Viestinnän opiskelijan huolet

Teksti Derya Tekin

Vaikka Suomessa voi valita intohimonsa mukaan ammatin, työllistyykö sillä?

Synnyin kaupunkiin, jossa äidinkieltäni oli kiellettyä puhua. Kiellon vuoksi tutustuin kurdin kieleen ainoastaan laulujen kautta. Siksi puhun vierasta kieltä, turkkia, äidinkielen tasolla. Muutettuani Suomeen ongelmani kielten kanssa vain kasvoivat. Suomentaidottomana lapsena enimmäkseen nautin elokuvien katselemisesta. Sillä vaikken tajunnut kieltä, jota elokuvissa puhuttiin, pystyin ymmärtämään elokuvia.

Minulla on aina ollut paljon kerrottavaa, huomioitavaa ja asioita, joita haluaisin tuoda esille, ja tulee olemaan niin kauan kuin maailma pyörii. En ehkä pysty välittämään yhtä hyvin tunteita edes omalla äidinkielelläni, mutta löysinkin maailmanlaajuisemman kielen: elokuvan kielen.

Suurin syy siihen, miksi valitsin opiskella käsikirjoittamista ja kuvallista ilmaisua oli se, että mielestäni tällöin kertomani asiat vaikuttaisivat monelle ihmiselle.

Nyt opintoni ovat melkein loppusuoralla. Kirjoitan parhaillaan opinnäytetyötä. Minun ei kuitenkaan ollut helppoa päästä edes tähän tilanteeseen. Koulutuspaikkani valinta olikin yhtäkkiä koko suvun asia. Olin Euroopassa ja minulla oli paljon paremmat koulutusmahdollisuudet. Kaikki esittivät mielipiteitään siitä, mitä minun kannattaisi opiskella. Vaihtoehtoja oli insinöörin opinnoista kauppatieteisiin.

Turkissa monet nuoret valitsevat ammattinsa työllistymismahdollisuuksien perusteella. Intohimolla ja alaan sopivuudella ei valitettavasti ole osuutta opiskelupaikan valinnassa. Suomalaiselle tämä saattaa kuulostaa oudolta, mutta pienikin toivo paremmista elinoloista ja paremmasta työllistymismahdollisuudesta voittaa kaiken muun.

Siksi sukuni taivutteli minua valitsemaan insinöörin opinnot. Ainahan voisin harjoittaa intohimoani harrastuksena. Mutta insinöörin papereilla saisin helpommin töitä ainakin Turkissa. Ja vieläpä Suomessa kouluttautunut insinööri olisi haluttua kamaa. Kokeilinkin opiskella it-insinööriksi. Pian jätin kuitenkin opinnot kesken. Tunsin koko ajan pettäväni itseäni, kun kulutin aikaani sellaiseen, mikä ei kiinnostanut pätkääkään. Mielestäni tilanne oli pahempi kuin menisi naimisiin jonkun kanssa taloudellisista syistä.

Elokuva-alan pääsykokeiden lisäksi jouduin todistamaan itseäni myös perheelleni ja suvulle. Muutaman vuoden sinnittelyn jälkeen sain kaikki hyväksymään ja kunnioittamaan valintojani.

Opiskelun ohella olen tehnyt alan töitä jossain määrin. Vastuuta alan opiskelijoille uskalletaan antaa hyvin ja meistä monet selviämmekin niistä kunnialla. Ongelma on kuitenkin töihin palkkaamisessa. Suomessa viestinnän opiskelijoiden hyväksikäyttö jatkuu myös valmistumisen jälkeen, kun ehdotetaan töitä lounasseteleitä vastaan.

Media-ala on rankkaa ympäri maailman. Minun kohdallani alipalkkatyöt eivät ole vaihtoehtona enää, koska ne eivät yksinkertaisesti riitä elämiseen. Mutta tiedän, että tarinan kertominen on minun elämäni tarkoitus. Tulen sitä tekemään tavalla tai toisella. On parempaa nähdä vaivaa omien projektiensa takia, kuin työskennellä orjan oloissa suuryritysten piikkiin. Onneksi tunnen muutaman ihmisen, joilla on samanlaiset päämäärät sekä oikeudenmukaiset arvot.

Monet opiskelukavereistani ovat valitettavasti vailla töitä ja jotkut jopa luovuttaneet alan töiden suhteen. Toiset taas harkitsevat kouluttautumista toiseen ammattiin, jolla olisi paremmat työllistymismahdollisuudet. Alkaako suomalaisen nuoren etu valita ammattinsa intohimon ehdoilla pikku hiljaa häviämään? Joutuuko myös hyvinvointivaltion kansalainen tekemään töitä, jota vihaa parempien elinolojen takia?

Kommentoi Facebookissa
Migration Comics
Helsinki liikkuu