Frank Solo

Frank Solo
Frank Ocean

Yksi kaikkien aikojen parhaista Flow-sunnuntaista koettiin eilen Suvilahdessa. Päivään mahtui monipuolisesti musiikkia eri lajityypeistä ja ennen kaikkea se päättyi Frank Oceanin täydelliseen näytökseen.

Iltapäivän esiintyjistä Red Garden -lavalla vakuutti leppoisa Tuuttimörön räpäytys, jota ennen ehdin kuulla myös hieman Noah Kinin hyvää dj-settiä. Blogosfäärin, savukkeiden ja kolien jälkeen Princess Nokia tarjosi intersektionaalisemman rap-vaihtoehdon. Ensimmäisen välispiikin aihe oli varmasti monille tuttu: prinsessan keikoilla eteen on suotavaa päästää naiset ja vähemmistöjen edustajat. Teltta oli ehkä hieman yllättäen täynnä innostunutta porukkaa, jolle tarjoiltiin energistä menoa. Muutamia tarttuvia kappaleita mahtui Princess Nokian arsenaaliin, mutta toivottavasti niitä syntyy jatkossa myös lisää.

Seuraavana ohjelmavuorossa oli amerikkalainen Afghan Whigs, joka oli vanhemmille kävijöille viritetty ohjelmistohoukutin. Bändi soitti varsin hyvän keikan ja heillä oli myös huumorintajua pääsystään isompaan telttaan (”Most of you have no idea who we are and that’s okay”).

Sitä hetken seurattuani siirryin ihmettelemään norjalaisen sisarfestivaalin ennakkoon paljon hehkuttamaa Jenny Hvalin keikkaa, joka oli vähintäänkin erikoista kommentaaria älypuhelinnarsismista. Tai siltä se lyhyen katsannon perusteella vaikutti. Onneksi samaan aikaan Other Soundissa oli tarjolla Pekko Käppi & K:H:H:L, jonka kantele-blues piristi huomattavasti alkuiltaa.

Loppuun olikin sitten ängetty kaikki parhaimmat keikat, joista Black Tentin Angel Olsenin muutamat herkät ja iskevät kappaleet vetivät ihoni kananlihalle (shut up, kiss me, hold me tight). Samassa teltassa myös Mr. Fingers teki festivaalille mainion päätöksen.

Näiden välissä Odd Future -kollektiivista ponnahtanut Frank Ocean järjesteli trippailevan audiovisuaalisen elämyksen, jollaista on odotettu pitkään. Kun Ocean perui Flow-keikkansa vuonna 2012, niin poistuimme alueen ulkopuolelle kuuntelemaan miestä levyltä.

Lavan edustaan oli rakennettu pitkä silta, jolla Ocean liikkui seuranaan kasa kameroita, kokonainen orkesteri, bändin jäseniä, discopallo ja soittimia. Keikan välispiikeissä Ocean höpötti välillä ”mielikuvitusystävänsä” kanssa epämääräisesti seuraavaa kappaletta suunnitellen. Oceanin estetiikkaan kuuluu kiireetön haahuilu ja odotus, johon höpöttely sopi hyvin. Viime vuonna Ocean julkaisi vihdoin kaksi uutta levyä (Endless, Blonde) pitkän odotuksen jälkeen. Huhut Blondesta kiersivät villinä pitkään, mikä tuntui vain lisäävän levyn suosiota somessa.

Myöhässä alkaneen keikan aluksi lavan etuosaan kuului ääntä monesta eri suunnista ja ensimmäisinä kappaleina (intron jälkeen) Ocean lauloi Blondelta Solon ja sinkkuna myöhemmin julkaistun upean Chanelin. Parhaiten kappaleista puhuttelivat yleisöä juuri Blonden biisit.

Visuaalisesti keikka oli varmasti parhaimpia mitä päälavalla tullaan koskaan näkemään. Kamerat seurasivat Oceania jatkuvasti kuin Instagramin tai Snapchatin päiväkirjamaisissa videoissa. Välillä ruudulla näkyi videokameran etsimessä näkyvää grafiikkaa (Ocean varmaankin kuvaa vapaa-ajallaan myös SD-laadulla koska ”HD, that’s too real”). Split screen -tekniikkaa ja lukemattomia muita kikkoja käyttänyt livenä tehty kameratyö oli kekseliästä ja alituiseen kiinnostavaa.

Kaipausta henkivät lyriikat olivat pääosin hyvin hallussa yleisössä, mutta keikan päätäneeseen Nikesiin saatiin mukaan myös karaoke-grafiikat. Sen ohella kappaleista ehdottomia huippuja olivat vanhemmat Pyramids ja Thinking ’bout You.

Ocean onnistui luomaan hämmentävän välittömän tunnelman omituisilla välispiikeillään ja persoonallaan, mistä johtuen kaikkien artistien suusta kuultavat iloveyout vaikuttivat juuri tällä kertaa paljon uskottavammilta.

Sinua saattaa kiinnostaa myös tämä kirja:

Vastaa

Sähköpostiosoitettasi ei julkaista. Pakolliset kentät on merkitty *