Teksti Mikael Kallavuo

On vaara että valtamedian uutisointi alkaa jälleen myötäillä Ukrainan talouselämän intressejä.

Vuoden 2004 oranssin vallankumouksen ansiosta ukrainalainen media vapautui vähäksi aikaa suoranaisesta sensuurista. Mutta sen jälkeen riippumaton valtamedia on kärsinyt tutkivan journalismin puutteesta. Useiden lähteiden mukaan omistajatahojen tiedetään ohjaavan hyvin suoraan toimituksellisesta toimintaa.

Erityisesti viime vuosina Ukrainan lehdistönvapaus on erittäin huolestuttavasti heikentynyt ja kansainvälinen Toimittajat ilman rajoja -järjestö on pudottanut Ukrainan jo sijaluvulle 124. Vain neljä vuotta aikaisemmin maan lehdistönvapaus oli vielä sijalla 89.

Viime kesäkuussa suuri mediarypäs Ukrainian Media Holding siirtyi aikaisemmin tuntemattomalle nuorehkolle miehelle. Myös merkittävät tv-kanavat kuten Inter menettivät riippumattomuuttaan Janukovitšin vallan aikana.

Mediaa vastaan on tehty viime aikoina voimakkaita kyberhyökkäyksiä. Noin sataa toimittajaa vastaan hyökättiin fyysisesti vuonna 2013. Kaikkiaan noin 14 toimittajaa on surmattu Ukrainan itsenäistymisen jälkeen.

Mikäli Ukrainaan ei onnistuta luomaan merkittävää mediaa vallan vahtikoiraksi, niin demokratian kannalta voi syntyä hyvin haitallinen mediatyhjiö. On vaarana että valtamedian uutisointi alkaa taas läheisesti myötäillä Ukrainan talouselämän ja heistä riippuvaisten puoluevaikuttajien intressejä kuten kävi oranssin vallankumouksen jälkeen.

Siksi juuri nykyisessä murrosvaiheessa Ukrainaan tulisi pian synnyttää merkittävä julkinen media, joka tukisi demokratian syvenemistä. Riippumaton ja julkinen valtamedia voisi olla se puuttuva linkki, joka yhdistäisi valtaväestön ja hyödyllisiä uudistuksia ajavat tahot. Samalla olisi estettävä hyvin korruptoituneen talouden, virkakoneiston ja puolueiden haitallinen määräysvalta.

Neljä konkreettista askelta demokraattiselle valtamedialle:

1. Murrosvaiheessa tulee määrätä julkiselle ja riippumattomalle valtamedialle niin merkittävä rahoitus, että se voisi muodostaa kaupalliselle valtamedialle tarpeeksi suuren vastapainon. Rahoituksen tulee sen jälkeen nousta vuosittain vähintään indeksikorotusten verran eivätkä rahoitusten pienentämiseen saisi vaikuttaa poliitikot vaan vain kansanäänestykset.

2. Ukrainalaisia toimittajia on useita tuhansia. Ammattinsa parhaiten tuntevina he voisivat asettaa keskuudestaan neljä ehdokasta.

3. Kansalaisjärjestöillä on ehkä läheisin suhde ajankohtaisiin eettisiin arvoihin. Siksi ne voisivat oikeutetusti osallistua päätoimittajan valintaprosessiin asettamalla myös neljä ehdokasta. 

4. Valtamedian johtaja valittaisiin äänestyksellä ja  vaalit voisi pitää samassa yhteydessä kuin presidentinvaalitkin, jolloin niiden organisoiminen ei aiheuttaisi kohtuuttomia kustannuksia. Kun päätoimittajaehdokkaat nimettäisiin kaksi vuotta ennen vaaleja, olisi kansalaisilla riittävästi aikaa seurata heitä ja samalla jo päätoimittaja ehdokkuus olisi kannustin kriittiseen journalismiin. Tällainen valintaprosessi yhdistäisi media-alan ammattilaisten asiantuntemuksen, kansalaisliikkeiden eettisyyden ja koko yhteisön demokraattisen valintaprosessin. 

Demokraattisen median avulla ne virkamiehet ja uudet poliitikot, jotka onnistuneesti puuttuvat Ukrainan epäkohtiin ja tarttuvat korruptioon saisivat enemmän positiivista huomiota. Kun heitä tulisi myös seuraavina vuosina nykyistä useampi valituiksi, niin aidon demokratian tunne vahvistuisi vuodesta toiseen. Tällöin myös rahoituslaitosten, tuomioistuinten ja poliisin toiminnan olisi julkisuuden paineessa vuosien saatossa hiouduttava vastaamaan paremmin valtaväestön oikeudentajua.

Teollinen yhteiskunta tarvitsi satamia, teitä ja hyvän infrastruktuurin saadakseen talouselämän pyörimään sujuvasti. Samankaltaisin perustein voidaan väittää, että demokraattinen tietoyhteiskunta tarvitsee tuoreella tavalla riippumattoman valtamedian, josta tarvittavaa keskustelua tässä esitetyt alustavat ideat yrittävät viritellä.