Veganismi on elitismiä

Teksti Suvi Auvinen

Kuukausi veganismia takana, eli penninvenytyksen MM.

Tarttuessani 63 päivän Vegaanihaasteeseen en suoraan sanottuna tiennyt mihin olen ryhtymässä. Olen pitänyt määräaikaisia ruokavalioita, tammikuista alkoholittomuutta ja liikuntaspurtteja aina jokseenkin epäilyttävinä. En voinut ymmärtää, miksi vegaanitkaan haluaisivat kenenkään olevan vain määräaikainen vegaani.

Asia alkoi kuitenkin valjeta hyvin nopeasti. Kaupassa kääntelin pakkauksia nähdäkseni (usein hyvin piilotetut, usein hyvin pienellä painetut) tuoteselosteet selvittääkseni, mitä voin syödä ja mitä en. Useimmiten reaktiot olivat luokkaa ”ei voi olla todellista, miten TÄHÄNKIN on saatu jotain eläinperäistä tungettua”. Vaikka harmistus kohdistui alkuun siihen, että jouduin miettimään kaupassa käynnit täysin uusiksi, kolahti todellisuus pian. Niin, miksi niin moneen ruokaan on laitettu eläinperäisiä aineita? Miten on mahdollista, että minä onnistun kotikeittiössäni leipomaan ilman kananmunaa, mutta suuret leipomot laittavat kananmunaa kaikkialle vähintään jauheena? Miksi hedelmäkarkit pitää kiinteyttää sian aivoilla ja pastastakin löytyy nilviäisiä?

On karmivaa huomata, kuinka paljon ruokaan laitetaan eläimiä eri olomuodoissa. Veganismikokeilu on toiminut varmasti monille osallistujilleen juuri tällä tavalla, ja siihen kai haasteessa on pyrittykin. Onnittelut, vegaani-illuminati, olette saaneet minut kauhistelemaan asiaa.

Kauppareissut ovat paketinsyynäyksen lisäksi muuttuneet muutenkin arkiaskareesta urheiluksi. Siinä, missä freeganille valikoima lähikaupassa oli jo ennestään rajattu, saa vegaanina painella suoraan monen eri hyllyn ohi: niistä ei löydy mitään vegaanille sopivaa. Pikkukaupatkin ovat onneksi nykyisin varsin hyviä kauppapaikkoja. Soija-, kaura- ja riisimaitovalmisteita löytyy pienestäkin Alepasta hyvä hyllyllinen. En ole myöskään onnistunut löytämään yhtään kauppaa, joka ei myisi tofua.

Kassalla järkytys kohtaa joka kerta. Jos ei ole aikaa ja/tai viitseliäisyyttä liottaa papuja, syödä monena päivänä samaa ruokaa ja haluaa käyttää edes osittain puolivalmiita aineksia, on vegaanin kauppalasku tuplat freeganin kuittiin verrattuna. Se on tällaiselle yhteiskunnan loiselle pitkä penni.

On älytöntä, nurinkurista ja sairasta, että eläinten kasvattaminen ruoaksi on tehty taloudellisesti niin kannattavaksi, että eläimet ovat halvinta saatavilla olevaa ruokaa. Yhden tofupaketin hinnalla saisi aika mötkön lihaa, soijamaitolitran hinnalla kaksi litraa lehmänmaitoa. Suurin osa maapallolla tuotetusta soijasta menee niiden halpojen eläinten rehuksi. Se loppu, joka eläimiltä jää yli, myydään soijatuotteina kovaan hintaan niille, jotka eivät eläimiä halua syödä. En ole koskaan ymmärtänyt kapitalismia, mutta tämä yhtälö kyllä ylittää ymmärrykseni erityisesti.

Veganismi voisi tulla todella edulliseksi, jos liittyisi ruokapiiriin, ostaisi raaka-aineita suurissa erissä ja jakaisi kustannuksia. Minä olen yksinkertaisesti liian laiska siihen. Ajatus siitä, etten saa kaupasta päivittäisiä ruokatarvikkeitani, ajaa minut miettimään muita vaihtoehtoja. Vegaanisista resepteistä ja ruoanlaittoideoista ei ole pulaa, mutta silpputöiden, lapsen kuskaamisen ja oman vapaa-ajan välille jäävää siivua päivästäni en ole valmis uhraamaan sille, että miettisin mitä syömme ensi viikon ja mistä saan ruokiin raaka-aineet. Niinpä päädyn lähikauppaan ja maksan tuplahinnan ruoastani, jotten sortaisi sillä eläimiä.

Veganismi vaatii aikaa ja rahaa. Se on erinomainen suunta niille, joilla on energiaa miettiä ruokaansa, suunnitella etukäteen mitä syödään tai varaa ostaa vegaanisia tuotteita kaupasta menemättä konkurssiin neljänkympin kauppalaskusta. Veganismi on kiistatta parhaaksi ympäristölle, ainoa ruokavalio, joka ei hyväksikäytä ihmisten hallitsevaa asemaa suhteessa muuhun eläinkuntaan ja hyvin, hyvin terveellinen vaihtoehto, jossa ei kuitenkaan ole puutetta herkuista ja makunautinnoista.

Minä aion venyttää jo entuudestaan kapoissa penniä vegaanihaasteeni loppuun. Mutta sen jälkeen taidan odotella palkkatöitä ja vähemmän hektistä elämää, ennen kuin ryhdyn puuhaan uudestaan.

Kommentoi Facebookissa

Sinua saattaa kiinnostaa myös tämä kirja: