Kun koirat lentävät

Tämä on blogisivuni avaus, Maailman teatteripäivän inspiroima.
Mikä saa ihmisen tuntemaan, puremaan hammasta, nipistämään itseään tai itkun kilpailemaan esiin pyrkivän naurun kansssa?
Ei ole mitään niin vaativaa kuin hyvä esitys, joka ei jätä punaiseen verhotun tuolin uumeniin vaan kutsuu mukaan matkalle, työntää kouraan viestikapulan. Mene!
Sinä olet tässä, näet maailmasi meidän tulkitsemanamme, tunnistat ennen kuulumatonta ja näkymätöntä. Nyt loppui se huijaus, omavale.
Tänä teatterisyksynä ja keväänä olen tämän kapulan käteeni saanut monesti. Kaikki alkoi siitä, kun katsoin Leea Klemolan Maaseudun tulevaisuutta. Näin kattonsa pudottaneen goottilaisen kirkon, jonne satoi lumi ja vesi.
Ei edes alttaritaulua enää, ei Kristusta Getsemanessa. Ihmiset, eläimet, koko elollinen maailma tunki sinne suojaan. Suojaan? Ja miltä.
Vain pienet uteliaat murmelit olivat alati valppaina Linnunradan maanpuoleisilla aroilla. Kentaurit, ihmispäiset vuohet, ulvovat elikot syöksyivät seinille pelastusta etsien. Shamaanilla oli paljon työtä.
Liian myöhäistä. Maailma oli myyty jo.

Gagarin, anna suukko

Vähän myöhemmin saman näyttämön katosta luiskahti alas keinu, jolla kuuluisa Conchita Wurst, pitkähiuksinen transsu-Kristus, laskeutui maan pinnalle rakkauden julistus huulillaan.
Tielle osui tietenkin Juri Gagarin. Tieteen avaruusasuinen koe-eläin, seuraava Laika-koirasta, näe: Suurinta on rakkaus, eivät ne tähdet.
Pirkko Saision Slava näytteli, lauloi ja tanssi Venäjän suuren menneisyyden kloonatuin kasvoin ja punaisin tanssisaappain, jotka eivät pysähdy. Iivana Julma oli vain vähän julma siihen nähden, mitä maailma nyt saa nähdä.
Pelto on ylitetty, kaura tallattu.

Pää poikki

Nyt sain nähdä näiden esitysten esi-isän, Kom-teatterin ja Lauri Maijalan Sattumia -sovituksen. Hurjia, yllätyksellisiä ja odottamattomien ratkaisujen skenaarioita.
Venäläinen Daniil Harms (1905 – 1942) eli Oberiu –ryhmän keskiössä. Hän oli anarkistitaiteilija, sattumusten armoitettu näkijä, joka toi estradille sen, minkä näemme jokapäiväisessä elämässämme ymmärtämättä elämän logiikkaa, asioiden taipumusta tippua ikkunoiden editse hameet hulmuten.
Harms näki nuoren Neuvostovaltion idealismin tuhon, väkivallan voittokulun. Pää poikki. Vähän kuin Liisa Ihmemaassa korttikuningatar kirkuisi korviin.
Ampumalla ongelmista selviää.Tänäänkin.
Ei tämä ole ”poliittista teatteria”, tämä on kaaosteorian kirkkain näytenumero.
Komilaiset näyttelevät kuin marionetit, sillä näissä tilanteissa ihmiset ovat marionetteja. Tolstoin ja Zombin välillä ei ole niin suurta eroa, jos heidät erottaa historiallisista yhteyksistään ja tehtävistään.
Pirstoutunut maailma on helpoin hallittava, jos ihmisillä ei ole osoitetta. Karannut vaimo ei palaa kirjan väliin. Se karkasi lopullisesti. Mitäpä siitä.
Kiitos komilaiset maailman haltuunotosta. Ei se enää ole surrealismia. Se on Suomea.

Susinukke

Eilen tutustuin Kallion pienimmässä kuppilassa, neljän tuolin ja baaritiskin välisessä tilassa, hengityshuuruisten ikkunoiden kätkemässä klubissa elävään Daniiliin. Hän on turkulais-venäläinen nuori anarkorunoilija, Kolera-kollektiivin perustaja Daniil Kozlov eli Susinukke Kosola.
Susinuken sanoma on raju, eikä siihen osaa vastata kukaan.
Edellämme ovat kulkeneet jumalansärkijät. Suurta ja pientä elämää voidaan mitata vain piippaavilla laitteilla.
Koulukiusatun päästä jää verijälki asvalttiin.

Kommentoi Facebookissa

Sinua saattaa kiinnostaa myös tämä kirja: