Nöyryytttämisen juhlaa myötätunnon nimissä

Docvenrturesin kolmannen tuotantokauden viimeinen jakso herätti henkiin vuoden 2015 alussa ilmestyneen Heikki Häkkisen ohjaaman dokumentin Hymyjen maa. Kolmen hengen katsomossamme leuat loksuivat, kun seurasimme elokuvantekijöiden itsekritiikitöntä ja itseriittoista pyhimysprofiloitumista.

Elokuva on järkyttävä ja puhutteleva kaikista vääristä syistä. Mustaa huumoria on roiskunut vahingossa kaikkialle, ja kokonaan aikeiden vastaisesti ristiretkeläisten täysi myötätunnon puute tirskahtelee läpi kiusaantuneista katseista, hermostuneista jalannytkytyksistä ja käsikirjoitetun kuuloisista kliseisistä repliikeistä. Paikoin tuntui, kuin olisi katsonut aivan uudelle tasolle vietyä Ricky Gervaisen Office-sarjaa. Hymyjen maassa vaan ei näytellä. Ainakaan hyvin. Myötätunto-teemaisessa jaksossa näytetyn dokumentin tekijät eivät nimittäin millään pysty peittämään sitä, etteivät välitä ystävästään paskaakaan.

Hymyjen maa on dokumentti siitä, kuinka ystävykset lähtevät Thaimaahan pelastamaan sinne jäänyttä alkoholistiystäväänsä Tuomasta. He löytävät Tuomaksen avunhuudon netin keskustelupalstalta, ja käyvät hieman itkettämässä ”päähenkilön” vanhempia varmistuakseen siitä, että Tuomaksen voisi tosiaan löytää Thaimaasta. Rahoitusta saatiin muun muassa evankelisluterilaisen kirkon mediasäätiöltä, ja matka dokumentintekijäksi voi alkaa. Tuomas löytyy pian, ja saa Thaimaassa hoitoa ja moraalisia opetuksia. Elokuvan lopussa kaverukset saavat rapajuopon tuotua hoitoon Suomeen, ja sankaritarina päättyy.

 

Hymyjen maahan saatiin myös aitoa tunnetta. Kuvassa itkee Tuomaksen isä.

Hymyjen maahan saatiin myös aitoa tunnetta. Kuvassa Tuomaksen isä ja myötätuntoinen elokuvaohjaaja.

 

Jos haluaa tehdä dokumentin ystävästään, jonka pelastaa, haluaa todennäköisesti kuvata tämän ystävän siinä valossa, että katsojan sympatia kohdistuu tähän, ja tuoda esiin asioita, joiden vuoksi ystävä on pelastamisen arvoinen. Kun haluaa dokumentoida oman armontekonsa, käytetään vaikkapa tällaisia sanoja: ”Mitä järkeä oli ees matkustaa Thaimaaseen etsimään juoppoa ystävää, jonka viimeisimmästä olinpaikasta saatu epämääräinen tieto oli peräisin netin keskustelupalstalta? Syitä reissuumme oli ehkä useita, joista yhtenä oli idea dokumentoida koko Tuomaksen auttamisprosessi. Sisimmäisenä syynä tuntui kuitenkin tarve auttaa ystävää. Ystävää, jota oli jo niin usein yritetty auttaa huonolla menestyksellä, että kyynisimmät pitivät matkaamme hulluutena.”

Niin. Vailla mitään järkeä jalot kaverukset olivat valmiita armahtamaan ystävänsä tämän tekemistä virheistä ja lähtemään suurelle pelastusretkelle. Kuvaten samalla ensimmäisen elokuvansa, aiheenaan oma ehdoton myötätuntonsa ja alkoholistin vastuuttomuus, jota Tuomas pääsee ilmentämään. Hyvä teko on hyvä teko, varsinkin jos sen saa kuvattua ja näytettyä mahdollisimman suurelle yleisölle.

Hymyjen maa on hieno kuvaus ajasta, jossa elämme: Omat laupeudenteot jaetaan tavalla tai toisella muiden näkyville, ja facebookissa tykkäämällä voidaan vaikuttaa nälänhätään ja samalla julistaa omaa moraalista paremmuuttaan. On hienoa myös osallistua kampanjaan, jossa valokuvan omasta naamastaan voi julkaista hyvän asian, esimerkiksi syöpätutkimuksen puolesta. Oma facebook-syötteeni täyttyy ainakin tarpeettoman usein näistä laupeudenteon julistuksista ja pitkistä vuodatuksista siitä miten joku on taluttanut mummon kadun yli. Siinä, missä lahjoittajat ja hyväntekijät halusivat aikaisemmin usein pysyä anonyymeinä, nykyään monesta tuntuu turhalta edes tehdä mitään, jos ei laupeudentekoa saa esiteltyä mielellään oman nimen ja kasvokuvan kyljessä. Tätä on helppo perustella esimerkiksi sillä, että ”tällaisille tärkeille asioille on saatava näkyvyyttä.” Jos kännykkää tai kameraa ei satu olemaan mukana, jäävät mummelit auton alle ja juopot Thaimaahan.

