voima-blogit

Sosiaalisesti hyväksyttävä raiskaus

Tiedättehän sen seurapelin, ”En ole koskaan”, jossa koetetaan saada kaverit juomaan keksimällä hauskoja asioita, joita joku piirissä on saattanut tehdä. Se, joka on tehnyt mainitun asian, joutuu ottamaan huikan. Sellaisia hauskoja ja vähän villejä juttuja kuin vaikkapa: ”En ole koskaan käyttänyt käsirautoja sängyssä.”, tai ”En ole koskaan kussut parvekkeelta.” tai ”En ole koskaan juottanut ketään tahallani niin kovaan känniin että saisin vietyä sen neitsyyden!” Tytön heleä ääni kajahtaa viereisestä baaripöydästä naurun säestämänä.

Juttu on ilmeisesti koko pöytäseurueesta hauska. Kenestäkään ei näy, että se olisi heidän mielestään mitenkään pistänyt esiin muiden seksikysymysten välistä, vaan kaikki hymyilevät, kuin tilanne olisi tuttu. Samanlainen universaalisti kaikkia yhdistävä kokemus kuin kondomin unohtaminen tai krapula. Olen varmaan ainoa, joka jää kuuntelemaan vieruspöytää odottaen, milloin joku toteaa, ettei ole koskaan lyönyt ketään seksin aikana tai vaikkapa harrastanut seksiä kolmetoistavuotiaan kanssa tai, hah, vaikka sellaista hassua heittoa, että ”En ole koskaan ollut mukana joukkoraiskauksessa.” Tunnun olevan ainut ihminen koko kuppilassa, jonka mielestä humalaisen tytön letkautus ei liittynyt seksiin millään tavalla.

Moni raiskattu tai hyväksikäytön uhri ei tee Suomessa rikosilmoitusta. Toki aiheeseen liittyy paljon häpeää ja kieltämistä, mutta yksi syy ilmoitusten tekemättä jättämiselle on se, ettei uhrillekaan ole aina selkeää, onko raiskaus tapahtunut vai ei. Tämä ei johdu siitä, etteikö raiskausta olisi määritelty Suomen laissa selvästi. Tämä on seurausta siitä, että raiskauksen ja seksin välinen raja tuntuu hämärtyvän jatkuvasti. Joukkoraiskaus on suurimman osan mielestä paha asia. Samoin raiskaus. Siis sellainen raiskaus, mitä esimerkiksi elokuvissa näkee, jossa mies lyö naista, haukkuu tätä huoraksi ja ottaa väkisin.

Tietenkin raiskaukset kuvataan elokuvissa näin. Se on ensinnäkin usein taiteessa ja viihteessä toimivampaa, ja sen lisäksi se luo katsojalle selkeän kuvan siitä, että kyse ei ole seksistä. Mutta miksi raiskaaja haluaisi tehdä tämän eron selväksi?

Minua ei ole koskaan yllättäen raiskattu kesken puistokävelyn tai koulumatkan. Minä olen juuri sellainen ihminen, josta tykätään sanoa, että kerjäsin sitä. Olin kuusitoista, hyvin usein humalassa ja hyvin usein vailla paikkaa, jonne mennä yöksi. Kun minut oli raiskattu kolmesti, joskus väkivaltaisesti tappouhkauksineen päivineen, ja joskus vähemmän väkivaltaisesti, lopetin laskemisen. Väkivallasta tuli niin normaalia, että totuin siihen. Tämän takia tunnen raiskaajan arkkityypin aika hyvin. Kaksi vuotta elämästäni sain nähdä, miten ne mukavat tyypit, joilla on tyttöystävät ja jotka ovat luvanneet antaa minulle yöpaikan, ettei minulle käy mitään, muuttuvatkin yhtäkkiä. Tästä asiantuntemuksesta ei paljon ansioluettelossa ole iloa, korkeintaan voin kirjoittaa facebook-tietoihini käyneeni elämänkoulun. Kuitenkin olen päässyt – tai joutunut – perehtymään sellaiseen osa-alueeseen ihmisyydestä ja raiskauskulttuurista, josta moni ei edes tiedä, tai halua tietää.

