Anti Anti-Homeless Spikes: Space, Not Spikes.

Piikkiä kodittomille ja muille ei-toivotuille

Mitä kaikkea kiinteistöjen omistajat ovatkaan valmiita tekemään poistaakseen ei-toivotun aineksen tiluksiltaan, ja kuka kaupungissa oikeastaan saa olla ja elää?

”Kuole ojaan” on se oppi joka tulee mieleen, kun ajattelen monia kodittomiin kohdistettuja häätötoimenpiteitä. Sen sijaan, että kodittomuus ratkaistaisiin järjestämällä kaikille katto pään päälle, tyytyvät monet siihen, että ne kodittomat siivotaan pois näkyvistä.

Nähdäkseni tähän toimintaa ajaa halu määrittää se, kuka saa kaupungissa olla ja elää.

Aiheesta nousi melkoinen haloo pari vuotta sitten, kun Lontoossa asuinrakennusten ja kauppojen edustoille asennettiin oikein joukolla piikkejä, joilla haluttiin estää kodittomien nukkuminen talojen syvennyksissä. Aihe palautui mieleen hiljattain törmättyäni jälleen uuteen tapaan sabotoida kodittomien haitaksi asennettuja piikkejä.

Taiteilija-aktivistiryhmä Anti Anti-Homeless Spikes muunsi piikeillä peitetyn ikkunanalusen mikromakuuhuoneeksi kirjahyllyineen ja sänkyineen. Installaation nimi oli Space, Not Spikes (”Tilaa ei piikkejä”). Tekijät itsekään tuskin olettavat installaation säilyvän paikoillaan pitkään, mutta kyllä se lähettää selkeän viestin. Tämä viesti on luettavissa myös ryhmän nettisivuilla:

”Asuessamme kaupungissa poukkoilemme paikasta toiseen tiukasti määriteltyjä reittejä. Meille kerrotaan missä saa kävellä ja missä saa istua, mihin olemme tervetulleita – mutta ainoastaan mikäli meillä on rahaa ja käytämme sitä.. ..Mikään ei sano ’Pääsy kielletty’ yhtä tehokkaasti kuin rivi teroitettuja anustappeja jotka estävät meitä käyttämästä julkista tilaa. Space, Not Spikes kumpuaa vihasta, joka syntyy julkisen/yksityisen tilan jaon epätasa-arvoisuudesta.”

Anti Anti-Homeless Spikes: Space, Not Spikes.

Anti Anti-Homeless Spikes: Space, Not Spikes.

Kyseessä ei suinkaan ole ensimmäinen kerta, kun taiteilija-aktivistit ovat puuttuneet näihin piikkeihin. Pari vuotta sitten, kohun velloessa vimmatusti, The Accidental Anarchist -sivu julkaisi hyvän tavan torpata piikit: pikasementti. Sivulla neuvotaan oikein kädestä pitäen, mitä sementtiä hankkia ja mistä sekä miten sitä tulisi käyttää.

Sivulla myös huomautetaan, että ratkaisuksi on ehdotettu myös uretaanin kaltaisia kovettuvia vaahtoja. Näitä kuitenkin pidetään liian helposti poistettavina. Sementtiä sen olla pitää.

Idea oli hyvä, eikä kestänyt aikaakaan kun sitä päästiin soveltamaan. Kodittomuuspiikkejä toden totta peitettiin sementillä Lontoossa. London Black Revolutionaries -niminen ryhmä ilmoitti olleensa asialla, kun Tesco-ruokakaupan ikkunalipat oli tukotettu sementillä.

Ennen kuin kukaan huutaa, että merkityksetöntä vandalismia, niin huomautettakoon, että Tesco ilmoitti pikaisesti sementoinnin päälle, että se hankkiutuu eroon piikeistä. Voitto ihmisyydelle.

Jaakko Leeve: Free As A Bird.
Jaakko Leeve: Free As A Bird.

Vähemmän aktivismin ja enemmän taiteen tontille menevät myös teokset, jotka puuttuvat vähemmän sääntöjä rikkovasti näiden piikkien ja makaamisesteillä varustettujen penkkien ideologiaan.

Vuosi sitten ArtHelsinki-nykytaidemessuilla oli esillä Jaakko Leeven taideteos Free As A Bird, joka yhdisti puiston penkin ja lintujen karkottamiseen tarkoitetut piikit.

Teos kiinnitti huomiota syrjivänä muotoilunakin tunnettuun ilmiöön, jossa pyritään rajoittamaan esimerkiksi puistokalusteiden käyttötapoja. Helsingissä puistojen penkkejä on alettu tilaamaan yhden istuttavina ja leveämpien penkkien keskelle on asennettu ylimääräisiä käsinojia, jotta niillä ei pystyisi nukkumaan. Ei niillä myöskään oikein pysty istumaan yhdessä oman kullan kanssa, mutta se on ilmeisesti pieni hinta maksettavaksi siitä, että pulsuille näytetään niiden paikka.

Samaan ilmiöön ja julkisen tilan kaupallistumiseen kiinnitti huomiota saksalaisen Fabian Brusingin videoteos Pay & Sit vuodelta 2008

Fabian Brusing: Pay & Sit.

Muutamissa valituissa paikoissa Helsingin keskustassa on myös soitettu klassista musiikkia kaiuttimista, jotta nuoriso ei norkoilisi siellä. Ja siis nämä paikat, joista nuorisoa häädettiin, ovat julkisia.

Kauppakeskuksistakin nuorisoa on hätistelty esimerkiksi poistamalla penkit (Kamppi). Tämä on sikäli yllättävää, että luulisi tulevien asiakkaiden sitouttamisen kannattavan, enkä itse ainakaan hirveän lämmöllä muistaisi kauppakeskusta joka on kyykyttänyt minua. Vaikka kauppakeskuksen voittomarginaali ei kiinnostaisikaan ovat nämä oleskelua rajaavat siirrot kiinnostavia laajemmallekin yleisölle, koska kauppakeskuksille raivataan koko ajan lisää tilaa – tämän myötä julkinen tila muuttuu puolijulkiseksi.

Tämä katkelma elokuvasta What Would Jesus Buy? näyttää kuinka aktivistitaiteilija Reverend Billy seurakuntineen kaappasi hetkeksi Mall of America -kauppakeskuksen. Samaa menoa koettiin taannoin myös Helsingissä, kun Rev. Billy saapui Lens Politica -festivaalin vieraaksi ja suoritti vastaavan tempauksen Forumin ja Kampin kauppakeskuksissa.

Näitä koditonpiikkejä, pätkittyjä penkkejä sekä vienoa klasaria yhdistää melko armoton arvomaailma. Toki ymmärrän, että toisinaan jotkut ihmiset voivat ärsyttää, mutta sellaista se elo yhteiskunnassa vaan on. Jos kodittomuus häiritsee, ei ongelma poistu piikkiä jakamalla. Ja jos junnuilta puuttuvat paikat norkoilla, he sellaiset kyllä valtaavat.

Ehkä me kaipaisimme hieman inhimillisyyttä yhteiskuntaamme. Ja sitten sitä tilaa voisi myös vaatia takaisin kansalaisille.

Kommentoi Facebookissa
Rakkautta ja anarkiaa 2018
Helsinki liikkuu