Turkin pääministeri pelottelee paluulla kaaokseen

Teksti Kristiina Koivunen

Turkin paikallisvaalit toimivat valtapuolue AKP:n kannatuksen mittarina.

Viime viikonloppuna 21. maaliskuuta vietettiin Keski-Aasian kansojen kevään juhlaa, newrozia, ja kolme newroz-juhlaa ovat vieneet aikani ja voimani, joten kerron Turkin ensi sunnuntain vaaleista tällä kertaa vain pääasiat. Palataan asiaan viimeistään kahden viikon kuluttua.

Maaliskuun 30. päivänä järjestettävät vaalit ovat paikallisvaalit, joissa valitaan muun muassa kaupunkien pormestari. Vaaleilla ei ole kovin paljoa käytännön merkitystä, koska Turkki on tiukasti keskusjohtoinen maa, eikä uusilla pormestareilla ei ole paljoakaan päätösvaltaa. Vaalien tärkein merkitys lienee se, että niissä nähdään puolueiden kannatuksen kehittyminen ja voidaan arvioida miten tulevissa vaaleissa käy.

Viime kesänä Istanbulissa alkaneet mielenosoitukset ovat jatkuneet kuukaudesta toiseen. Tear gas must be banned -yhdistys raportoi poliisin käyttäneen Turkissa kyynelkaasua 34 päivänä viimeisen kahden kuukauden aikana. Nimensä mukaisesti yhdistys vaatii kyynelkaasun kieltämistä. Se pitää kyynelkaasua kemiallisena aseena.

Turkin pääministeri Recep Tayyip Erdogan alkaa muistuttaa ylimielisen itsevaltaisissa otteissaan Valko-Venäjän presidentti Aljaksandr Lukašenkaa. Erdoganin viimeisin tempaus kieltää Twitter Turkissa ärsytti Erdoganin puoluetoveria, presidentti Abdullah Gülia niin paljon, että hän avasi oman Twitter-tilin. Sille on nopeasti tullut yli neljä miljoonaa seuraajaa.

Turkissa on seuraavat vaalit ensi marraskuussa, jolloin valitaan uusi presidentti. Abdullah Gül ei jatka tehtävässä, ja Recep Tayyip Erdogan onkin ilmoittanut halunsa päästä presidentiksi. Sitä ennen hän yrittää ajaa läpi perustuslakiuudistuksen, jossa presidentille tulisi yhtä paljon valtaa kuin Yhdysvaltojen presidentillä on omassa maassaan.

Tämän toteutuminen näyttää epävarmalta, kuten myös Erdoganin ja hänen AKP-puolueensa vaalimenestys. Tämä on tietenkin ilouutinen niin Taksim-aukion mielenosoittajille kuin monille muillekin, joita Erdoganin otteet eivät miellytä. Hetken miettimisen jälkeen mieleen nousee kuitenkin epämiellyttävä kysymys siitä, mitä Erdoganin ja AKP:n tilalle voisi nousta Turkissa.

AKP:n noin kymmenen vuotta sitten alkanutta valtakautta edeltävässä ajassa ei ole kehumista. Hallitukset olivat heikkoja ja vaihtuivat joka vaalien jälkeen, Turkissa oli korkea inflaatio ja talous kuralla muutenkin. Kukaan Erdoganin edeltäjistä ei suostunut neuvottelemaan kurdien kanssa. Sen lisäksi, että Erdogan on saanut parannuksia näihin asioihin, hän on myös neuvotellut Turkin naapurimaiden kanssa ja saanut välit paremmaksi monen maan kanssa.

Erdogan yrittääkin saada laskevat kannatusluvut nousuun pelottelemalla turkkilaisia paluusta menneeseen kaaokseen.

Uutta nykyisessä tilanteessa on myös se, että nyt riidellään aiemmin yhtenäisessä AKP:ssa. Puolueessa on ollut sisäisiä riitoja ennenkin, mutta ne on sovittu. Nyt sovun löytyminen ei näytä onnistuvan, sillä vakavat erimielisyydet ovat olleet julkisuudessakin kolme kuukautta, eli viime vuoden joulukuun lopusta lähtien, jolloin maan hallituksessa vaihdettiin kymmenkunta ministeriä.

Pystyykö Turkki uudistumaan ja demokratisoitumaan, kuten mielenosoituksissa vaaditaan? Vaikka toivon sitä, olen pessimistinen. Turkki perustettiin ensimmäisen maailmansodan jälkeen, se on yksi ottomaani-imperiumin raunioista perustettu maa. Viime vuosisadan alussa maailmassa oli suuria mullistuksia, ja karttoja vedettiin uusiksi. Perustettiin useita uusia valtioita, kuten Neuvostoliitto, Jugoslavia, Irak, Syyria ja Turkki. Niissä yritettiin yhdistää useita kansoja autoritaarisen, vahvan keskusjohdon alle. Kahdelle ensimmäiselle maalle on jo käynyt köpelösti, ja Irakin ja Syyriankin hajoaminen lienee vain ajan kysymys. Pärjääkö Turkki niitä paremmin?

Kommentoi Facebookissa
Migration Comics
Helsinki liikkuu