On puskaraiskaajia, en kiellä. On niitä, jotka saavat nautintoa väkivallasta ja alistamisesta ja jotka haluavat toteuttaa sadistisia fantasioitaan muista välittämättä. Raiskauksista puhuttaessa uskon näiden ihmisten kuitenkin jäävän vähemmistöön. Raiskaaja on usein ihan perusjamppa. Tavallinen mies tai nainen, jolle toisen kieltäytyminen seksistä on ikävä mutka matkassa. Kun suostuttelu tai vonkaaminen ei auta, fyysiset keinot otetaan käyttöön. Ei välttämättä lyömistä, sehän on väkivaltaa ja väärin, vaan riittää, että kevyesti ja määrätietoisesti ottaa mitä haluaa. Tavallinen raiskaaja ei halua väkivaltaa. Hän haluaa naamioida tekonsa seksiksi ja se, että toinen ei sitä halua, on vain pieni vastoinkäyminen. Tavallinen raiskaaja ei halua tehdä eroa raiskauksen ja seksin välillä selväksi.

”Sä tykkäät vähän rajummasta.” Se toimii paremmin kuin lyönnit. Parhaassa tapauksessa raiskaaja saa uskoteltua itselleen, että toinen vain leikkii rimpuillessaan. Olen kuullut lauseen niin monesti, että olen jo ehdollistunut muistamaan sen yhteydessä kaikki ne lyönnit, kuristukset ja sen, kuinka minut vedettiin paetessani tukasta takaisin. Se on viaton lause, käytännössä aivan sovelias seksiin, ja raiskaajan työkaluna verraton. Sillä saa tilanteen muutettua edes joltain osin sellaiseksi, kuin raiskaaja haluaisi itse sen nähdä. Toki tunnelman luomiseen voi keskittyä jälkikäteenkin: Ensimmäiseltä raiskaajaltani sain vielä myöhemmin lukuisia viestejä, joissa hän kiitti illasta, kutsui minua hellittelynimellä typerä ämmä, ja sanoi että haluaisi tavata uudestaan. Hellittelynimeä lukuunottamatta erittäin nokkela taktiikka. Raiskattu on yleensä ainoa tilanteen todistaja raiskaajan lisäksi, ja naamioimalla tilanteen jälkikäteen normaaliksi aikuisten väliseksi hauskanpidoksi on helppo saada uhri kyseenalaistamaan kokemuksensa.

Tasa-arvoinen seksuaalinen vapaus ja avoimuus on ihana ja mahtava asia. Vapaamielisemmässä ympäristössä jokaisella on suurempi mahdollisuus päästä ilmaisemaan itseään seksuaalisesti. Samalla se on ehkä myös tuonut ongelmia mukanaan. Kun seksi on hyväksyttävänä faktana läsnä kaikessa, ja esimerkiksi pornotarjonta laajenee tyydyttämään mitä erilaisempia fantasioita ja on kaikenikäisten saatavilla, rajat sopivan ja epäsopivan välillä sumenevat.

Kokemukseni mukaan esimerkiksi enemmistö aikuisista miehistä on sitä mieltä, että kokematon kuusitoistavuotias on henkisesti tarpeeksi kypsä ja täysin valmis siihen, että häntä yllättäen lyödään tai kuristetaan. Eikä tämä valitettavasti rajoitu edes omiin kokemuksiini. Jatkuvasti kuulen muilta tarinoita siitä, miten moni on joutunut varsinkin nuorempana vastaaviin ahdistaviin tilanteisiin. Usein näiden tarinoiden kertojat ymmärtävät vasta vuosia myöhemmin, että se mitä heille on tehty, ei ole hyväksyttävää.

Omien rajojen tunnistaminen pohjautuu kokemuksiin, jolloin esimerkiksi ensimmäisillä kerroilla on mahdotonta tietää, mistä pitää tai mikä on hyväksyttävää. Toisaalta ensimmäiset seksikokemukset vaikuttavat paljon ihmisen käsitykseen siitä, mitä seksi on. Jos näihin kokemuksiin liittyy minkäänlaista hyväksikäyttöä, painostusta tai väkivaltaa, voivat ne alkaa seksuaalisesti kokemattoman uhrin mielessä kuulua seksiin ja muuttua hyväksyttävämmiksi. Tätä vastuuta ei moni halua ottaa, vaan ajatellaan, että kun toinen on kerran seksiin valmis, on hän varmaan kaikkeen muuhunkin. Vaikkapa kaikkeen siihen, mihin tyttöystävä ei suostu. Siinä, missä raiskauksen ja hyväksikäytön ero korostuu, siirtyy hyväksikäyttö ja seksuaalinen kaltoinkohtelu mielessämme koko ajan lähemmäs seksiä. Se on jo seurapelimateriaalia.

