Manausta ja maailmanparannusta

Tukholman elokuvajuhlat käynnistyivät tiistaina Ellen Burstynin (Manaaja, Last Picture Show, Alice ei enää asu täällä, Unelmien sielunmessu) siunaamana elokuvateatteri Skandiassa. Burstyn saa tunnustuksen festivaaleilla tänään perjantaina Manaajan erikoisnäytöksessä. Muita vieraita ovat mm. Ai Weiwei, Naomi Klein, Joachim Trier, Yorgos Lanthimos ja Stephen Frears.

Harmillisesti englantilaisen Frearsin uralle on mahtunut paljon onnistuneempiakin elokuvia kuin Lance Armstrongin vilpillisistä pyöräilyvuosista kertova The Program. Moninkertaisen Tour de France -voittajan elämästä ei puutu draamaa, mutta tämän elokuvan pohjalta ei sitä oikein uskoisi. Kauttaaltaan kehnosti näytellyssä Programissa Lance Armstrongin uran vaiheet käydään läpi hutaisten eikä oikein mikään hetki säväytä. Jos joku ei tiedä, että Armstrong jäi kiinni dopingista, niin ehkä elokuvan voi silloin katsoa tietopakettina. Näillä näkymin elokuva pusketaan Armstrongin nimen turvin Suomessa valkokankaille alkuvuodesta.

Sen sijaan toisen nimekkään vieraan Joachim Trierin Louder Than Bombs (elokuva on parhaillaan Suomessa elokuvateattereissa) on nerokas ja varsin kypsä elokuva. Norjalainen Trier on vasta nousemassa suurien nimien joukkoon, mutta englanniksi näytellyn Louder Than Bombsin pelkkä näyttelijäkaarti on vakuuttava: Jesse Eisenberg, Isabelle Huppert ja Gabriel Byrne. Surumielisiin päähenkilöihin viehtynyt Trier on edennyt urallaan kypsempään suuntaan. Louder Than Bombsista jää epämääräisen ehyt tunne, vaikka elokuva perheestä, jonka äiti tekee itsemurhan kuulostaa kammottavalta. Louder Than Bombs on kuitenkin hienovarainen ja ei lainkaan uuvuttava kokemus, jossa päähenkilöiden unia, näkökulmia ja kuvitelmia ilmaistaan upeasti elokuvallisin keinoin.

Festivaalin valopilkuksi lukeutuu myös newyorkilaisperheestä kertova The Wolfpack. Dokumentissa perheen seitsemän lasta kertovat kuinka he viettivät koko lapsuutensa kotonaan Lower East Sidella. Perheen isä piti tyrannin elkein hallussaan avaimia ja päästi lapsensa ulos ainoastaan lääkäriin. Ällistyttävässä tarinassa on pientä toivonkipinää. Pojat ovat kasvaneet kieroon, mutta onneksi runsaalla vapaa-ajallaan he ovat hankkineet jäätävän hyvät alkeet leffanörttiyteen. Dokumenttia varten he esittävät varsin hauskoja kohtauksia Reservoir Dogsista ja Pulp Fictionistä.

Melanie Laurent tunnetaan ehkä parhaiten roolistaan Tarantinon elokuvassa Kunniattomat paskiaiset (hän esittää sitä Christoph Waltzin hahmoa pakoilevaa juutalaisnaista, joka sytyttää elokuvateatterin lopussa tuleen). Laurent on paitsi näyttelijä myös elokuvaohjaaja, jolle Tomorrow on ensimmäinen ohjaustyö dokumenttielokuvan saralla. Yhdessä Cyril Dionin kanssa tehty projekti pyrkii parantamaan maailmaa käymällä läpi mm. ilmasto-, ruoka- ja rahoituskriisejä. Ympäri maailmaa inspiraatiota hakevat Laurent ja Dion päätyvät lopussa Suomen Espooseen, jonka suvaitsevainen ja monimuotoinen opetusmalli antaa ainakin suomalaissilmin katseltuna koko elokuvalle utopistisen varjon. Siitäkin huolimatta Tomorrow on informatiivinen ja inspiroiva dokumentti, joka kannustaa toimintaan.

Wolfpackin heiveröisten lasten tavoin myös Funny Bunnyssa on herkkiä ihmisiä, joiden kosketus ulkomaailmaan on ollut kortilla. Varsin hauskassa amerikkalaisessa indiessä omituinen kolmikko osallistuu sikojen vapauttamiseen farmilta ja samalla he opettelevat kukin pärjäämään ihmisten kanssa.

Muita ennakkoon näkemiäni hienoja elokuvia festivaaleilla ovat ainakin The Club, Yo ja Dope. Kunkin elokuvan traileri kuvailee niitä parhaiten.

Festivaalit kestävät vielä reilun viikon sunnuntaihin 22.11. asti.

Sinua saattaa kiinnostaa myös tämä kirja:

Häiriköt

Vastaa

Sähköpostiosoitettasi ei julkaista. Pakolliset kentät on merkitty *