 

Tuomas saa ystäviltään neuvoja.

Tuomas saa ystäviltään korvaamattomia neuvoja.

 

Hymyjen maassa ilmiö on vain hiety hiukan pidemmälle. Se ei nimittäin ainoastaan julista päähenkilöiden rajatonta moraalista hyvyyttä, se tekee sen Tuomaksen kustannuksella. Elokuva esittää hänet täysin nöyryytettynä ja ihmisarvonsa menettäneenä, ja kaverit loistavat vieressä. Pahinta on se, ettei Tuomaksella itsellään ole valtaa vaikuttaa asiaan. Kun toinen on tarpeeksi pahasti avun tarpeessa, ei tarvitse paljon kuvauslupia kysellä.

Mikäli huumorintajua riittää, saa Hymyjen Maasta paljon irti. Mahtavaa kontrastia ja tahdikkuutta löytyy esimerkiksi kohtauksesta, jossa Tuomas hyvästelee Thaimaahan jäävän poikansa kyynelet silmissä. Vieressä ystävä seisoo odottelemassa räikeä Pillumagneetti-paita päällään. Samankaltaista huumoria syntyy, kun kaverukset päättävät mätkäistä Tuomaksen parkkipaikalla olevalle vaa’alle, joka valot vilkkuen musiikin soidessa kuuluttaa nälkiintyneen miehen painon: 50kg.

Kiusallisen pitkään joudutaan myös katselemaan, kun kävelykyvytön Tuomas hilaa luista vartaloaan maata pitkin kavereiden seuratessa vieressä. Tätä on kuvattu pariin otteeseen, ensin Tuomaksen tultua suihkusta hän saa oman häpeäkierroksensa liukuessaan alasti pitkin hotellin lattioita. Tervaa ja höyheniä ei ole, mutta onneksi nöyryytysseremonia saadaan kuvattua. Pitkä kohtaus on saatu myös siitä, kun Tuomas raahautuu pitkin parkkipaikkaa vaihtamaan vaatteita. Kun asiallisemmat vaatteet ovat päällä, hänet kannetaan sama matka takaisin autoon. Eihän uusia vaaleita housuja kannata sotkea.

 

hymyjenmaa_screenshot4_m

 

Hymyjen maa on tahattoman älykäs ja surkeudessaan erittäin kiehtova ja tärkeä elokuva. Se näyttää raadollisesti sen, miten ontto on moraalinen teko vailla minkäänlaista myötätuntoa. Elokuvaa katsellessa huomaa, miten helppoa on kiillottaa omaa kuvaansa muiden kustannuksella, ja mihin mittoihin jotkut ovat tämän eteen valmiita menemään. Ennen kaikkea se näyttää, miten jäätävä on lopputulos, kun motiivejaan ei osaa peittää kunnolla. Vaikka elokuvasta vahingossa vuotava kyseenalainen huumori ei kolahtaisikaan, Hymyjen maa on elokuva, joka kaikkien kannattaa nähdä. Sen jälkeen vastaavat pyhimys-selfiet pienten eläinten pelastamisesta tai mummoille juttelemisesta tuntuvat huomattavasti pienemmiltä, tosin sitäkin kyseenalaisemmilta.

Hymyjen maan lisäksi käsikirjoittaja-kuvaaja Joni Luomasen käsialaa on (yllättäen) esimerkiksi osa Petri Nygårdin videoista. Hänen tai ohjaaja Häkkisen ansioluetteloista ei löydy aikaisempia dokumentoituja laupeudentekoja. Hymyjen maan tekijäryhmä ei tiettävästi pidä tiivistä yhteyttä Tuomakseen, seuraavaa tapaamistakin ”pantattiin” juuri Docventures-jaksoa varten, johon kaveruksilta saatiin videohaastattelu.
Hymyjen maa ja Docventuresin keskusteluosiot ovat nähtävissä Yle Areenassa 26.11. asti.

Kuvat elokuvan virallisilta nettisivuilta

Kommentoi Facebookissa
Migration Comics
Helsinki liikkuu