On tärkeää tietää, milloin itseään kohtaan on tehty väärin. Varmaan kaikkia on kaduttanut joskus yhden illan juttu, mutta se ei tee tästä raiskausta. Jos joku väittää rakastavansa eikä sitten koskaan soitakaan, se on ikävä juttu, mutta ei oikeuta syyttämään toista raiskauksesta. Tämän kaikki tuntuvat ymmärtävän. Sen sijaan raiskauksen tunnistaminen ilman brutaalia väkivaltaa tuntuu olevan vaikeaa. Raiskaus on sukupuoliyhdyntään pakottamista, joka jo itsessään on väkivaltaa. Sen voi tehdä mies tai nainen, miehelle tai naiselle, ja sen voi tehdä ensin huumaamalla tai juottamalla toinen puolustuskyvyttömäksi. Tai sitten uhri on saattanut itsensä kaatokuntoon ihan itse. Mikään näistä ei ole kuitenkaan lieventävä seikka. Raiskauksen todistamiseen tai todentamiseen ei tarvita mustaa silmää.

En väitä, että jokaisessa meissä asuu pieni raiskaaja ja että kaikkia täytyy varoa tai että miehet ovat läpimätiä. Kuitenkin tiiviissä keskustelussa esimerkiksi maahanmuutosta ja yleistyvissä väitteissä siitä, että maahanmuuttajamiehet ovat raiskaajia kulttuuritaustansa takia, on mielestäni huomionarvoista tiedostaa myös oma, kantasuomalainen raiskauskulttuurimme.

Länsimaiset vapaat arvot omaksunut maamme, jonka ilmapiiri hyväksyy hyväksikäytön tai pakottamisen osaksi seksiä, on raiskaajan paratiisi. Huudamme suureen ääneen siitä, miten nämä naisia alistavat muukalaiset saapuvat maahamme omine, kyseenalaisine arvoineen ja vaarantavat meidät. Supisuomalaiseen hyväksikäytön ja raiskauksen kulttuuriin aivan liian hyvin perehtyneenä voin todeta, että paljon vaarallisempaa on se, että suljemme silmämme kaikelta siltä väkivallalta, mitä tapahtuu jatkuvasti seksin nimissä. Pahimmassa tapauksessa tämä ilmapiiri johtaa siihen, että hyväksikäyttö tosiaan on pian täysin normaalia.

Seksikulttuuri muuttuu koko ajan ja se, mikä on hyväksyttävää tai väärin, muuttuu sen mukana. Ennen aviomies ei voinut raiskata vaimoaan eikä nainen miestä, koska seksuaalinen kanssakäyminen avioliitossa tai naisen aloitteesta oli automaattisesti normaalia ja hyväksyttävää. Nyt, kun lait on saatu edes joltain osin kuntoon niin, että sen mukaan ketään ei voi pakottaa seksiin, muutamme sosiaalisella ilmapiirillä ja sillä, mitä hyväksymme, raiskatun asemaa jälleen huonommaksi ja altistamme useampia ihmisiä kaltoinkohtelulle.

Niin kauan, kun nuoremman, kokemattomamman, humalaisen tai heikomman hyväksikäyttö lasketaan seksiksi, muuttuu se hyväksyttävämmäksi ja väistämättä yleisemmäksi. Jos nyt jo voimme vitsailla ja brassailla sillä, miten on saanut painostettua ensin vastahakoisen henkilön seksiin kanssaan tai sillä, että on juottanut jonkun humalaan korkatakseen neitsyen, edes käyttämättä tässä yhteydessä sanaa hyväksikäyttö, lienee pian aivan yhtä normaalia haastaa kaverit juomapelissä vaikkapa sanomalla, että ”En ole koskaan harrastanut seksiä ilman toisen suostumusta”. Yhtä hyväksyttävää on heittää yläfemma sille, joka tässä kohtaa ottaa huikan. Tai ottaa se itse.

Kommentoi Facebookissa
Migration Comics
Helsinki liikkuu