Ukraina – liikkuva maa vailla valtiota?

Teksti Olli Tammilehto

Ukrainan hallitus ei voi luottaa siihen, että armeija noudattaa sen käskyjä. Monessa mielessä tämä on loistava asia.

Ukrainan viime kuukausien tapahtuminen valtavirtakommenttien lukeminen on minulle yhtä tuskaa. Tuntuu kuin tuon paljon kärsineen maan todellisuus muuttuu irvikuvakseen kahden suuren propagandakoneiston kuperissa ja koverissa peileissä.

Venäjän välittämä kuva Kiovan tapahtumista muistuttaa hämmästyttävän paljon niin sanotun lännen versiota Itä-Ukrainan tapahtumista: molemmat tahot korostavat ulkopuolisten voimien osuutta.

Venäjän mukaan Kiovassa tapahtui helmikuussa fasistinen vallankaappaus, jota länsi tuki. Tässä kuten useimmiten propagandassa on totta toinen puoli: Äärioikeistolaisilla ryhmittymillä oli merkittävä asema Kiovan Itsenäisyyden aukiosta ja vallatuista hallintorakennuksista käytyjen kamppailujen johdossa. Uuteen hallitukseen tuli kolme äärioikeistolaisen Svoboda-puoleen edustajaa. USA ja EU sekä ilmeisesti myös niiden tiedustelupalvelut auttoivat jossain määrin. Olennaista on kuitenkin, että kyse oli hyvin voimakkaasta kansanliikkeestä, joka halusi päästä eroon presidentti Janukovytšistä, mutta joka suhtautui hyvin kriittisesti kaikkiin puolueisiin – myös valtaan nousseisiin.

Uuden uusliberaalis-oikeistolaisen väliaikaishallituksen syntymisen sijasta kamppailun merkittävin tulos voi olla se, että Ukrainan valtion väkivaltaa käyttäneet organisaatiot heikkenivät merkittävästi ja väkivallattoman ja myös osittain väkivaltaisen kansannousun henki otettiin pois pullosta.

Valtavirtalännen mukaan Itä-Ukrainassa parhaillaan tapahtuva kansannousu on Venäjän organisoimaa ja että se on alkuvalmistelua sille, että Venäjä kaappaa Ukrainan itä- ja eteläosat itselleen. Totta on, että Venäjä vaikuttaa Itä-Ukrainaan monella tavalla: onhan kyse alueesta, jossa puhutaan pääasiassa venäjää ja joka kulttuurisesti ja historiallisesti on kuulunut siihen paljon läheisemmin kuin maan läntiset osat. Monet merkit viittaavat kuitenkin siihen, että tässäkin todennäköisesti on kysymys ensisijaisesti kansanliikkeestä: aktivistit toimivat amatöörimäisesti ja valtaavat hallintorakennuksia, jotka virkamiehet ja poliisit näyttävät mielellään antavan heille. Tällainen toiminta ei ole Venäjän eliitin etujen mukaista, koska se antaa esimerkin maan omille oppositioryhmille.

Tämä itäukrainalainen venäläismielinen Donbassin liike esittää julisteissaan venäjänkielen asemaa ja liittovaltiomuotoa koskevien vaatimusten ohella monia taloudellis-poliittisia vaatimuksia: tehtaiden ja kaivosten kansallistaminen, virkamiesten liike-elämään osallistumisen ja ulkomaisen omaisuuden omistamisen kielto. Nämä vaatimukset eivät oikein sovi Venäjän nykyjohdolle, joka hallitsee oligarkkien kanssa.

Itäukrainalaisen liikkeen erikoinen muoto selittynee siitä, että sen aktivistit edustavat työväenluokkaa ja Kiovan keskiluokkaan verrattuna aivan erilaista kulttuuria. Toisaalta juuri Kiovan ja Länsi-Ukrainan lukuisten hallintorakennusten valtaukset ja Oikean sektorin aktivistien aseet ja militaristinen habitus ovat antaneen mallin siitä, miten omia vaatimuksia saattaa tehokkaasti edistää.

Länsimieliset kommentaattorit ovat hehkuttaneet Ukrainassa helmikuussa tapahtunutta vallankumousta. Heiltä on kuitenkin jäänyt huomaamatta, mitä vallankumous merkitsee ja miten se eroaa vaalivoitosta tai vallankaappauksesta. Jälkimmäisissä tapauksissa uusi ryhmittymä ottaa haltuun vanhan valtion väkivaltakoneistoineen. Vallankumouksessa taas yhteiskunnallinen liike onnistuu tavalla tai toisella estämään sen, että valtio käyttää poliisia, armeijaa ja erilaisia erikoisjoukkoja liikkeen tukahduttamiseen. Parhaimmassa tapauksessa tämä tapahtuu siten, että viralliselta väkivallalta viedään oikeutus. Liike voi myös tunkeutua väkivaltakoneistojen sisään ja aiheuttaa joukkotottelemattomuutta tai saada osan poliiseista ja sotilaista siirtymään avoimesti vallankumouksen puolelle. Tukahduttamisen estäminen voi merkitä myös vastaväkivaltaa tai sen uhkaa, joka saa jo valmiiksi demoralisoituneen valtioväkivallan käyttäjän pakenemaan paikalta.

Ukrainan vallankumouksessa on käytetty kaikkia näitä keinoja. Tuloksena on tavattomasti heikentynyt valtio. Pahamaineista mellakkapoliisia Berkutia ei enää ole. Hallitus ei voi luottaa siihen, että poliisivoimat ja armeija noudattavat sen käskyjä. Monessa mielessä tämä on loistava asia. Esimerkiksi Krimin miehityksen alettua, puolustusministeri käski ukrainalaisia joukkoja sotimaan. Nämä eivät totelleet ja suurelta verenvuodatukselta vältyttiin. Suurimman hallituspuolueen Isänmaan puheenjohtaja Julia Tymošenko ehdotti eräänä kiivastumisen hetkenään, että venäläiset olisi tapettava. Onneksi kukaan ei alkanut toteuttaa hänen toiveitaan. Tällä hetkellä (16.4.) hallituksella näyttää olevan suuria vaikeuksia saada asevoimia kukistamaan Itä-Ukrainan liikettä.

Huonosti toimivan väkivaltakoneiston lisäksi valtiota heikentää se, että Oikea sektori on edelleen olemassa ja valvoo hallituksen toimia. Ryhmittymällä on hallussaan suuri määrä Ivano-Frankivskin kaupungista vallankumouksen melskeissä haltuun saatuja aseita.

Tunnetun sosiologin Max Weberin mukaan valtio on organisaatio, jolla on legitiimi väkivaltamonopoli tietyllä maantieteellisellä alueella. Weber ei taitaisi löytää Ukrainasta valtiota.

Kommentoi Facebookissa

Sinua saattaa kiinnostaa myös tämä kirja: