Hyödyllisistä idiooteista

Hyödyllisen idiootin arvonimeä jaellaan löyhäkätisesti varsinkin ulko- ja turvallisuuspolitiikkaa sivuavissa verkkokeskusteluissa. Perinteisesti hyödyllisellä idiootilla on tarkoitettu hyväuskoista henkilöä, joka auttaa hallintoa tai ideologiaa vastoin omaa etuaan. Ilmaisun alkuperästä ei ole vahvistettua tietoa, mutta useimmiten se liitetään Leniniin. Bolshevikkijohtaja on vaihtelevien kertomusten mukaan kutsunut hyödyllisiksi idiooteiksi joko neuvostovaltaa tukevia venäläisiä ei-kommunisteja tai myötämielisiä läntisiä intellektuelleja, mahdollisesti molempia.

Stalinilla ja Hitlerillä oli omat höpläytettävänsä, samoin historian myöhäisemmillä ja vähäisemmillä hirviöillä. Myötäjuoksija on hyödyllisen idiootin hivenen teräväjärkisempi serkku, ja resonaattorikin vaikuttaa kuuluvan samaan sukuhaaraan. Kaksoisstandardien käyttöä pidetään tämän sukukunnan erityisominaisuutena: varsin usein hyödyllisen idiootin suuhun sijoitetaan maininta Neuvostoliiton, Venäjän tai jonkin muun tahon “rauhanaseista”.

Vaikka historia on täynnä esimerkkejä idealismin hyväksikäytöstä, hyödyllisistä idiooteista puhuvilta jää yleensä huomaamatta se, että he syyllistävät ensisijaisesti hyväksikäytön kohdetta, eivät niinkään hyväksikäyttäjää. Ei ole myöskään olemassa sellaista ideologiaa tai pyrkimystä, jota ei voitaisi käyttää hyväksi – kyse on vain tahdosta ja ajoituksesta.

Usein jää huomaamatta sekin, että vain osa todellisista hyväksikäyttöyrityksistä onnistuu: vaikka Aamulehden pääkirjoituksen laatija oli maaliskuussa 2003 sitä mieltä, että YK:n turvallisuusneuvosto “saa syyttää itseään, jos ja kun Yhdysvallat liittolaisineen lähtee omin luvin vapauttamaan maailmaa Saddamin hirmuhallinnon uhasta”, suuri osa suomalaismediasta suhtautui tuossa vaiheessa sotaretken oikeutukseen perustellun varovaisesti tai epäillen.

Julkisessa keskustelussa on syytä huomauttaa kaksoistandardien käytöstä tai liiallisesta sinisilmäisyydestä aina kun niihin törmää, mutta hyödyllisistä idiootteista puhumiseen liittyy myös loukkaamisen ja halventamisen tarkoitus, joka on taas ominaista keskustelun pilaamiselle eli trollaukselle.

Hyödyllisen idiootin tarinassa on aina kertoja, idealisti ja ulkopuolinen, pahantahtoinen hyväksikäyttäjä. Idealistin pyrkimykset kääntyvät omaksi irvikuvakseen, koska niiden naiivius tekee hänestä helpon maalin hyväksikäyttäjälle. Samalla idealismin ja liiallisen hyväuskoisuuden välille vedetään yleisellä tasolla yhtäläisyysmerkit. Tarinan kertojan rooli on kuitenkin keskeinen: hänen päätösvaltaansa jää paitsi oikeiden ja väärien pyrkimysten sekä liiallisen hyväuskoisuuden määrittely, myös hyväksikäyttäjän nimeäminen. Tarinan asetelmaa voidaan hyödyntää myös lausumatta ääneen sanaa idiootti – hyvä esimerkki tästä on presidentti Niinistön leimaaminen varomattomaksi Itämeren lentoturvallisuutta koskeneen transponderi-aloitteensa vuoksi.

Kommentoi Facebookissa

Sinua saattaa kiinnostaa myös tämä kirja: