1.jpg

Ystäviä yössä

Teksti Sonja Hyppänen

Sea Shepherd saa Antarktiksen yössä apua vanhalta ystävältä.

Vietettyämme kohta kolme kuukautta Eteläisellä jäämerellä kuvittelin, että olen nähnyt sen koko kauneudessaan. Unenomainen peilityyni, raivoavat aallot, jäävuoret, lumimyrskyt ja merten villielämä ovat arkipäivää, jonka kauneuden tajuaa usein vasta jälkikäteen katsellessa valokuvia.

Vielä muutama päivä sitten en ollut nähnyt Antarktiksen mannerta lainkaan, kunnes idästä jäätyvä Rossin meri ajoi meidät sen länsirannikolle. Tänä valaanpyyntikautena olemme löytäneet Japanin valaanpyyntilaivaston neljä kertaa Rossin mereltä. Viimeisimmällä kerralla yllätimme Nisshin Marun jälleen kannet verisinä sen miehistön pilkkoessa suojeltua sillivalasta.

Tänä vuonna Japanin harppuunalaivat ovat olleet erityisen aggressiivisia laivojamme kohtaan. Nyt jo kolmannen kerran ne hyökkäsivät Bob Barkerin kimppuun, joka oli tapahtumahetkellä 40 merimailin päässä Nisshin Marusta eikä näin mikään uhka sille.

Nyt sekä Steve Irwiniä että Bob Barkeria seuraa harppuuna-alus. Keskitymme pitämään valaanpyytäjät liikkeellä niin että valaanpyynti on mahdotonta. Planeettamme tuntuu olevan puolellamme, sillä talvi saapuu etelään vääjäämättä.

Viimeisen parin viikon aikana laivan kapeat punkat ovat käyneet rodeohäristä ja ulkolämpötila on ollut vähintään kymmenen astetta pakkasen puolella. Jokainen aamu on alkanut lumenluonnilla ja jäänhakkuulla. Kannet, nosturi ja kumiveneet on pidettävä toimintakuntoisina, ja toisinaan lumityöt johtava eeppisiin lumisotiin kannen ja komentosillan välillä.

Rossin meri on kuin iso lahti Etelämantereella, jonka suu pian jäätyy umpeen ja ajaa valaanpyytäjät kotimatkalle. Jää- ja sääolosuhteet toivat meidätkin lähelle mannerta, Cape Aderen rannikolle. Antarktisen vuoristot nousevat siellä merestä korkeuksiin. Jäätiköt valuvat alas vuorten rinteitä ja ajatus massiivisesta Etelämantereen erämaasta huippujen takana kylmää päätä.

Steve Irwinin lipuessa iltahämärissä mantereen reunaa pohjoiseen seuraamme liittyy pingviineitä, sillivalaita ja kauan toivottuja miekkavalaita. Merikorteista nimeämme jäätiköitä ja vuorenhuippuja. Yhtäkkiä joku bongaa horisontissa parin mastoja. Yushin Maru Nro 2 on kaukana takanamme, joten meillä on muuta seuraa.

Käy ilmi että mastot kuuluvat purjealus Infinitylle, joka on matkalla Uudesta-Seelannista Patagoniaan. Alus saapui Etelämantereelle vain muutama tunti ennen meitä. Käy myös ilmi että eräällä perämiehistämme on tuttuja siellä, ja alus on jo joskus aiemmin halunnut auttaa Sea Shepherdiä. Käännymme äkkiä ympäri, laskemme kumiveneen vesille illan pimetessä ja toivomme että harppuunalaiva ei ole havainnut puuhiamme tai uutta ystäväämme.

Muutaman tunnin kuluttua kapteenien hioma suunnitelma on käynnissä säkkipimeydessä. Infinity odottaa Cape Aderen kapean niemimaan toisella puolella näkymättömissä meidän hiipiessä sen viereen. Me pysähdymme ja Infinity jatkaa kurssillamme. Henkeä pidätellen seuraamme laivan tutkasta, kuinka harppuunalaiva seuraa uusia tuttujamme, ratkiriemukkaasti meistä poispäin!

Yön pimeät tunnit pysymme piilossa jäävuorten keskellä Yushin Maru Nro 2:n posottaessa täyttä häkää Infinityn perässä. Olemme miltei harppuunalaivan tutkan ulkopuolella kun aamu alkaa valjeta. Voin vain kuvitella hämmästystä Yushin Marun komentosillalla, kun he näkevät edessään meidän sijastamme purjelaivan. Valitettavasti harppuunalaiva löytää meidät tutkastaan ja on pian taas seuranamme.

Epäonnistunut pakoyritys ei kuitenkaan lannista meitä tai ystäviämme Infinityllä. Antarktiksen syysauringon paistaessa kohtaamme vielä kerran mantereen varjossa ja näen vihdoinkin auttajiemme kasvot ennen kuin aluksemme jatkavat matkaansa. Aamu on hymyjä täynnä ja uusia ystävyyksiä solmitaan. Infinityn kyökissä kokanneet ranskalaiset jakavat yöllistä hämmästystään siitä, että he kuulivat yöllä koputusta laivan rungossa ja puhetta ulkoa, maailman autioimman mantereen rannikolla.

Kuvat: Eliza Muirhead/Sea Shepherd Australia.

Kommentoi Facebookissa
Migration Comics
Helsinki liikkuu