, kulkuyhteydet, teollistumisen vaiheet ja bruttokansantuotteen kehitys täytyy huomioida.

Tältä pohjalta suomalaisten luontosuhdetta onkin sitten helppo ymmärtää. Maa on väestöltään pieni ja myöhään teollistunut, etäisyydet pitkiä, yhteydet puutteellisia ja pääomistakin on ollut pulaa. Meillä on laskeuduttu puusta niin myöhään, että kaikkea metsää ei ole vieläkään saatu nurin, vaikka yritystä ei ole puuttunut.

Vuosisatoja on poltettu kaskea ja tervaa, laskettu järviä ja kuokittu suota, sahattu lankkua ja keitetty selluloosaa, eivätkä ihmisen kädet ole jättäneet suurille saloille mainittavampia jälkiä. Tilanne on muuttunut ratkaisevasti vasta viimeisen sadan vuoden aikana.

***

Niin sanottu järjen aikakausi ja teollistuminen ovat tarkoittaneet luonnon näkemistä paitsi ehtymättömänä raaka-ainelähteenä, myös vastustajana, joka on uuden teknologian myötä vihdoin voitettavissa. Suorimmin tämän ilmaisi suuren harppauksen aikaan Mao Zedong, joka kehotti puheessaan ”avaamaan tulen” luontoa vastaan. Tässä suhteessa tuloksia saavutettiin nopeasti.

Pienessä ja köyhässä Suomessa ratkaisevia voittoja oli odotettava pidempään, niinpä välttämättömyydestä väännettiin hyve. Suomalaisen Työn Liiton tutkimuksen mukaan luonto on Suomen suurin ylpeyden aihe.

Puhdas vesi, koskematon metsä ja lajien runsaus ovat meille korvaamattoman tärkeitä niin kauan kuin ne ovat nähtävissä oman kesämökin laiturin nokasta. Kauempana ne muuttuvat resursseiksi, joita ei ole kansallisen selviytymiskamppailun nimissä varaa haaskata. On ajateltava vientiteollisuuden tarpeita ja toivottava Talvivaaran ihmettä.

Sauli Niinistö kiteytti asian valtiovarainministerikaudellaan kysymällä,

Onko nyt viimeinenkin puu jätettävä pystyyn mätänemään, niin että kaikki metsämme rämettyvät läpipääsemättömiksi ryteiköiksi, joita kauniisti kutsutaan luonnontilaisiksi aarniometsiksi. Ja kaikki tämä vain sen takia, että jokainen tupajumi ja torakka saisi viettää monimuotoista ja onnellista elämää. Me suomalaiset olemme luonnonläheinen kansa, mutta miksi suojelisimme leivän suustamme.

***

Kaikkien metsien uhraaminen tupajumeille ja torakoille saatiin kuin saatiinkin torjuttua, mutta Niinistö on vanhoilla päivillään höpsähtänyt radioon soittelevaksi luontoihmiseksi. Hänen luontosuhdettaan kuvaillaan erityiseksi.

Samaa ilmaisua käytti pääministeri Juha Sipilä syksyllä 2015 puheessaan, jossa hän totesi, että

Meillä suomalaisilla on erityinen luontosuhde, otamme innolla uutta teknologiaa käyttöön, olemme käytännönläheisessä ongelmanratkaisukyvyssä maailman parhaita.”

Puhetta radiofonisen äänitutkielmansa osana käyttänyt taiteilija Taina Riikonen kutsuu suomalaisten käsitystä luontosuhteestaan romantisoiduksi ja myyttiseksi.

***

Vaikeinta on selittää asioita lapsille. Ja joskus ulkomaalaisille. Kuinka esittää kuun maisemaksi äestetyn hakkuuaukion äärellä, että kyseessä on metsänparannus, joka yhdistää kauniilla tavalla suomalaisten erityisen luontosuhteen ja innokkuuden uuden teknologian käyttöönottoon.

Mahdottomaksi selitysurakka muuttuu, jos erehtyy mainitsemaan, että tuhansia metsänomistajia on menneiden vuosien mittaan tuomittu Suomessa metsän hävittämisestä, koska he ovat avohakkuiden asemesta kaataneet vain suurimpia puita ja jättäneet muun kasvuston rauhaan.

Kommentoi Facebookissa

Sinua saattaa kiinnostaa myös tämä kirja: