Kokoomusjohdon joukkopako 2014

Yksi Suomen poliittisen lähimenneisyyden arvoituksista on vuosina 2014-2015 tapahtunut kokoomusjohdon joukkopako. Erilaisille ajatusharjoituksille antaa tilaa se, että kesäkuussa 2014 paikkansa jättivät pääministerinä toiminut puolueen puheenjohtaja Jyrki Katainen sekä varapuheenjohtaja, liikenne- ja kuntaministeri Henna Virkkunen. Elokuussa 2014 alaa vaihtoi puoluesihteeri Taru Tujunen, ja vielä toukokuussa 2015 elinkeinoministeri Jan Vapaavuori.

Lähtijät vetosivat lähinnä henkilökohtaisiin syihin. Somen keskeytymättömään kuramyrskyyn ja gallup-tulosten jännittämiseen voi tietysti uupua, eikä poliittisten suojatyöpaikkojen vetovoimaakaan kannata vähätellä, mutta puoluejohdon uudistumista yhdellä iskulla on silti vaikeaa pitää sattumana. Vastaavia tapauksia saa hakea – varsinkin kun muistaa, että edellisissä (vuoden 2011) eduskuntavaaleissa kokoomus oli suurin puolue ja sai pääministerin salkun kahdenkymmenen vuoden tauon jälkeen.

Tujunen siirtyi yksityisen yrityksen palvelukseen, mutta muiden uudet EU-toimenkuvat ovat luonteeltaan sellaisia, että siirtymän valmisteluun on täytynyt kulua aikaa.

***

Voisiko hiljattain julkisuuteen tullut suunnitelma aseellisesta iskusta kokoomuksen puoluekokoukseen kesäkuussa 2012 olla ainakin osa selitystä? ”Hallituksen ja ennen kaikkea kokoomuksen politiikkaan pettynyt”, räjähteillä ja sarjatuliaseella varustautunut mies oli liikkeellä tarkoituksenaan aiheuttaa mahdollisimman suurta tuhoa puoluekokouspaikalla, mutta muutti mielensä ja ilmoittautui itse poliisille, joka ohjasi hänet mielenterveyshoitoon – ja otti asiasta myöhemmin sulan hattuunsa hieman kyseenalaisin sanamuodoin.

Pääasia tietysti on, ettei iskua tapahtunut ja avuntarpeensa tajunnut mies pääsi hoitoon, muuten Suomessa keskusteltaisiin terrorismista eri sanamuodoin kuin nyt Turun puukotusten ja aiemmin vastaanottokeskuksiin tehtyjen polttopullo-iskujen jälkeen.

Kokoomusjohtajia on saattanut sysiä liikkeelle myös sisä- ja puolustusministeriöiden vuosina 2011-2013 rahoittama Social Mood Indicator -raportti. Raportin sisältöä voi kutsua hälyttäväksi, mutta sitä ei koskaan julkaistu – eikä tutkimuksen rahoitusta jatkettu. Aiheesta kirjoittaneen Lari Lohikosken mukaan tutkimus paljasti suomalaisten tulevaisuudenuskon romahtaneen jo vuonna 2012.

Raportin lukeminen vuonna 2016 on kylmäävää. Siinä hyvin pitkälti ennustetaan se yhteiskunnallinen kehitys, jota Suomessa on raportin julkaisun jälkeen tapahtunut: epävarmuus ja pelko lisääntyvät, osa kansasta menettää toivonsa ja kadottaa uskonsa instituutioihin. Kieli radikalisoituu, populistipuolueet saavat kannatusta ja aggressiot nousevat pinnalle.

Lohikoski huomauttaa, että raportti antoi myös ohjeita, joilla kärjistymistä estettäisiin. Kataisen hallitus ei niitä käytännössä huomioinut, eivät myöskään sen seuraajat.

***

Pelottelua ja aggressiivista käyttäytymistä ei oikeuta mikään, mutta some-viha on raportin laatimisen jälkeen arkipäiväistynyt, samoin tutkijoiden ja poliitikkojen uhkailu. Keväällä 2014 Ruotsiin muuttanut Björn Wahlroos on puhunut turvallisuusuhasta lähtemisensä syynä. Kokoomuksen lähtijöiden todelliset motiivit kuitenkin ovat ja todennäköisesti pysyvätkin vain heidän itsensä tiedossa.

Kommentoi Facebookissa

Sinua saattaa kiinnostaa myös tämä kirja: