Kiireetön festivaali

DSC_8293

 

Ruotsin Flow järjestetään Göteborgissa (Way Out West), joten Tukholman nimekkäimmällä festivaalilla Stockholm Music & Artsilla on hieman vanhempi kohderyhmä. Tänä vuonna esim. Patti Smith esiintyi vimmaisesti kaikkina kolmena päivänä pienemmällä lavalla. Festivaalin päätöspäivänä päälavalla esiintynyt folklegenda Joan Baez tuli Smithin setin viimeisen kappaleen ajaksi myös pienemmälle lavalle. Käsikädessä People Have the Poweria laulava kaksikko oli liikuttava näky. Yleisöstä saattoi bongata useammankin kuulolaitteen.

Skeppsholmenilla järjstettyyn festivaaliin on lisätty mukaan myös alueen vahva taidetarjonta. Moderna Museetin vaikuttavaan Yayoi Kusama -näyttelyyn pääsi lipulla sisään aamupäivästä ja valokuvaan keskittyneen uuden Mindepartementetin Esko Männikkö -näyttely oli vapaasti nähtävillä. Molemmat näyttelyt jatkuvat siis festivaalin jälkeen. Männikön valokuvat olivat tosin hieman ahtaasti esillä.

Myös esiintyjien osalta mukana oli poikkitaiteellisia esityksiä. Mogwain keikka oli oikeastaan Mark Cousinsin kokeellisen arkistomateriaalista kootun dokumentin Atomic säestys. Elokuva käsitteli ydinvoimaa ja -aseita kriittisin silmin, mihin Mogwain mahtipontinen musiikki sopi hyvin. Elokuva nousi pääosaan ja konsepti toimi yllättävän hyvin, vaikka alkuun yleisön väliaplodit hieman rikkoivatkin sen taikaa.

Nykyään kolmehenkinen Sigur Rós kuuluu ehkä samalla tavoin Mogwain kanssa siihen osaan esiintyjiä, jotka olen jo nähnyt niin monesti, etten odottanut vaikuttuvani, mutta toisin kävi molempien kohdalla. Myös Sigur Rósin osalla syy oli visuaalinen. Lavan perältä ulkoreunoille asti ulottunut valotaide yhdistyi aiemmilla kiertueilla nähtyyn bändin eteen tulevaan kankaaseen. Hyvin simppeleillä keinoilla esitykseen tuli mukaan syvyydessä liikkuvia valoja ja eri tasoilla toimivia projisointeja. Silmäkarkki oli niin monipuolista, että suosittelisin sen näkemistä myös niille, jotka eivät bändin musiikista välitä.

Mukaan mahtui tietysti myös pettymyksiä. Lauryn Hill ei tehnyt suurempaa vaikutusta ja Air ei myöskään vakuuttanut. Aina yksinään epävarmasti esiintyvä Cat Power pyysi lopuksi alkupuolen tuskaisuutta anteeksi. Onneksi saavuin keikalle myöhässä.

Erityisen miellyttävää Stockholm Music & Artsilla oli se, ettei varsinaisesti päällekkäisyyksiä ollut. Festareilla nykyään pääsee usein sellaiseen rytmiin, että keikan täytyy olla todella hyvä, jotta sen jaksaa katsoa alusta loppuun. Lähinnä ruotsalaiset tuntemattomammat esiintyjät menivät isojen nimien päälle. Paras kaikista ruotsalaisista taisi silti olla päälavalla esiintynyt energinen Titiyo.

Kaikki John Grantin hitaammat kappaleet eivät ehkä toimineet, mutta onneksi keikka tuli katsottua kokonaan, sillä funkkaavammat numerot nostattivat hyvään tunnelmaan. Rufus Wainwright olisi niinikään kiireisemmällä festivaalilla jäänyt vaillinaiseksi, mutta oli virkistävää vaihtelua keskittyä esiintyjiin paremmin.

Soulia nykyhetkeen sovittava Michael Kiwanuka oli festivaalin ehdottomia huippuja. Brittiläisen laulajan tänä vuonna julkaistu levy Love & Hate on täynnä todella tarttuvia kappaleita ja niistä parhaat kuultiin perjantaina.

Festivaalin päätti pitkälti sama Kraftwerk 3D -esitys kuin, mikä nähtiin Helsingissä muutama vuosi sitten. Siitä huolimatta, että esitys oli rannalla, niin tuuli ei onnistunut pilaamaan äänentoistoa ja Kraftwerk vangitsi mukaan autobaanalle.

DSC_8295

Sinua saattaa kiinnostaa myös tämä kirja:

Häiriköt

Vastaa

Sähköpostiosoitettasi ei julkaista. Pakolliset kentät on merkitty *