Viholliskuvan rakentaminen lisää ydinsodan uhkaa

Teksti Olli Tammilehto

Kun yhden osapuolen pahuudella mässäillään ja toisen pahuudesta vaietaan, maailmankuva vääristyy.

Ilmastonmuutos ja globaali ympäristötuho eivät valitettavasti ole ainoita uhkia, jotka leijuvat tulevaisuutemme yllä. Ydinaseita ei ole monista lupauksista ja sitoutumisista huolimatta riisuttu. Hirvittävää maailmanlaajuista tuhoa merkitsevän ydinsodan uhka on viime aikoina päinvastoin kasvanut.

USA:lla ja Venäjällä on kummallakin noin 1 500 strategista ydinasetta toimintavalmiina ohjussiiloissa, sukellusveneissä ja pommikoneissa. Tämän lisäksi tulevat suurvaltojen taktiset ydinaseet, varastoidut ydinpommit ja pienempien ydinasevaltioiden arsenaalit.

Strategiset ydinaseet on tähdätty Venäjällä, USA:ssa ja muissa Nato-maissa sijaitsevin ydinasetukikohtiin ja suuriin kaupunkeihin – siis esimerkiksi aivan Suomen rajoille. Ydinaseet ovat jatkuvassa hälytystilassa valmiina laukaistavaksi heti, kun näkyy pienintäkin merkkiä vastapuolen hyökkäyksestä. Siksi ydinsota on monta kertaa ollut vähällä syttyä vahingossa. Esimerkiksi vuonna 1995 Venäjän tutkavalvonta havaitsi raketin Norjan pohjoisrannikolla ja luuli, että se oli ydinohjus, vaikka todellisuudessa kysymys oli sääntutkimukseen käytetystä raketista. Onneksi Jeltsin ja hänen avustajansa arvasivat, että kyseessä on väärä hälytys, eivätkä laukaisseet kostoiskua.

Vuonna 1983 USA ja sen Nato-liittolaiset harjoittelivat 40 000 sotilaan voimin eurooppalaista ydinsotaa. Neuvostoliitto luuli, että kyseessä on ydinhyökkäyksen valmistelu ja alkoi valmistella vastahyökkäystä. Onneksi sitäkään ei viety loppuun.

Joskus ydinsodan aloittamista on myös aivan vakavasti suunniteltu. 1960-luvun alussa USA:n puolustusministeriössä ajateltiin, että USA voisi voittaa Neuvostoliiton ydinsodassa. Voitto tarkoitti sitä, että 140 miljoonan neuvostoliittolaisen lisäksi olisi kuollut korkeintaan joitakin kymmeniä miljoonia yhdysvaltalaisia. Onneksi maalla sattui olemaan sellainen presidentti kuin John Kennedy, joka tajusi tällaisten suunnitelmien hulluuden ja uskalsi toimia sotilasteollista kompleksia vastaan Kuuban kriisin yhteydessä.

Kun jännitys kasvaa kahden ydinasemahdin välillä, sekä vahingossa alkavan että sotilaallisen eskalaation tuloksena syntyvän ydinsodan todennäköisyys kasvaa. Näin on nyt tapahtunut Ukrainan kriisin yhteydessä. Ydinsodan vaarasta varoitti hiljattain Nobelin rauhanpalkinnon saanut tunnettu ydinsota-asiantuntija Helen Caldicott Washington D.C.:ssä järjestetyssä tiedotustilaisuudessa.

Vaarallista jännitystä lisää järjestelmällinen viholliskuvan luominen Venäjästä, mihin Helsingin Sanomat, Ilta-Sanomat ja suuri joukko muita eurooppalaisia ja pohjoisamerikkalaisia lehtiä on syyllistynyt. Venäjän valtio on toki paha, mutta niinhän on USA:kin: muistakaamme ydinaseilla uhkailun lisäksi kidutuskeskukset, kaiken kattavan urkintajärjestelmän, toistuvat sotilaalliset interventiot ja yli 700 sotilastukikohtaa, jotka rajoittavat lukuisten maiden suvereenisuutta.

Kun yhden osapuolen pahuudella mässäillään ja toisen pahuudesta vaietaan tai sitä vähätellään, maailmankuva vääristyy. Äärimmäisen vaarallinen sodanlietsonta alkaa näyttää oikeutetulta.

Sinua saattaa kiinnostaa myös tämä kirja:

Vastaa

Sähköpostiosoitettasi ei julkaista. Pakolliset kentät on merkitty *