Taide6

Kulttuuritulkkausta

Teksti ja kuvat Kristian McCann

Romaniyhteisön jäsenet tekivät Maailma kylässä -tapahtumaan käsitöitä, minkä tiimoilta he kohtasivat myös paikallisia.

Helatorstaina Alppilan kirkossa kokoontui joukko taiteilijoita, käsityöläisiä ja Itä-Euroopasta tulleita romaneja. Musiikin ja keskusteluiden ohella – paikalla oli myös tulkkeja – joukko teki käsitöitä, joita myydään tulevana viikonloppuna Maailma kylässä -festivaaleilla.

Kohtaamisen taustalla oli Tietoa ja taitoa liikkuvalle väelle -hanke, joka auttaa muun muassa juuri romaneja luovan työn kautta.

Käsityöprojektien lisäksi hanke on toteuttanut romaniyhteisölle ja sen kanssa konsertteja, työpajoja ja muita sosiaalisia tapahtumia.

Hankkeen vetäjä ja tapaamisen avainjärjestäjä Elviira Davidow kertoo, että yhteisten kohtaamisten painopiste on työssä, arvokkuudessa ja kulttuurien jakamisessa. Tärkeintä hänen mukaansa on kuitenkin rikkoa ennakkoluuloja romaniyhteisöistä ja antaa tietoa, jonka kautta ihmiset voivat luoda omat, vähemmän värittyneet mielikuvat yhteisön tilanteesta.

Yhteisen käsityökohtaamisen paikkana oli Alppilan kirkko.
Yhteisen käsityökohtaamisen paikkana oli Alppilan kirkko.
Taide2
Paikalle saapui niin romaneja kuin paikallisia.
Tapahtuman järjestävät tahot ottavat romanit vastaan.
Tapahtuman järjestävät tahot ottavat romanit vastaan.
Romanimies tekee napeista sormuksia.
Romanimies tekee napeista sormuksia.
Valmiit sormukset myydään Maailma kylässä -tapahtumassa.
Valmiit sormukset myydään Maailma kylässä -tapahtumassa.
Myyntiin syntyy myös koristelennokkeja…
...ja koruja.
…ja koruja.
Yhteisessä kohtaamisessa nautittiin myös musiikista…
...ja ruuasta.
…ja ruuasta.

 

Kommentoi Facebookissa
Rakkautta ja anarkiaa 2018
Helsinki liikkuu