Kiitollisuutta Donald Trumpille

Donald Trumpin mielenterveysongelmien laadun arvailuun käytetään paljon aikaa, vaikka asian pohdinta taitaa edistää ainoastaan keltaisen lehdistön myyntilukuja. Vapaan maailman uuden johtajan valtaanousuun liittyy kiinnostavampiakin kysymyksiä. Trumpille voi tavallaan osoittaa kiitollisuutta sen vuoksi, että monet itsestäänselvyyksinä pidetyt poliittiset väittämät ovat joutuneet uuteen valoon.

Onko Trumpin kausi poikkeus, katastrofaalinen horjahdus turvallisessa jatkumossa? Vai onko kyse pikemminkin siitä, että uusi presidentti on vanhojen valtarakenteiden tuotos, jonka mediaominaisuudet vain sattuvat korostamaan järjestelmän ikäviä piirteitä? Kyllähän Donaldin kabinetti on täynnä rikkaita valkoisia miehiä, öljyteollisuuden pomoja ja kenraaleja, mutta eikö valta ole aiemminkin ollut juuri samalla porukalla?

Amerikan suuruutta ja johtoasemaa on tarjoiltu yhdysvaltalaisäänestäjille itsestäänselvyytenä vuosikymmenestä toiseen. Trumpin retoriikassa on tässä suhteessa vähän uutta. Vanhan mantereen puolella Yhdysvaltojen johtajuus on taas esitetty välttämättömyytenä, ja Trumpin toilailu on saattanut tämän tarinan esittäjät pirunmoisen hämmennyksen valtaan.

Viimeisin hämmennyksen aiheuttaja eli Yhdysvaltojen irtautuminen Pariisin ilmastosopimuksesta on jatkoa aiemmalle suuryritysten ehdoilla toteutetulle ympäristösopimusten jarruttamiselle ja sabotoinnille. Yhdysvaltalaiselle äänestäjäkunnalle asia markkinoidaan osoituksena maailman johtajuuteen kuuluvista erikoisoikeuksista, joihin kuuluvat myös kaksoisstandardit ihmisoikeuskysymyksissä ja sotilaallisen voiman käytössä.

Jos Trump vaikuttaa näissä asioissa mielipuolelta, niin mitä pitäisi ajatella George W. Bushin kaudesta, jonka peruja esimerkiksi Lähi-itä on edelleen liekeissä?

Mutta miksi media päästää Trumpin helpolla ja kohtelee häntä kuin tosi-tv-tähteä? Silloin kun keskitytään presidentin käytöksen ja sanavalintojen kauhisteluun (tai nostetaan otsikoihin vaikka spekulaatioita hänen mielenterveydestään), Trump uiskentelee julkisuudessa kuin kala tutussa lammikossa. Samalla pimentoon jää politiikan syvän pohjavirtauksen suunta.

Donald Trump vetää eräänlaista kapinallisen roolia, koska sellaiselle on kysyntää. Pohjimmiltaan hän on kuitenkin vanhojen valtarakenteiden ja oman tosi-tv-aikakautensa tuote.

Kommentoi Facebookissa

Sinua saattaa kiinnostaa myös tämä kirja: