FBI luo terrorismin itse

Teksti Antti Rautiainen

FBI:n toiminnan syy ei ole pahuus vaan tulosvastuu.

Tammikuussa 2015 Eric McDavidin vapautui ennenaikaisesti vuonna 2008 annetusta 19-vuoden vankeustuomiosta. McDavid tuomittiin voimalinjoja ja patoja vastaan suunnitelluista ekoiskuista. Koko hanke oli kuitenkin FBI:n salanimellä ”Anna” tunnetun soluttautujan kaavailema.

”Anna” aloitti suhteen Ericin kanssa, vuokrasi FBI:n rahoilla asunnon, joissa iskuja suunniteltiin ja hankki räjähteet, joita iskuissa oli tarkoitus käyttää.

Hiljattain Ericin puolustusasianajajat saivat käsiinsä Ericin ja ”Annan” kirjeenvaihtoa ja muuta esitutkintamateriaalia, jotka osoittivat jälkimmäisen roolin.

FBI ei ollut esitellyt kirjeitä valamiehistölle oikeudenkäynnissä. Tämän vuoksi Eric olisi voinut saada uuden oikeudenkäynnin, mutta kaikki osapuolet suostuivat kompromissiin, johon kuului Ericin välitön vapauttaminen.

Moni FBI:n luomiin ”terroristijärjestöihin” ajautunut ei ole yhtä onnekas kuin McDavid. Moni istuu vankilassa vielä vuosia tai lopun ikänsä.

Kirjan The Terror Factory: Inside the FBI’s Manufactured War on Terrorism (Ig Publishing 2013) kirjoittajan Trevor Aaronsonin mukaan 9/11-iskuja seuranneiden kymmenen vuoden aikana noin 500 henkeä Yhdysvalloissa on ollut syytettynä terrorismirikoksista. Näistä joka toisen syytteistä terrorismirikokset tiputettiin pois, ja lopuista noin 150 tuomittiin osana tapauksia, jotka olivat FBI:n alusta loppuun rakentamia.

Kaikkiaan vain viisi tuomittua oli lähelläkään onnistuneen, ihmisiä vastaan kohdistuneen iskun toteuttamista.

Clevelandin kaupungissa FBI:n rekrytoima, ryöstöstä ja sekkihuijauksista tuomittu kokaiiniaddikti Shaqil Azir sai vuonna 2011 viisi kaupungin Occupy-protestileirissä asunutta koditonta päihde- ja mielenterveysongelmaista mukaan ”terroristijärjestöön”.

Tarkoitus oli mukamas räjäyttää vilkkaasti liikennöity moottoritiesilta.

Räjähteet ryhmälle myi toinen FBI-agentti. Niitä oli vain murto-osa määrästä, joka iskuun olisi tarvittu, eikä soluttautujan rakentama pommijäljitelmä ollut toimintakykyinen. Silti neljä syytetyistä, jotka eivät todistaneet toisiaan vastaan saivat 8–11,5 vuoden vankeustuomiot.

Haavoittuvassa asemassa olevat vihaiset ja häiriintyneet ovat FBI:lle helppoja maalitauluja.

Aaronsonin mukaan syy FBI:n toimintaan ei ole pahuus vaan tulosvastuu. Se saa vuosittain kolme miljardia dollaria terrorismin ehkäisemiseen, ja mikäli terroristijärjestön on luonut itse alusta alkaen, on paljon helpompaa tehdä tulosta.

Clevelandissa vangituista Joshua Stafford oli ainoa, joka kiisti oikeudessa syyllisyytensä, minkä vuoksi hän sai toiseksi pisimmän, 10 vuoden tuomion, vaikka hänen osuutensa ”terroristijärjestössä” oli minimaalinen.

Hänelle voi kirjoittaa osoitteeseen: Joshua Stafford/#57976-060/USP Tucson/P.O. BOX 24550/Tucson, AZ 85734

Kommentoi Facebookissa

Sinua saattaa kiinnostaa myös tämä kirja: