Pelle Pelottoman dilemma

Jos todellisuudesta pitäisi muodostaa kuva vain yhtä mediaa seuraamalla, valinta ei olisi vaikea: Aku Ankka tiivistää olennaiset kehityskulut ja meitä ohjaavat narratiivit napakasti ja tarkkanäköisesti. Yhteiskunta pyörii Roopen pääomakeskittymän ympärillä. Kaksisuuntaisesta mielialahäiriöstä kärsivän ja uusperheen yksinhuoltajaisänä toimivan Akun köyhyyden ja jatkuvien epäonnistumisten pohjimmaiseksi syyksi esitetään hänen naurettavat moraaliset puutteensa.

Vieraantuneisuuden kyllästämän maailman ainoaa isäsuhdetta hallitsee Sepe Suden pakkomielle poikansa ystävien tappamisesta.

Keksinnöillään Roopen vaurautta kasvattava Pelle Peloton puolestaan käyttää suurimman osan työajastaan omien innovaatioidensa haittavaikutusten torjumiseen. Vahingoista ei viisastuta, oppimista ei tapahdu, vaan Roopen pikavoittojen kaipuu saa Pellen kehittelemään yhä uusia helvetinkoneita.

Fossiilisten polttoaineiden hyödyntäminen on mahdollistanut ihmiskunnan historian käänteentekevimmän tuottavuusloikan – ja sen seurauksen meidän käsissämme on nyt ilmastonmuutoksen muotoinen Pelle Pelottoman dilemma. Ongelman suuruusluokan vuoksi insinööreillä on todella kiire. On myös mahdollista, että he ovat jo myöhässä, ja ilmiö riistäytyy käsistä.

Antibioottien syöttäminen karjalle tehostaa lihantuotantoa, minkä vuoksi tätä keksintöä hyödynnetään edelleen, samalla kun etsitään kuumeisesti vastakeinoja antibiooteille vastustuskykyisiksi muuttuneille bakteereille.

Hupaisampia muunnelmia Pelle Pelottoman dilemmasta voi löytää suomalaisesta politiikasta, jossa hallituksen toimintaa ohjaa polttava tarve mullistavien laki-innovaatioiden tekemiseen – ja varsin suuri osa sen työajasta taas vaikuttaa kuluvan innovatiivisen lainsäädäntötyön aiheuttamien ongelmien lieventämiseen, torjumiseen tai kieltämiseen.

Itsestäänselvää on, että meidän pelle pelottomamme luottavat teknisiin ratkaisuihin myös turvallisuuskysymyksissä. Käytännössä Ulko- ja turvallisuuspoliittinen selonteko väittää, että aiempaa suurempi määrä entistä kalliimpia ja kehittyneempiä aseita Itämeren alueella tarkoittaa alueen ”vakauttamista” ja turvallisuuden edistämistä. Kovin suurta valveutuneisuutta lukijalta ei vaadita sen arvaamiseen, mistä ilmansuunnasta nämä rauhanaseet ovat Sipilän hallituksen mukaan peräisin.

Selonteko puhuu myös siitä, kuinka entistä suurempi määrä entistä kehittyneempiä ja kalliimpia aseita Itämeren alueella tarkoittaa ”eurooppalaisen turvallisuusjärjestelmän” perusteiden haastamista, luo ”epävakautta Suomen toimintaympäristöön”, kyseenalaistaa ja horjuttaa – silloin kun aseet ovat peräisin toisesta ilmansuunnasta.

Ulko- ja turvallisuuspoliittinen selonteko puhuu kyllä myös luottamusta lisäävistä toimista, yhteistyöstä, yhteisen turvallisuuden periaatteista ja aseriisuntasopimuksista ”lähialueidemme turvallisuusjärjestelmän perustana” – mutta vain ja ainoastaan menneisyydessä. Nyt ainoaksi keinoksi turvallisuustilanteen parantamiseen esitetään pelotteen vahvistaminen.

Menneisyyteen on unohdettu luottamuksen rakentamisen ja aseriisunnan ohella myös se havainto, että kilpavarustelun logiikan mukaan uusille asejärjestelmille kehitetään aina vastaveto, eikä kummallakaan varustautuvalla osapuolella ole vaikeuksia keksiä perusteluita omalle toiminnalleen. Aseteknologian pelle pelottomille voi povata kiireisiä aikoja.

Sinua saattaa kiinnostaa myös tämä kirja:

Mitä sä täällä teet

Vastaa

Sähköpostiosoitettasi ei julkaista. Pakolliset kentät on merkitty *